PELOTTOMAN AVOIN
Laulaja-lauluntekijä Jippu teki esikoislevyllään vahvan sisääntulon kotoiselle musiikkikentälle ja syvän vaikutuksen moneen paatuneeseen kuuntelijaan.

Meri-Tuuli Elorinne eli Jippu julkaisi syksyllä 2006 debyyttialbuminsa Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan. Kuten nimi antaa ymmärtää, levy käsittelee pienten ihmisten suuria tunteita. Ääneen lausumattomana perusajatuksena voisi olla se, että paetut tunteet kahlitsevat ja koetut tunteet vahvistavat.

Albumin merkillepantavin seikka on Jipun kursailematon avoimuus. Kyse ei ole teatraalisuudesta eikä ylitulkitsemisesta vaan siitä, että nuori nainen laulaa sydän levällään pelkäämättä lainkaan, että hänen avoimuuttaan voitaisiin käyttää häntä vastaan.

Jippu myöntää sen suoraan itsekin: "Olen kasvanut sellaiseksi, että ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kuin olla auki. Kiinni oleminen olisi tappanut minut henkisesti. Eikä avoinna oleminen pelota lainkaan. Olen sellainen, ja olen elämässäni pelännyt aivan muita asioita kuin sitä, kuka minä olen." Vahvatunnelmaisen albumin vastaanotto on ollut Jipun mukaan kaksijakoinen, oikeastaan sellainen kuin hän ehkä ajattelikin.

"Minulla on faneina paljon esimerkiksi avioeron kokeneita ihmisiä, jotka tulevat itkemään ja juttelemaan. Sellainen voi olla sielunhoidollinen, terapeuttinen tapahtuma. Ja toisaalta on tullut vastaan inhoa ja väitteitä siitä, että tällainen ilmaisu ei voi olla totta, että se on tekotaiteellista, tekohippeilyä."

Jippu sanoo tekevänsä musiikkia ensisijaisesti oman sielunsa tarpeisiin ja toissijaisesti yleisölle. Toisaalta hän myös korostaa, ettei pidä itsekeskeistä, itsen paljastamiseen perustuvaa ilmaisua viime kädessä tyydyttävänä. Ja varsinkin marttyyrihenkinen kärsimyksessä rypeminen on epämiellyttävää. "Mutta tämä on minun ensimmäinen levyni, ja itsestä on aloitettava. Seuraavalla albumilla se aukinaisuus tulee olemaan toisenlaista. Voi valita kohtia, jotka pitää auki ja jotka jäävät kiinni."

Koputus oveen

Jippu kertoo tekevänsä biisejä aina muutaman kuukauden viiveellä tapahtumiin, joiden pohjalta ne syntyvät. Hän on äskettäin käynyt Pariisissa, ja muutaman kuukauden kuluttua se voi synnyttää uusia lauluja.

Jippu on työstänyt esikoisalbuminsa kappaleita muiden muassa Samuli Laihon ja Tuure Kilpeläisen kanssa. Lauluntekijäkumppaneiden löytymisessä apuna oli levy-yhtiön puolelta asioita hoitanut Asko Kallonen.

"Monet kappaleet ovat syntyneet todella vaivattomasti, esimerkiksi Talossa-biisi syntyi tuosta vain. Musiikin tekeminen on paljon enemmän henkistä ja hengellistä yhteyttä kuin yleensä ajatellaan. Uskon että koskettavaa musiikkia syntyy pikemminkin sellaisella yhteydellä kuin älyllä tai oppineisuudella."

Mielenkiintoista kyllä, Jippu on kokenut että lauluntekijöiden välinen yhteistyö on huomattavasti pelottavampaa kuin laulujen esittäminen yleisön edessä.

"Kyse on luottamustehtävästä, ja täytyy olla vahva turvallisuuden tunne ennen kuin voi lähteä tarjoamaan omia tunteitaan toisen työstettäväksi. Se on hyvin intiimiä. Se on vähän kuin toisen ottamista mukaan omiin salaisuuksiin, omaan kotiin. Ja se toinen voi sanoa että pantaisiinko se vihreä ruukku sittenkin tänne eikä tuonne..."

Tämän vuoksi yksi mahdollinen yhteistyökumppanuus päättyikin, kun toisella osapuolella oli niin vahva käsitys siitä, millä tavalla biisejä tehdään, jos hän on prosessissa mukana.

"Minä kyllä arvostan tuollaistakin asennetta. On tärkeää, että ihmiset saavat pitää kiinni 'reviireistään' eivätkä lähde muuttamaan itseään toisten takia."

Jippu kertoo suhtautuvansa debyyttiinsä hellävaroen: se on kuin koputus oveen, ja nyt hän kokee, että ovi on avautunut hieman. Hän kertoo jopa jossain määrin kieltäneensä itseltään kaikki levyn vastaanottoa koskevat odotukset.

"Myönnän että olen yllättynyt siitä, että levy on päätynyt niin monelle ihmiselle, vaikka en minä tarkkoja lukuja tiedä. Mutta ajattelin että ostajia olisi muutama sata tai ehkä korkeintaan tuhat. Ja sitten se on yllättävää, että minut on mielestäni nähty näin oikein. En siis ole väärinymmärretty taiteilija!" hän nauraa.

Keikat ovat kuin henkisiä matkoja

Keikkojaan Jippu kuvaa omalta kannaltaan äärimmäisen intensiivisiksi tilanteiksi. Jotain intensiteetistä kertoo sekin, että hän ei yleensä muista esiintymisistään yhtään mitään.

"Olen keikoilla vielä enemmän auki. Keikat eivät siis ole mitään sadomasokistista lattialla pyöriskelyä kuola poskella, vaan ne ovat palaamista laulujen tunnelmiin. Henkisiä matkoja. Siinä tapahtuu varmaan niin voimakas regressoituminen etten sitten muista mitään."

Jippu myöntää hieman huvittuneena olevansa siinä mielessä perinteinen taiteilija, että hän on hoitanut uraansa liittyviä käytännön asioita jossain määrin suurpiirteisesti.

"Totta kai käytännön asioiden ja sopimusten hoitaminen kiinnostaa, koska tällä minä kuitenkin elän. Mutta tätä puolta olen ajatellut aika vähän, järkyttävää kyllä. Haluaisin olla siitä paremmin perillä, totta kai. Koen sen tärkeäksi, mutta keskityn niin voimakkaasti itse biisintekoon että toinen puoli vähän kärsii."

Hetken mietittyään Jippu muistaa, että hän on saanut kullanarvoista opastusta kollegoiltaan: Tuure Kilpeläiseltä, Samuli Laiholta, Anssi Växbyltä ja erityisen tarmokkaasti Mikko Kuustoselta.

"Mikko on ollut mulle sellainen isähahmo, joka on aina muistanut kysyä että onko laitettu prosentit oikein, onko jaettu sovitusosuudet oikein. Mikko piti mulle tästä oikein puhuttelun ja korosti, että muista nämä asiat, nämä on tärkeitä. Että kukaan muu ei niistä huolehdi jos minä en. Kiitos Mikolle."


Teksti: Tero Valkonen
Kuvat: Maarit Kytöharju

Teksti on lyhennelmä Teostoryssa 1/2007 julkaistusta artikkelista.
Avaa lehden pdf-versio