Teosto r.y.

  > ISLAJA   
MARISKA
OLAVI UUSIVIRTA
PALEFACE
ANNA ERIKSSON
TEEMA – SOOLO – TEEMA
ALEXI LAIHO
HENRI LANZ
KALEVI AHO
KARI LITMANEN
MARJA MATTLAR
KAIJA KÄRKINEN
KAJ CHYDENIUS
SANNA SALMENKALLIO
ARNOLD CHIWALALA
JOVANKA TRBOJEVIC
ISLAJA
ASTRID SWAN
SEBASTIAN FAGERLUND
LOTTA WENNÄKOSKI
JIPPU
ANTTI JÄRVELÄ
VON HERTZEN BROTHERS


Islaja - Vaihtoehtotähti

Islaja eli Merja Kokkonen on nousukiidossa vaihtoehtomusiikin markkinoilla ja ulkomaiden meriitit ovat vihdoin alkaneet herättää kiinnostusta Suomessakin.

Islaja luo yhä paremmin tuloksin kansainvälistä uraa ilman, että hänet tunnettaisiin laajalti kotimaassaan. Hänen kolme ilmestynyttä levyään ovat keränneet kehuja ulkomaisissa musiikkimedioissa ja muusikot, kuten Sonic Youthin Thurston Moore, ovat seuranneet kiinnostuneina hänen tekemisiään.

Merkittävissä kansainvälisissä musiikkitapahtumissa esiintyneen Kokkosen vähäiseen tunnettuuteen Suomessa lienee pitkälti vaikuttanut omintakeinen musiikkityyli. Hänen intiimiä ilmaisuaan on kuvailtu väsymiseen asti muun muassa adjektiiveilla eteerinen ja maalaileva.

Kuvaavien adjektiivien ohella Islajan musiikille on kehitelty mitä moninaisimpia genrejä. Milloin Islaja on avantgardepoppia, milloin metsä- tai psykefolkia.

”Pystyn usein herättämään ihmetystä sillä ristiriitaisuudella, etten asu metsässä tai välttämättä keräile siellä tohkeissani syksyn sieniä. Olen kaupunkilaislapsi ja enköhän minä pohjimmiltani ihan rockia soita.”

Hiljaa hyvä tulee

Mielikuvituksellisiin sfääreihin yltävä lokerointi ei jaksa Kokkosta enää närkästyttää tai hämätä, mutta omien tekemisten saama vähäinen huomio ärsyttää välillä. ”En usko, että kovin moni täkäläinen tietää vaikkapa tulevista Kiinan- ja Japanin-kiertueistani.”

Kokkonen ei silti myönnä olevansa katkera, päinvastoin. Pikemminkin hän on tilanteeseensa tyytyväinen. Alkoihan keväällä ilmestynyt Ulual yyy -albumi herätellä kiinnostusta vihdoin Suomessakin. Lisäksi levy on mennyt mukavasti kaupaksi ulkomailla.

Kokkonen levyttää pienelle mutta aikaansaavalle Fonal Recordsille, joka on ansiokkaasti julkaissut Islajaa eri maissa. Hiljaa hyvä tulee -asenne sopii hänelle oikein mainiosti.

”Ehkä nuo isommat ja tunnetummat kotimaiset rockbändit pyrkivät ottamaan kaiken mahdollisen irti nyt, kun ovat huipulla. Ajattelen tätä omaa juttuani asiana, joka on vahvasti olemassa vielä vuosikausien päästä. En halua enkä uskokaan, että Islaja paisuu turhan isoksi liian nopeasti. Onhan minulla tässä aikaa levyttää, esiintyä, kasvattaa ystävä- ja kuulijaverkkoa sekä kerätä kokemuksia.”

Viime aikoina Kokkonen ei ole juuri ehtinyt tehdä muuta kuin keikkailla ja matkustaa. Hän on muun muassa lähdössä kolmeksi viikoksi lämmittelemään Animal Collective -yhtyettä sen Euroopan-kiertueelle.

Muutama kymmenentuhatta sielua riittää

Sävellys- ja äänitysnyhräämisellekin on silti suotava hetkensä. Kokkonen ei tunnustaudu erakkoluonteeksi, vaikka sävellyksiä on kieltämättä kiva kehitellä ja toteuttaa itsekseen.
”Jos haluaa keskittyä kunnolla, on maailman melu ja hälinä saatava pois. Johonkin tutkijankammion tapaiseen on hyvä vetäytyä luomaan.”

Kokkonen tietää tekevänsä jokseenkin haasteellista marginaalimusiikkia, vaikka itse sävellysprosessin aikana moiset asiat eivät juuri mielessä pyöri. Joka tapauksessa hän tietää, että kaikille hänen kärsivällisyyttä kysyvä musiikkinsa ei yksinkertaisesti sovi.

”En näe Islajaa minään vuorena, joka jokaisen pitäisi valloittaa. On paljon ihmisiä, joille tämän tyylinen musiikki ei sovi ensinkään, eikä välttämättä ole mitään järkeä yrittää tuskan hiki otsalla sitä ymmärtää. En pyri vangitsemaan jokaista sielua, sellainen muutama kymmenentuhatta riittää”, hän lohkaisee.

Rento asenne musiikin tekemiseen on perua reilun kolmen vuoden takaa, jolloin Kokkonen pisti Islaja-projektin puolivahingossa pystyyn. Hän ei päätynyt säveltämään harkinnan perusteella, vaan homma alkoi kehittyä ja löytää muotoaan luontevasti.

Islaja on myös huomannut ilokseen, että marginaalimusiikilla voi kuin voikin tulla toimeen.
Oikeat kanavat vain piti ensin ottaa haltuun. Vielä reilu vuosi sitten esimerkiksi Teostoon liittyminen ei Kokkosta kiinnostanut. Sadan euron satsaus ei ollut mieleen. Nyt kuitenkin Teostoon liittymismaksukin on jo kilahtanut tilille moninkertaisesti takaisin. Teosten esityksiä on siis kertynyt.


Teksti: Tomi Nordlund
Kuvat: Maarit Kytöharju

Teksti on lyhennelmä Teostoryssa 3/2007 julkaistusta artikkelista.
Avaa lehden pdf-versio





Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. Lauttasaarentie 1, 00200 Helsinki, puh. (09) 681 011, faksi (09) 677 134, teosto@teosto.fi © TEOSTO 2007