Vaalikoneeseen vastanneet: Musiikintekijöiden sosiaaliturvaa koskevat epäkohdat poistettava

Teoston vaalikoneeseen vastasi yhteensä 1036 ehdokasta, mikä on noin 50 prosenttia kaikista eduskuntaan pyrkineistä ehdokkaista. Enemmistö vastanneista kansanedustajaehdokkaista koki, että musiikintekijöiden sosiaaliturvaa kaventavat epäkohdat on poistettava tulevan hallituskauden aikana.

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan taiteilijoiden sosioekonominen asema on Suomessa muiden Pohjoismaiden tasoa heikompi. Luovan työn erityisluonnetta ei ole otettu riittävästi huomioon tällaista työtä tekevien toimeentuloon vaikuttavissa järjestelyissä. Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena kuitenkin on, että sosiaalivakuutus muodostaa yhdessä terveyden- ja sosiaalihuollon palveluiden kanssa kokonaisuuden, joka tukee työ- ja toimintakyvyn ylläpitämistä ja siten mahdollistaa työnteon.

Musiikintekijöitä edustavan Teoston tavoitteena on, että sosiaaliturvalainsäädäntöä muutetaan seuraavan hallituskauden aikana siten, että luovien tekijöiden työtulon erityisluonne huomioidaan esimerkiksi työeläketurvaa järjestettäessä. Tällä hetkellä luovien tekijöiden asema sosiaaliturvapalveluiden asiakkaina on järjestetty epätasa-arvoisesti.  Tekijänoikeustulojen merkitys etuuksien laskemisessa ei ole johdonmukaista, eivätkä luovan alan työeläkejärjestelyt vastaa yhteiskunnan yleistä työeläketurvaa.

”Jotta Suomesta löytyisi tulevaisuudessakin ammattimaisia ja kulttuuria uudistavia musiikin tekijöitä, heidän toimintaympäristönsä täytyy olla kunnossa. Rakenteiden – niin verotuksen kuin sosiaaliturvan – on tuettava elinkeinonharjoittamista", toteaa Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen.

"Lainsäädäntöä uudistamalla voidaan vaikuttaa siihen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että kotimaista musiikkia soitetaan ja kuullaan myös tulevaisuudessa.”

Lue lisää: