Teostosta kotimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille 15,5 miljoonaa euroa

Teosto on maksanut 12.6. vuoden päätilityksensä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. Kesäkuun tilitys koostuu pääosin vuonna 2014 kerätyistä kotimaisista esityskorvauksista. Tilityksessä korvauksia maksettiin kaikkiaan 9 640 musiikintekijälle ja -kustantajalle. Yksittäinen musiikintekijä sai tilityksessä keskimäärin 1 603 euroa.

Noin 13 miljoonaa euroa tilityksen kokonaissummasta koostuu kotimaisilla radiokanavilla, tv:ssä, konserteissa, festivaaleilla ja muissa elävän musiikin tapahtumissa soitetun musiikin esityskorvauksista. Tekijöille ja kustantajille maksettiin lisäksi 1,7 miljoonaa euroa NCB:n (Nordisk Copyright Bureau) keräämiä tallennuskorvauksia ja online-korvauksia musiikin käytöstä muun muassa Spotifyn ja YouTuben kaltaisissa online-palveluissa.

Lisäksi maksettiin 0,9 miljoonaa euroa korvauksia kotimaisten musiikin tekijöiden ja kustantajien teosten esittämisestä ulkomailla. Suurimmat ulkomaan korvaussummat olivat peräisin Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Sveitsissä esitetystä musiikista.

Kotimainen musiikki soi konserteissa ja tapahtumissa

Teosto maksaa ulkomaisille musiikintekijöille ja -kustantajille sisarjärjestöjensä kautta yhteensä 21,6 miljoonaa euroa esityskorvauksia heidän musiikkinsa esittämisestä Suomessa.

Teoston tilityksessä käsiteltävän tiedon perusteella Suomessa soiva musiikki on yhä useammin ulkomaista. Vuonna 2014 kaikesta Suomessa esitetystä musiikista noin 37 prosenttia oli kotimaista.

”Erityisen pieneksi kotimaisen musiikin osuus näyttäisi jääneen vuonna 2014 televisiossa ja erilaisissa Video on Demand -palveluissa. Eniten kotimaista musiikkia kuultiin puolestaan konserteissa ja muissa elävän musiikin tilaisuuksissa, joissa lähes 80 prosenttia esitetystä musiikista oli kotimaista alkuperää.”, Teoston tilitystuotepäällikkö Marja Isokangas kertoo.

Teosto maksaa esitys- ja tallennuskorvauksia oikeudenomistajille neljästi vuodessa. Päätilitys on kesäkuussa, jolloin maksetaan suurin osa edelliseltä vuodelta laskutetuista esityskorvauksista. Teosto on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö, jonka keräämät musiikinkäytön korvaukset menevät kulu­jen vähentämisen jälkeen suoraan säveltäjille, sanoittajille, sovitta­jille ja kustantajille.

Kesäkuun tilityksessä tekijöille ja kustantajille maksetut korvaukset 

 

Euroa

Radio

3 854 185

Televisio

3 290 626

Teatterielokuvat

132 318

Tapahtumat, elävä musiikki

5 322 206

Internet

279 802

Esityskorvaukset ulkomailta

920 340

NCB:n online- ja tallennuskorvaukset

1 664 566

YHTEENSÄ

15 464 043