Teosto r.y.

    


Yli 15 miljoonaa euroa Teosto-korvauksia maksuun musiikin tekijöille ja kustantajille

Teosto tilittää 16.6. suomalaisille säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille yhteensä 15,3 miljoonaa euroa. Korvauksia saa nyt vajaat puolet Teoston yli 20 000 kotimaisesta oikeudenomistajasta eli ne, joiden musiikkia on esitetty julkisesti tai tallennettu muun muassa äänitteille.

Kesän tilitys koostuu pääasiassa Suomessa vuonna 2009 kerätyistä musiikin esityskorvaustuotoista. Keskimääräinen tilitys on 1 277 euroa saajaa kohti. Osa vuoden 2009 tuotoista maksettiin musiikin tekijöille ja kustantajille jo viime vuoden puolella.

Teoston suomalaiset oikeudenomistajat saivat viime vuodelta ulkomaantilityksiä yhteensä noin kolme miljoonaa euroa. Ne kertyivät yli 40 maasta ja jakautuivat tilityksessä kaikkiaan noin
5 000 saajalle.

Teosto maksaa viime vuodelta sisarjärjestöjensä välityksellä elo-syyskuussa ulkomaisille tekijöille ja kustantajille 16,7 miljoonaa euroa heidän teostensa esityksistä suomalaisilla radio- ja TV-kanavilla, konserteissa ja tapahtumissa.

-----------------------------------------

Teoston tulos vuonna 2009

Teoston myyntituotot kotimaasta olivat 41 miljoonaa euroa, josta tilitetään toimintakulujen vähennyksen jälkeen 86,5 prosenttia eli 35,2 miljoonaa euroa säveltäjille, sanoittajille ja musiikin kustantajille. Tilityssummasta käytetään suomalaisen musiikin edistämiseen oikeudenomistajien yhteisillä päätöksillä 5,7 prosenttia eli kaksi miljoonaa euroa.

Muilta järjestöiltä tuloutui tilitettäväksi Teoston oikeudenomistajille yhteensä 9,2 miljoonaa. Tästä suurimpina erinä 5,5 miljoonaa Nordisk Copyright Bureau NCB:ltä suomalaisen musiikin tallentamisesta muun muassa äänitteille ja elokuviin sekä Teoston sisarjärjestöiltä 3,1 miljoonaa suomalaisen musiikin esityksistä ulkomailla.

Yhteensä viime vuodelta on tilitetty ja tilitetään 44 miljoonaa euroa toiminnan kulujen vähentämisen jälkeen.

Lue lisää vuosikertomuksestamme >



Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. Lauttasaarentie 1, 00200 Helsinki, puh. (09) 681 011, faksi (09) 677 134, teosto@teosto.fi © TEOSTO 2007