Tanssikansaa ja keikkayleisöä kiinnostaa kotimainen musiikki

Kotimainen musiikki soi viime vuonna sekä kaupallisilla että Ylen radiokanavilla, mutta erityisen paljon kotimaista kuultiin keikoilla: elävän musiikin Top 10 -listalla peräti 9 kappaletta oli kotimaisia. Ulkomailla esitetyimmäksi suomalaiseksi kappaleeksi nousi Letkis, jolle antoi vauhtia kielikoulun mainoskampanja Japanissa.

Radiossa soitetuimpien kotimaisten joukkoon mahtui vuonna 2015 niin iskelmää (Sinä ansaitset kultaa), rockia (Kuussa tulee) kuin poppiakin (2080-luvulla).  Kaikkiaan kaupallisten radioiden kymmenen soitetuimman kappaleen listalla kotimaisia kappaleita oli kolme, Ylen radiokanavilla kuusi.

Suosikkikappaleet eivät välttämättä ole eri medioissa samat: esimerkiksi Emma Gaalassa vuoden 2015 striimatuimpana kappaleena palkittu Tarkenee (säv. Antti Riihimäki, Jukka Immonen, Teemu Brunila, san. JVG, esittäjä JVG) ei ollut radiokanavien kuunnelluimpien kappaleiden kärjessä.

Elävän musiikin tilaisuuksissa tanssipaikoilla ja tapahtumissa kotimainen musiikki on ylivoimainen ykkönen: listan kärjessä oli ikisuosikki Paratiisi, joka on ollut tanssipaikkojen esitetyin kappale vuodesta 2000. Elävän musiikin soitetuimpien listalla ylipäätään kotimaisia kappeleita olivat kaikki yhtä lukuun ottamatta: kärkikymmenikköön pääsi viime vuonna John Fogertyn Proud Mary.

Ulkomailla esitettyjen sävellysten kärkilistaa ovat vuosittain hallinneet Sibeliuksen teokset, mutta vuonna 2015 johtopaikalle sijoittui Rauno Lehtisen säveltämä Letkis, jonka instrumentaaliversiota kielikoulu Berlitz käytti Japanissa pyörineen mainoskampanjansa tunnusmelodiana.

Kotimaisuus jaksaa jyllätä elävässä musiikissa

Kaupallisten radioiden soittamasta musiikista 29 prosenttia oli kotimaista, kun taas Ylen maakuntaradioissa osuus oli 50 prosenttia. Televisiossa kotimaisen musiikin osuus oli vuonna 2015 vain 9 prosenttia. 

Tanssi- ja keikkabändien esittämästä musiikista 78 prosenttia oli kotimaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien tekemää. Konserteissa esitetystä musiikista 79 prosenttia ja festivaalien musiikista viime vuoden tapaan 72 prosenttia oli kotimaista.

Tiedot soitetuimmista kappaleista perustuvat ilmoituksiin, joita Teosto saa tilaisuuksien järjestäjiltä, radio- ja tv-yhtiöiltä ja esiintyjiltä. Teosto maksaa sekä koti- että ulkomaisille musiikin tekijöille ja kustantajille korvaukset heidän teostensa käytöstä ilmoitusten perusteella. Vuoden 2015 korvaukset musiikin esittämisestä radiossa, televisiossa ja elävän musiikin tapahtumissa maksettiin musiikin tekijöille ja kustantajille kesäkuussa 2016. Yhteensä 17,4 miljoonan euron suuruisesta potista kotimaisille tekijöille jäi 38,87 % (6,76 M€).

Spotify-lista soitetuimmista kappaleista >>

Lisätietoja:
Jenni Pekkinen, viestintäjohtaja
Puh. 050 582 4323, jenni.pekkinen@teosto.fi

Esitetyimmät kappaleet vuonna 2015

Kaupallinen radio

  1. Love Me Like You Do
    säv. san. Ilya, Savan Kotecha, Martin Max, Ali Payami, Tove Lo (esittäjä Ellie Goulding).
  2. Sinä ansaitset kultaa
    säv. Aku Rannila, Petri Somer, san. Saara Törmä, sov. Janne Leskinen, Leri Leskinen (esittäjä Jari Sillanpää).
  3. 2080-luvulla
    säv. Hank Solo, Sanni Kurkisuo, san. Sanni Kurkisuo (esittäjä Sanni).
  4. Thinking out Loud
    säv. san. Edward Sheeran, Amy Wadge (esittäjä Ed Sheeran).
  5. Are You with Me
    säv. san. Frequencies Lost (esittäjä Lost Frequencies).
  6. Ota mut
    säv.san. Jonne Liimatainen, sov. Jonne Liimatainen, Jimmy Westerlund (esittäjä Jonne Aaron).
  7. Sugar
    säv. san. Joshua Coleman, Lukasz Gottwald, Jacob Hindling, Adam Levine, Michael Posner, Henry Walter (esittäjä Maroon 5).
  8. Cheerleader
    säv. san. Mark Bradford, Clifton Dillon, Sly Dunbar, Omar Pasley (esittäjä OMI).
  9. Take Me to Church
    säv. san. Andrew Hozier (esittäjä Hozier).
  10. Four Five Seconds
    säv. san. Tyrone William Griffin jr, Kanye West, Dallas Austin, Paul McCartney, Robyn Fenty, Mike Dean, Noah Goldstein, David Longstreth, Elon Rutberg, Kirby Laureyn, Cydel Young (esittäjät Rihanna feat. Kanye West & Paul McCartney).

 

Ylen radiokanavat

  1. King
    säv.san. Michael Goldsworthy, Mark Ralph, Andrew Smith, Oliver Thornton, Resul Turkmen. kust. Imagem CV, Sony/ATV Music Publishing Alle, Universal Music Publishing Ltd (esittäjä Years & Years).
  2. Kuussa tuulee
    säv. Leo Hakanen, Rauli Eskolin. san. Elisa Tiilikainen, sov. Rauli Eskolin, Kari Hakanen, Leo Hakanen, kust. Inkfish Oy, Nemes Music Oy, Warner/Chappell Music Finland (esittäjä Haloo Helsinki!).
  3. Heroes
    säv. san. Joy & Linnéa Deb, Anton Malmberg, kust. BMG Rights Management (esittäjä Måns Zelmerlöw).
  4. Copacabana ja Ipanema
    säv. san. Juha Tapio, sov. Eppu Kosonen, kust. Suurenmoiset laulut Oy (esittäjä Juha Tapio).
  5. Uusi aamu
    säv. san. Knipi, sov. Mika Kauste, Knipi, Anssi Maasalo, Risto Niinikoski, Niklas Varisto (esittäjä Egotrippi).
  6. Elämältä turpiin sain
    säv. san. Henrik Illikainen, Janne Huttunen. Sov. Mikko Aaltio, Henrik Illikainen, Väinö Karjalainen, Petteri Pulkkinen, Risto Sonkkanen, Antti Vuorenmaa (esittäjä Tiisu).
  7. Ship to Wreck
    säv. san. Thomas Hull, Florence Welch, kust. Florence + The Machine Ltd, Universal Music Publishing Lim. (esittäjä Florence + The Machine).
  8. Crossroads
    säv. san. Joonas Angeria, Julia Fabrin, Olli Halonen, Axel Kalland, Patric Sarin, Paul Uotila, Kristian Westerlin, kust. HMC Publishing (esittäjä Satin Circus).
  9. Love Me Like You Do
    säv. san. Ilya, Savan Kotecha, Martin Max, Ali Payami, Tove Lo, kust. Mxm Music Ab, Universal Pictures Music, Warner/Chappell Music Scand Ab, Wolf Cousins (esittäjä Ellie Goulding).
  10. Roy Orbison
    säv. Pasi Siitonen, Jaakko Salovaara, san. Pasi Siitonen, sov. Jaakko Salovaara, kust. Bassrock Music Publishing Oy (esittäjä Stig).

 

Elävä musiikki

  1. Paratiisi
    säv. Rauli Somerjoki, san. Rauli Somerjoki, Arja Tiainen, kust. Warner/Chappell Music Finland.
  2. Ikkunaprinsessa (Glendora)
    säv. ja san. Ray Stanley, suom. Saukki, kust. EMI Music Publishing, Warner/Chappell Music Finland, Edition Wilhelm Hansen.
  3. Jätkän humppa
    säv. Paavo Melender san. Tupa-Uuno, kust. Warner/Chappell Music Finland.
  4. Hiljaiset sillat
    säv. ja sov. Aarne Hartelin, san. Timo Mäkinen, kust. Finlanders Productions.
  5. Satumaa
    säv. ja san. Unto Mononen, kust. Warner/Chappell Music Finland.
  6. Suloinen myrkynkeittäjä
    säv.san. Mariska, säv. Jukka Immonen,  sov. Lasse Enersen, Luis Herrero, Jaakko Jakku, Klaus Suominen, kust. BMG Chrysalis Scandinavia Ab, Jalat taivaassa Oy.
  7. Proud Mary
    säv. san. John Fogerty, kust. Jondora Music.
  8. Sininen huivi
    säv. Grigorij Ponomarenko, san. Margarita Agashina, käänt.  Timo Tyrväinen.
  9. Keinu kanssani
    säv. ja san. Pablo Rosas Rodriguez, suom. Ulla Sand, kust. Peer International Corp.
  10. Sieluni soitto
    säv. san. Risto Nyqvist, sov. Jorma Kyrö.

Esitykset ulkomailla

  1. Letkis
    Säv. Rauno Lehtinen, kust. Warner/Chappell Music Finland, alikust. Universal Music Publishing Ab.
  2. Sinfonia 2 op. 43
    säv. Sibelius, kust. Breitkopf-Haertel Musikverlag, alikust. Breitkopf-Haertel Musikverlag, Fg-N&H 2
  3. Sinfonia 1 op. 39
    säv. Sibelius, kust. Breitkopf-Haertel Musikverlag, alikust. Breitkopf-Haertel Musikverlag, Fg-N&H 2
  4. Finlandia op. 26 nr 7
    säv. Sibelius, kust. Breitkopf-Haertel Musikverlag, alikust. Breitkopf-Haertel Musikverlag, Fg-N&H 2
  5. The Legend of Hercules
    säv. Tuomas Kantelinen, kust. Asymptotote Music BV Inc., alikust. Ole Media Management L.P.
  6. Viulukonsertto op. 47  d-molli
    säv. Sibelius, kust. Lienau Robert Gmbh-Co Kg
  7. Sinfonia 5 op. 82
    säv. Sibelius, kust. Edition Wilhelm Hansen, Alikust. Chester Music
  8. I See You
    säv. san. Manninen, Taylor, kust. Kobalt Music Services America, Beats & Styles Songs ky, Sony/Atv Music Publishing Scandinavia, alikust. Sony/Atv Music Publishing Scandinavia, Sony/Atv Music Publishing Llc, Sony Music Edicoes Musicais Lt, SM Publishing (Brasil) Edicoes, Kobalt Music Publishing Limited.
  9. In The Shadows
    säv. Aki Hakala, Eero Heinonen, Pauli Rantasalmi, Lauri Ylönen, san. Lauri Ylönen, kust. Art Slow Oy, Boneless-Skeletor Oy, Grotto Entertainment Oy, On The Beat Oy, alikust. Sony/ATV Music Publishing (GER), Sony/ATV Music Publishing (UK), Sony/ATV Music Publishing Llc, SM Publishing (Brasil) Edicoes.
  10. Violin Concerto
    säv. Esa-Pekka Salonen, kust. Chester Music, alikust. Edition Wilhelm Hansen, Edition Wilhelm Hansen Hamburg.

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry
Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan nyt ja tulevaisuudessa. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Edistämällä musiikintekijän hyvinvointia olemme mukana edistämässä koko luovan alan ja suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Näin olemme tehneet jo vuodesta 1928. Rakkaudesta musiikkiin.

Teosto edustaa 30 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2015 musiikintekijöille ja -kustantajille musiikinkäyttökorvauksia 53 miljoonaa euroa.