Teosto ja Music Finland suunnittelevat uudenlaista koulutusohjelmaa

Teosto ja Music Finland suunnittelevat uudenlaisen pysyvän koulutusohjelman aloittamista yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Sibelius-Akatemian Seinäjoen toimipisteen ja Seinäjoen kaupungin kanssa. Koulutus on tarkoitettu ammattimaiseen musiikin tekemiseen ja menestyksekkääseen uraan tähtääville musiikintekijöille.

Hankkeen työnimenä on Teosto-akatemia, ja koulutuksen on tarkoitus sijoittua Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Koulutuskonseptin vuosi sitten aloitettua suunnittelua jatketaan parhaillaan yhteistyökumppaneiden kanssa ja tähtäimessä on, että koulutus voisi alkaa jo syksyllä 2014. Koulutus kestäisi kaksi vuotta ja koostuisi päätoimisesta opiskelusta.

”Suomessa on nykyisellään tarjolla huipputason musiikkiopetusta, joka painottuu kuitenkin liiaksi muiden tekemistä nuoteista soittamiseen”, sanoo Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi.

”Oman musiikin säveltämistä opetetaan muutamissa oppilaitoksissa ja erillisillä kursseilla, mutta hyväksi biisintekijäksi kehitytään tavallisimmin oman harrastamisen pohjalta. Musiikkimme menestyminen koti- ja ulkomailla tarvitsee ammattilaisuuteen valmentavaa pysyvää koulutusta biisintekijöille ”, Kim Kuusi sanoo.

”Tavoitteena on luoda koulutusta, joka vastaa musiikkimarkkinoiden tarpeisiin ja toimii tiiviissä yhteistyössä alan yritysten kanssa. Opiskelijat pääsevät työharjoitteluun ja verkottuvat jo opiskelun aikana muiden alalla toimivien kanssa”, kertoo koulutushankkeen suunnittelussa mukana toiminut Jani Jalonen Teostosta.

”Toivomme voivamme tarjota opiskelijoille huippuluokan työskentelyfasiliteetit ja koulutussisällöt sekä kehittää opiskelua, joka luo lisää musiikkialan yrittäjyyttä ja avaa kanavia kansainvälisille musiikkimarkkinoille”, Jani Jalonen sanoo.

Suunniteltu Teosto-akatemia kokoaa myös vahvan kansainvälisen partneriverkoston esim. Ruotsin Musik Makarna- ja Saksan Popakademie-organisaatioiden kanssa.

"Suomalainen biisinkirjoitusala on kansainvälistynyt valtavasti viime vuosina. Suomalaiset sävellykset ovat saavuttaneet listaykköspaikkoja kolmella mantereella kansainvälisten artistien esittäminä. Näin teosviennin pioneerit ovat avanneet ovia ja luoneet suuren potentiaalin suomalaiselle musiikkibisnekselle. Jotta ala kehittyisi entisestään ja mahdollisuudet saataisiin hyödynnetyksi, tarvitaan uusia tekijöitä, jotka saavat suoran reitin kansainvälisille markkinoille ja yhteyden alan yrityksiin jo opiskelun aikana", toteaa Music Finlandin projektipäällikkö Sami Häikiö.

Teosto-akatemia on osa laajempaa Pumppu-hanketta, jolla Teosto pyrkii yhdessä useiden musiikkialalla toimivien oppilaitosten, yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa kehittämään ammattimaisen musiikintekijän menestyksen mahdollistamista.

Teosto-akatemia-hanke julkistetaan 6. helmikuuta alkaneilla MARS-festivaaleilla Seinäjoella.