|
Musiikin tekijä
Mietitkö, kannattaako sinun liittyä Teoston asiakkaaksi? Liittyminen kannattaa, jos sävellät, sanoitat tai sovitat musiikkia ja jos teoksiasi esitetään julkisesti esimerkiksi radiossa tai tallennetaan julkaistavalle ääni- tai kuvatallenteelle.
| Kun olet liittynyt asiakkaaksi, Teosto |
- myöntää puolestasi teostesi esitys- ja tallennusluvat
- laskuttaa puolestasi esitys- ja tallennuskorvaukset
- tilittää korvaukset sinulle ja muille teostesi oikeudenomistajille.
|
| Asiakassopimus |
- Asiakassopimus koskee kaikkia teoksiasi, jo ennen asiakkuutta tehtyjä kuten myös niitä, jotka teet liittymisen jälkeen. Tekijänoikeus teoksiin jää edelleen itsellesi.
- Sopimus tulee voimaan, kun olet toimittanut sopimuskappaleet allekirjoitettuina Teostoon ja maksanut liittymismaksun. Liittymismaksu on 123 euroa (sisältää arvonlisäveroa 23 %). Muita maksuja asiakkuudesta ei aiheudu.
- Sopimus on voimassa koko elinaikasi ja vielä 70 vuotta sen jälkeen.
Sopimuksen voit irtisanoa milloin tahansa. Se on kuitenkin voimassa irtisanomisvuoden loppuun saakka.
|
Teoston säännöt (pdf) >
Liity oikeudenomistaja-asiakkaaksi >
|