Kesäkuun tilitys maksetaan 12.6.

Vuoden päätilitys musiikintekijöille ja -kustantajille maksetaan 12.6. Pankkiyhteyksistä riippuen tilitettävät rahat näkyvät tilitystä saavien tekijöiden tileillä noin 1–3 pankkipäivän kuluessa.

Kesäkuun tilitys koostuu pääosin vuonna 2014 radiossa, tv:ssä, konserteissa, festivaaleilla ja muissa elävän musiikin tapahtumissa soitetun musiikin esityskorvauksista. Mukana on myös ulkomaan tilityksiä ulkomailla esitetyistä musiikista.

DJ:t ovat voineet tehdä vuoden 2014 alusta lähtien esitysilmoituksia muistakin esiintymisistään kuin festarikeikoista. Kesän tilityksessä maksamme ensimmäistä kertaa tilitystä näiden esitysilmoitusten perusteella. Lisäksi TV-alueen korvauksissa on ensimmäistä kertaa mukana Fox-kanavalla esitetty musiikki ja kaupallisista radiokanavista Loop. Festivaaleista Qstock tilitetään ensimmäisen kerran omana tilitysalueenaan.

Teoston tilityksen lisäksi kesäkuussa maksetaan NCB:n tallennuskorvauksia ja korvauksia musiikin käytöstä online-palveluissa.  

Kesäkuun tilityksen teoskohtaiset tiedot ja summat ovat tarkistettavissa Teoston verkkopalvelussa, kun tilitys on maksettu. Verkkopalveluun julkaistaan myös tilityskertoimet, joita kesäkuun esityskorvausten maksussa on noudatettu.