Teoston kevätseminaarissa paneuduttiin musiikkialan muutokseen

Teoston 85-vuotista taivalta juhlistettiin reilun 100 kutsuvieraan voimin Teoston kevätseminaarissa Finlandia-talolla 23.5. Päivän aikana keskusteltiin laajasti musiikkialan muutoksesta ja sen vaikutuksesta niin musiikintekijöihin, käyttäjiin kuin tekijänoikeusjärjestöihinkin.  

Päivän ensimmäisessä keskustelussa opetus- ja kulttuuriministeriön johtaja Jukka Liedes, Ylestä eläköitynyt hallintojohtaja Jussi Tunturi ja sanoittaja Vexi Salmi muistelivat, millaista musiikin tekeminen ja käyttäminen oli 1960- ja 1970-luvuilla sekä miten yhteistyö Teoston kanssa sujui muun muassa Martti ”Pyssy” Turusen aikaan. Mukaan mahtui hauskoja tarinoita ja anekdootteja menneiltä vuosikymmeniltä.

Musiikintekijä Tommy Lindgren, Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen ja kansanedustaja Mikael Jungner pohtivat puolestaan, mitkä asiat yhdistävät musiikintekijöitä, käyttäjiä ja päättäjiä ja millaista musiikintekijyys on tänä päivänä. Keskustelijat korostivat puuhastelun tärkeyttä osana musiikkialaa: puuhastelu tuottaa uusia ideoita ja innovaatiota, joista parhaimmillaan syntyy myös bisnestä ja menestystä.

Tulevaisuuden tekijyydestä olivat keskustelemassa tuottaja, DJ Lenno Linjama, säveltäjä Riikka Talvitie sekä tutkija Heidi Partti Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Keskustelussa pohdittiin, onko nyt paras hetki olla musiikintekijä ja millaisissa verkostoissa nykypäivän ja tulevaisuuden musiikintekijät toimivat.

Seminaaripäivän aikana kuultiin myös, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita niin musiikintekijöillä kuin tekijänoikeusjärjestöilläkin on jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Päivän päätteeksi tulevaisuudentutkija Risto Linturi raotti puheessaan verhoa musiikin tulevaisuuteen. Linturi arvioi, että musiikkiala kohtaa tulevaisuudessa monia muutoksia, mutta musiikin kyky koskettaa ja vaikuttaa ei häviä mihinkään. Linturin mukaan tulevaisuus onkin täynnä musiikkia.  

Teoston omissa puheenvuoroissa kerrottiin, mitä yhteistä on Teostolla ja painilla sekä miten Teosto aikoo vastata musiikkialan muutoksiin myös seuraavien 85 vuoden aikana.

Musiikki oli läsnä paitsi seminaarin keskusteluissa ja puheenvuoroissa myös Tommy Lindgren & Petteri Sariolan ja Lennon live-esityksissä.

Teoston varatoimitusjohtajan Kari Paanasen esitys Teoston uudistuvasta roolista muuttuvilla musiikkimarkkinoilla löytyy täältä.

Risto Linturin seminaarissa esittämän puheen voi käydä lukemassa täällä.

 

"Musiikin kyky koskettaa ja vaikuttaa ei häviä mihinkään."