Vilkas vaikuttamisen ja verkostoitumisen vuosi 2014

”Kohtasimme asiakkaitamme ja sidosryhmiämme vuoden 2014 aikana monissa eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Järjestimme myös useampia tilaisuuksia, joissa musiikintekijät pääsivät tapaamaan toisiaan.”, Teoston markkinointipäällikkö Susanna Perämaa kertoo.

MARS-tapahtumassa Seinäjoella 29.–31.1. Teosto järjesti Rytmi-instituutin bändisparrauksen, jossa uraansa aloitteleville musiikintekijöille kerrottiin Teoston asiakkuudesta. ”Kysy, mitä olet aina halunnut tietää” -neuvontaklinikalla teostolaiset vastasivat sekä musiikintekijöiden että musiikkia käyttävien asiakkaiden kysymyksiin. Musiikintekijäasiakkaiden infotilaisuudessa taas käsiteltiin Teoston ja YouTuben välistä sopimusta. Ohjelmassa oli myös esitys siitä, miten tekijänoikeustulot muodostuvat radiosoitosta sekä EDM-aiheinen paneeli.  Paneelin jälkeen tapetilla olivat erityisesti DJ-kenttää kiinnostavat kysymykset.

Vuonna 2014 alkoi yksi merkittävimmistä tekijänoikeuksien hallinnoinnin tulevaisuutta ennakoivista yhteistyöhankkeista. Teoston, tanskalaisen tekijänoikeusjärjestö Kodan ja norjalaisen Tonon Polaris Nordic -yhteistyön lanseeraustilaisuus pidettiin Cannesissa 2.2. Midem-musiikkimessuilla.

Emma Gaalassa palkittiin 7.3. vuoden 2013 menestyneimmät kotimaiset artistit ja bändit. Teosto toimi gaalan yhteistyökumppanina. Hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi jakoi Vuoden biisi -palkinnon yhdessä Paula Vesalan kanssa. Teosto kutsui gaalaan vieraakseen BiisiPumppuun osallistuneita musiikintekijöitä, tärkeitä musiikinkäyttäjäasiakkaita sekä päättäjiä.

Kevään kohokohtiin lukeutui myös Teosto-palkinto. Upeiden finalistien joukosta palkinto ojennettiin Risto Ylihärsilälle hänen ansiokkaista sävellyksistään ja sanoituksistaan Musiikkitalolla järjestetyssä tilaisuudessa 10.4.

Olli Rehn (kesk.), Mikael Jungner (SDP), Eija-Riitta Korhola (kok.), Sampo Terho (PS) ja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) olivat keskustelemassa musiikintekijöille tärkeistä kysymyksistä Teoston ja Helsingin Akateemisen kirjakaupan järjestämässä eurovaalipaneelissa 26.4. Teosto toi paneelissa esiin näkemystään, että Eurooppa tarvitsee luovan alan toimintaohjelman vuosiksi 2014–2019.

Keskustelussa verotus, tv-tuotannot ja tekijänoikeuksia koskeva direktiivi

Veroseminaarissa Teosto ja sen jäsenjärjestöt, Suomen Säveltäjät ry, Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry ja Suomen Musiikkikustantajat ry, puolestaan esittivät musiikintekijöiden verotuksen uudistamista tasa-arvoiseksi muiden yrittäjien kanssa. Teemasta keskusteltiin eduskunnassa Teoston ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän tilaisuudessa 17.6.

Rocklyriikat puhuttivat SuomiAreena-tapahtumassa Porissa heinäkuussa. Kirjurinluodon konserttipuiston lavalla käytiin 17.7. mielenkiintoista keskustelua otsikolla ”Dylanista Dumariin”. Keskustelijoina olivat muun muassa palkitut musiikintekijät Maija Vilkkumaa ja Jarkko Martikainen.

Media & Message -tapahtumassa Naantalissa 7.–8.8. Teosto ja Gramex tarjosivat kävijöille musiikinkäyttöklinikan. Kysymyksiin musiikinkäytöstä tv-tuotannoissa vastaamassa olivat Teoston avainasiakaspäälliköt Vappu Verronen ja Jarkko Karhu.

Uusien Kampin Huipun toimitilojen ja tiloissa työskentelevien eri järjestöjen yhteisiä tupaantuliaisia vietettiin 11.9. Tilaisuudessa nähtiin eksklusiivinen live-esiintyminen, kun Tavastian lavalle nousi J. Karjalaisen musiikille tribuuttilevyn tehnyt rap-kollektiivi Nyt kolisee -live!

Palveluneuvoja Leif Sällström suuntasi 19.9. Vaasaan kertomaan Teoston jäsentoiminnasta ruotsinkieliseen musiikintekijöiden tapahtumaan ”Musik och Talang”.

Valmistautuminen kevään eduskuntavaaleihin

Syyskuun lopussa Suomen mepit puolestaan saivat Teoston kulttuurikummeja vieraakseen Euroopan parlamenttiin Brysseliin. Vierailun aikana keskusteltiin muun muassa tekijänoikeuksia koskevan direktiivin valmistelusta sekä tekijänoikeuden merkityksestä musiikintekijän työssä.

Tampereella 16.–19.10. järjestetyssä Musiikki & Media -tapahtumassa Teosto kertoi tuoreen pohjoismaisen musiikinkäyttötutkimuksen tuloksia sekä esitteli livedataa, joka tarjoaa tietoa Suomen aktiivisimmista keikkapaikoista ja -esiintyjistä. Keskustelunaiheina olivat myös katalogimusiikin käyttö tv-tuotannoissa, radioiden ja streaming-palveluiden toimintamallit sekä tapahtumajärjestämisen haasteet.

Teoston syysseminaarissa 5.11. lanseerattiin tulevan hallitusohjelmakauden teemat: digitaalisuus, työ ja kulttuuri.

Marraskuussa teostolaisia matkasi Joensuun Rokumenttiin kertomaan järjestön toiminnasta ja roolista.  Osana seminaariohjelmaa järjestettiin myös Biisin tekemisen vaikeus -seminaari, jossa puhujana oli Kotiteollisuuden Jouni Hynynen.

Lue lisää:
Vuosikertomus 2014
Tilastotietoa Suomen keikkakaupungeista
Teoston hallitusohjelmatavoitteet

Musiikki & Media –tapahtumassa Tampereella keskusteltiin muun muassa kaupunkien panostuksista elävän musiikin tapahtumiin