Teosto r.y.

  > KAIJA KÄRKINEN   
TEEMA – SOOLO – TEEMA
ALEXI LAIHO
HENRI LANZ
KALEVI AHO
KARI LITMANEN
MARJA MATTLAR
KAIJA KÄRKINEN
KAJ CHYDENIUS
SANNA SALMENKALLIO
ARNOLD CHIWALALA
JOVANKA TRBOJEVIC
ASTRID SWAN
ISLAJA
SEBASTIAN FAGERLUND
LOTTA WENNÄKOSKI
JIPPU
ANTTI JÄRVELÄ
VON HERTZEN BROTHERS


Musiikin takana on aina tekijä

Piraattien viljelemä näkemys siitä, että he vastustavat toiminnallaan vain suuria ja pahoja levy-yhtiöitä, ei vakuuta laulaja ja lauluntekijä Kaija Kärkistä.

"Olisi kaunista, jos niin olisi, mutta ei vain ole. En puolusta isoja levy-yhtiöitä, jotka ovat pelanneet itsensä ulos musiikin latauskaupasta, mutta musiikin tekijälle hänen saamansa pienetkin muruset ovat elintärkeitä."

Musiikin tekijät ja esittäjät puhuvat aivan eri asiasta kuin piraatit, Kärkinen sanoo. "Piraatit unohtavat kaiken muun ja puhuvat vain artistista, mutta kyse on myös musiikin tekijöistä. Robin Hood -ilmiö ei pidä lainkaan paikkaansa."

Levynmyyntituotto on eri asia kuin tekijänoikeuskorvaus, Kärkinen korostaa. "Itse sanoitan ja Ile Kallio säveltää, ja tekijänoikeustulot ovat meille todella suuri asia. Levymyynti taas on nykyään surkeaa, yhden vuoden levynmyyntituloilla saa viikoksi ruokaa taloon." Keikkapalkkiot tuovat leivänlisää, mutta eivät yksin riitä.

Piratismin logiikka on Kaija Kärkisen mielestä nurinkurinen. "Ikään kuin kaikki hyväksyisivät sen, että kenen tahansa työtä voi käyttää ilmaiseksi ja kenen tahansa tilipussilla voi käydä. Silloin meilläkin olisi oikeus käydä toisten kukkaroilla. Ilmainen musiikki ei ole perusoikeus. Musiikkia on myös mahdollista kuunnella ilmaiseksi monessa paikassa."

"On turha verhota varastamista isojen yhtiöiden vastustamiseksi. Levyjä voi tehdä nyrkkipajassa ja markkinoida niitä itse, se on täysin ok. Mutta jos joku kirjoittaa hyvän biisin, täytyy siitä saada korvaus."

"Piratismi on moraalisesti kestämätöntä, se on toisen taskusta varastamista. On kauheaa jos me vanhemmat opetamme lapsemme taskuvarkaiksi pienestä pitäen: on sopivaa ladata musiikkia, pelejä ja elokuvia maksutta verkosta."

Kuten ei ole ilmaista lounasta, ei ole ilmaista musiikkiakaan, Kärkinen sanoo. "Joku sen on aina tehnyt, joltakulta sen varastaminen on aina pois."

Teksti: Heikki Jokinen
Kuva: Johanna Viljakainen

Juttu on osa Teostoryssa 2/2009 julkaistua "Piraatit ajoivat karille Ruotsissa" -kokonaisuutta.
Lue koko juttu >





Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. Lauttasaarentie 1, 00200 Helsinki, puh. (09) 681 011, faksi (09) 677 134, teosto@teosto.fi © TEOSTO 2007