”Tärkeintä on, että runo on säveltäjälle henkilökohtaisesti merkityksellinen”

Säveltäjä Kaj Chydenius täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlan kunniaksi säveltäjän lauluja esitetään lukuisissa konserteissa ympäri Suomea ja juhlavuosi huipentuu 15. marraskuuta Finlandia-talossa järjestettävään juhlakonserttiin. Siellä on esillä kattava, yli kolmenkymmenen laulun otos Chydeniuksen tuotannosta suomalaisten huippuartistien esittämänä. Konserttiohjelman varhaisin laulu on Eino Leinon runoon sävelletty Nocturne vuodelta 1965 ja uusin, Uuno Kailaan runoon sävelletty Ei katoa laulu vuodelta 2008.

”En tarkasti tiedä mistä löysin ensimmäiset runot, joita aloin säveltää. Lapsuudenkodissani Juankoskella ei luettu runoutta – ei ainakaan suomenkielistä. Sen on varmaankin täytynyt tapahtua lukioaikanani Joensuussa. Ensimmäisiä sävellyksiäni oli Vanha mummo J.H.Erkon ja Yö V.A.Koskenniemen runoon. En vielä tuolloin tiennyt juurikaan säveltämisestä tai musiikin teoriasta.”

Kaj Chydeniuksen tie vei lukion jälkeen opintoihin Sibelius-Akatemiaan. Opiskeluaikoina hän ei kuitenkaan säveltänyt seitsemään vuoteen. Hän johti opintojen ohessa useita kuoroja ja oli aktiivinen Nykymusiikkiseuran piirissä. ”En säveltänyt, kun ei pyydetty. Vuonna 1964 sain kimmokkeen sävellystyöhön, kun tapasin Ylioppilasteatterin piirissä vaikuttaneita taiteilijoita. Kaisa Korhonen oli tärkein vaikuttaja alkuvaiheessa. Säveltäjiä tuossa joukossa ei juuri ollut ja niin aloin säveltää lauluja, olihan minulla vuosien musiikin teorian opinnot takanani.”

Chydenius on tehnyt sittemminkin sävellystyöstään valtaosan teatterin piirissä. Hän näkee teatterityön ja musiikin välillä myös yhtäläisyyksiä. ”Neljän hengen näytelmässä on paljon samankaltaisuutta jousikvartettoihin verrattuina. Ja hyvät teatteriohjaajat ovat usein musikaalisia. Esimerkiksi Ralf Långbacka, Kurt Nuotio ja Kalle Holmberg ovat kaikki soittaneet klarinettia.”

Chydenius vertaa pienen laulun säveltämistä akvarellin maalaamiseen. ”Teoksen pitää olla valmis, kun väri on kuivunut. Jos laulu ei synny tunnissa, niin sitten kannattaa lähteä kävelylle. Toki jälkikäteen voi viilailla asioita, mutta luonnoksen pitää syntyä nopeasti. Runo pitää kuitenkin aluksi lukea ja opetella kunnolla. Siitä pitää saada hyvä käsitys.”

Chydenius ei halua nimetä jotakin tiettyä lauluaan erityisen rakkaaksi. ”Aina kun olen tehnyt uuden laulun, niin olen sitä mieltä, että se on tuotantoni paras. Parin viikon kuluttua tunne ei enää ole välttämättä niin voimakas. No, mutta minulla on myös kaksi poikaa, ja kyllä he molemmat ovat minulle yhtä rakkaita.”

Chydeniuksen mielestä ei ole mitään runotyyppiä, jota ei voisi säveltää. ”Pitkistä proosarunoista tosin harvoin syntyy kunnollista laulua. Samoin hyvin lyhyiden runojen säveltäminen voi olla ongelmallista. Musiikki on tietyllä tapaa raskas apparaatti käynnistää, on vähän alkusoittoa ja niin edelleen. Lyhyt runo ei välttämättä toimi sellaisessa yhteydessä. Mutta olipa runo millainen tahansa, tärkeintä on, että se on säveltäjälle henkilökohtaisesti merkityksellinen. Ja tämä on tietenkin yksilöllistä. Se mikä ei minulle ole läheinen, voi olla sitä jollekin toiselle. Itse pidän siitä, että runon ilmaisu on tiivistä. Puheliaat runoilijat ovat minulle kauhistus”, Chydenius nauraa.

Chydenius on säveltänyt valtavan määrän eri runoilijoiden tekstejä ja useilta eri aikakausilta. ”Minulla on intohimoinen suhde runoihin. En voisi kuvitella elämää ilman runoja. Nykyään minulle löydetään ja tuodaan sävellettäväksi paljon hienoja tekstejä. Olen saanut käsiini vanhoja suomalaisia, yli kaksisataa vuotta sitten sävellettyjä runoja. Joukossa on F.M. Franzénin ja Jaakko Juteinin tekstejä. Myös valtiomies Snellman kirjoitti monia taitavia, hyviä rakkausrunoja nuorikolleen. Varhaisia suomenkielisiä runoja löytyy myös Runebergin luokkatoverilta, Samuli Kustaa Bergiltä, joka käytti taiteilijanimeä Kallio. Vanhahtavaa, mutta hienoa suomen kieltä”, Chydenius kertoo innostuneena.

Chydeniuksen omaelämäkerta Muistin juuri on julkaistu vastikään. Kirjassaan hän kertoo lapsuudestaan, ihmisistä, teatterista, musiikista, saarista, pianoista, politiikasta ja sattumuksista. Mutta ennen kaikkea kirjaa lukiessa huomaa, että tämän miehen elämässä runot ovat kulkeneet mukana poikkeuksellisen laajassa mittakaavassa. Lainaus on omaelämäkerrasta (Otava 2009):

”Runoilijoiden avulla olen voinut toteuttaa vanhaa haavettani hyvän melodian löytämisestä, sellaisen musiikin luomisesta, jonka avulla runo löytäisi tiensä kuulijan/lukijan luo ja innostaisi häntä uusiin näkökulmiin, oivalluksiin ja iloon.”

Teksti: Pasi Lyytikäinen
Kuva: Jakke Nikkarinen

Juttu sisältyy Teostoryssa 1-2009 julkaistuun kokonaisuuteen Sanoista tekoihin, jossa on haastateltu myös Tapani Länsiötä, Riikka Talvitietä ja Sakari Katajamäkeä.