Aineeton omaisuus ja luova työ Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaalla on aktiivista tuotekehitys- ja keksintötoimintaa. Etelä-Pohjanmaalla haetaan vuosittain 10–20 patenttia, joiden hakijoina ovat alueen yrittäjät ja pk-yritykset.

”Hakemusten määrä saattaa ehkä tuntua pieneltä, mutta on huomattava, että patentin myöntäminen edellyttää maailmanlaajuista uutuutta ja keksinnöllisyyttä. Kyseessä ei siis ole mikä tahansa innovaatio. Patenttien hakeminen kertoo siitä, että myös pienissä eteläpohjalaisissa yrityksissä halutaan tehokkaasti kaupallistaa kehitystyön tuloksena syntyvää aineetonta omaisuutta”, toteaa PRH:n kehitysasiantuntija Olli Ilmarinen.

Aineeton omaisuus liittyy vahvasti myös luovaan työhön. Kulttuuriin ja musiikkiin sijoittaminen kannattaa, sillä suorien tulovaikutusten lisäksi esimerkiksi elävä musiikki tuo työllisyyttä ja tuloa koko alueelle.

”Seinäjoen alueella on panostettu vahvasti musiikkiin; Etelä-Pohjanmaalla järjestetään Suomen maakunnista kolmanneksi eniten keikkoja asukasta kohti. Seinäjoella järjestetään isoja musiikkitapahtumia, kuten Provinssirockia ja Tangomarkkinoita. Vuonna 2014 Seinäjoella järjestettiin erilaisia keikkoja 929 kappaletta ja alueella musiikki näyttelee koko Suomenkin mittakaavassa varsin suurta roolia”, toteaa Teoston tutkija Turo Pekari.

Vaikka tapahtumien liikevaihdosta osa vuotaa maakunnan ulkopuolelle, tapahtumakävijät tuovat kulutusta paikkakunnille. Musiikkitalouden vaikutus kuntien imagon rakentamisessa on myös merkittävä. Tapahtumien vaikutus Etelä-Pohjanmaan talouteen on Tampereen ja Helsingin yliopiston 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan lähes 19 miljoonaa euroa.

Teoston tietojen mukaan Etelä-Pohjanmaalla asuu 602 musiikintekijää. Teosto tilitti Etelä-Pohjanmaan musiikintekijöille noin 100 000 euroa musiikin tekijänoikeuskorvauksia vuodelta 2013.

PRH, Teosto, Elinkeinoelämän Keskusliitto, Keskuskauppakamari ja Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari, Suomen Yrittäjät ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät sekä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus järjestivät 28.1. Seinäjoella yhteisen IPR -seminaarin, jossa aineettoman omaisuuden piiriin liittyvistä kysymyksistä oli mahdollisuus käydä keskustelua asiantuntijoiden johdolla.

Lisätietoja:
Olli Ilmarinen, kehitysasiantuntija, PRH, 040 770 4547
Turo Pekari, tutkija, Teosto, 050 5750357

Tilastotietoa elävän musiikin tapahtumista: Suomen keikkakartta 2013

"Kulttuuriin ja musiikkiin sijoittaminen kannattaa, sillä suorien tulovaikutusten lisäksi elävä musiikki tuo työllisyyttä ja tuloa alueelle."