Elävän musiikin tapahtumien määrä kääntyi laskuun

Elävän musiikin tapahtumien ja keikkojen määrä kääntyi laskuun vuonna 2014, selviää Teoston keräämistä tiedoista. Tapahtumien määrä pieneni 6,7 prosenttia ja keikkojen määrä 5,9 prosenttia verrattuna vuoteen 2013.

Teoston keräämien tietojen mukaan vuonna 2014 järjestettiin 58 506 keikkaa 52 559:ssä elävän musiikin tapahtumassa. Keikkamäärissä laskua vuoteen 2013 oli 5,9 prosenttia ja tapahtumamäärissä 6,7 prosenttia. Tilanne on poikkeuksellinen, sillä elävän musiikin tapahtumien ja keikkojen määrä on kasvanut jo useiden vuosien ajan.

”Teosto on vuodesta 2009 tilastoinut elävän musiikin tapahtumien ja keikkojen kokonaismäärää Suomessa. Viime vuoteen asti tapahtumien ja keikkojen määrä on kasvanut vuosittain. Laskusta huolimatta kokonaismäärät ovat edelleen yli vuoden 2012 tason”, Teoston tutkija Turo Pekari kertoo.

Syitä keikkojen ja tapahtumien määrän vähenemiseen on Pekarin mukaan useita.

”Suomen taloudellinen tilanne ja sen myötä ravintoloiden ja tapahtumanjärjestäjien vaikeudet ovat todennäköisesti vihdoin vaikuttaneet myös elävän musiikin tarjontaan. Samaan aikaan kansainvälinen kilpailu isoista artisteista ja sen aiheuttama hintakilpailu ovat nostaneet artistien hintoja. Viime vuosina on puhuttu myös paljon äänitealan murroksen aiheuttamasta lisääntyneestä keikkailusta ja livemusiikin ylitarjonnasta. Loputon kasvu elävän musiikin tarjonnassa ei ole mahdollista eikä varmaan esiintyjienkään eduksi”, Pekari toteaa.

Teosto tilastoi elävän musiikin esitystapahtumia vuosittain. Tietoja kerätään tapahtumajärjestäjiltä ja artisteilta ja bändeiltä. Tietoja käytetään esityskorvausten maksamiseen musiikin tekijöille.

Tampere ja Pelkosenniemi keikkatilastojen kärkisijoilla

Livemusiikki keskittyy valtaosin suurille paikkakunnille. Suomen kahdestakymmenestä yli 50 000 asukkaan kaupungista yhdeksäntoista löytyy kahdenkymmenen aktiivisimman keikkakaupungin joukosta.

Suuria kaupunkeja tarkasteltaessa suhteellisesti eniten keikkoja järjestettiin Tampereella, jossa oli lähes 18 keikkaa 1000 asukasta kohden. Listan toiseksi sijoittuvassa Helsingissä järjestettiin noin 17 keikkaa 1000 asukasta kohden. Kokoaan suurempina keikkakaupunkeina listalla erottuvat muun muassa Kuopio, Joensuu, Seinäjoki ja Lappeenranta.

Kaikkia Suomen kuntia tarkasteltaessa listan kärkeä dominoivat Lapin kunnat. Viime vuoden tapaan Pelkosenniemellä oli asukaslukuun suhteutettuna eniten keikkoja, joita järjestettiin lähes 133 kappaletta 1000 asukasta kohden. Pelkosenniemen lisäksi kärkisijoille sijoittuvat Kittilä ja Kolari. Sijoituksia selittävät kuntien pieni asukasluku sekä hiihtokeskusten suuri elävän musiikin tarjonta.

Kokonaismäärän laskusta huolimatta keikkamäärät kasvoivat runsaasti osassa kaupungeista. Suurten kaupunkien kategoriassa suurimmat kasvajat olivat Lahti ja Kuopio. Keikkojen määrä kasvoi Lahdessa 10 prosenttia ja Kuopiossa 9 prosenttia. Pienemmistä kunnista isoa kasvua on tapahtunut muun muassa Laukaalla (+15 %) ja Järvenpäässä (+10 %).

Tarkasta kotikuntasi keikkatilastot Keikkakartta-palvelusta

Kaupunkien ja kuntien keikkatilastot voi tarkastaa Teoston Keikkakartta-palvelusta, joka on tänään avattu Teoston verkkosivuille. Keikkakarttaa pääsee katsomaan osoitteesta www.teosto.fi/keikkakartta2014.