Hyvitysmaksujärjestelmä uudistuu vuonna 2013

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 15.12.2011

Hallitus päätti torstaina 15. joulukuuta tekijänoikeuslaissa säädetyn yksityisen kopioinnin hyvitysmaksusta vuodelle 2012. Vuoden alusta hyvitysmaksua tarkistetaan tallentavien digisovittimien ja ulkoisten kiintolevyjen osalta. Hyvitysmaksua ei tässä yhteydessä uloteta tietokoneisiin eikä matkapuhelimiin.

Hyvitysmaksuun tehtävien tarkistusten arvioidaan nostavan vuoden 2012 kertymän noin 7,9 miljoonaan euroon. Tänään hyväksytty valtioneuvoston asetus tulee voimaan 1.1.2012 ja on voimassa 31.12.2012 asti.

Hallituksen sivistyspoliittinen ministerityöryhmä päätti 13.12. pitämässään kokouksessa hyväksyä linjaukset, joiden mukaisesti hyvitysmaksujärjestelmän uudistus valmistellaan vuoden 2012 aikana. Uudistetun järjestelmän soveltaminen on tarkoitus käynnistää vuoden 2013 alusta.

Hallitusohjelman mukaan hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa. Tavoitteena on järjestelmä, joka olisi nykyistä paremmin ennakoitavissa, takaisi reilun hyvityksen tason tekijöille, turvaisi kaupan ja työpaikkojen säilymistä Suomessa ja olisi hallinnollisesti mahdollisimman kevyt.

- Olisin ollut valmis laajentamaan hyvitysmaksua, jotta tekijöiden toimeentulo olisi voitu paremmin turvata. Tälläkin päätöksellä maksutuoton arvioidaan kuitenkin nousevan noin 20 %. Nyt on tärkeää valmistella hyvä uudistus, jolla tekijöiden reilu hyvitystaso voidaan varmistaa. Uudistustyössä tullaan kuulemaan kaikkia tahoja, joita järjestelmä koskee, toteaa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

---------------------
Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksulla hyvitetään tekijänoikeudella suojattujen teosten oikeudenhaltijoille sitä, että teoksia ja suojattuja suorituksia kopioidaan yksityiseen käyttöön tekijänoikeuslaissa säädetyn rajoituksen nojalla.

Tekijänoikeuslaissa säädetty hyvitysmaksu koskee laitteita, joihin teos voidaan tallentaa ja joita käytetään merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin. Sellaisia ovat mm. tallennettavat cd- ja dvd-levyt, videotallentimet ja digisovittimet. Maksun ulkopuolella ovat navigaattorit, matkapuhelimet, tietokoneet ja kämmentietokoneet sekä pelikonsolit.

Yrityksillä ja muilla ammattikäyttäjillä on oikeus saada suoritettua maksua vastaava palautus tai ne voivat sopia etukäteen hyvitysmaksullisen laitteen ostamisesta ilman maksua.

Hyvitysmaksukertymä on 2000-luvun alkuvuosina ollut noin 10 - 12 miljoonaa euroa ja laskenut vuoden 2007 digisiirtymän tuomasta 15 miljoonan euron huipusta kuluvan vuoden n. 6,5 miljoonaan euroon.

Hyvitysmaksua (aiemmin kasettimaksua) on kerätty Suomessa vuodesta 1984 lähtien. Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt hyvitysmaksun kerääväksi järjestöksi Teosto ry:n. Ministeriö hyväksyy vuosittain kerättyjen hyvitysmaksuvarojen käyttösuunnitelman. Osa hyvitysmaksun tuotosta tilitetään suorina hyvityksinä tekijöille ja osa käytetään välillisenä hyvityksenä tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin.

Lisätietoja:
- valtiosihteeri Jarmo Lindén (OKM), puh. 040 517 3379 , jarmo.linden(at)minedu.fi
- tekijänoikeusneuvos Viveca Still (OKM), puh. 040 561 0226, viveca.still(at)minedu.fi
- hallitusneuvos Jorma Waldén (OKM), puh. (09) 1607 7384, jorma.walden(at)minedu.fi