Taantuma ei verottanut musiikin käyttöä Suomessa vuonna 2009 Teoston myyntituotot musiikinkäytöstä Suomessa olivat 41 miljoonaa euroa eli neljä prosenttia edellisvuotta enemmän. Kun lasketaan mukaan Teoston sisarjärjestöjen keräämät korvaukset suomalaisen musiikin soimisesta ulkomailla sekä korvaukset suomalaisen musiikin tallentamisesta muun muassa äänitteille ja erilaisiin digitaalisiin käyttöyhteyksiin, Teoston liikevaihto oli 50 miljoonaa euroa. Summa sisältää lisäksi vajaat 0,4 miljoonaa euroa kirjastolainakorvauksia, joita maksetaan nyt ensimmäisen kerran musiikin tekijöille ja kustantajille. Musiikin tallennuskorvaukset suomalaisille säveltäjille, sanoittajille ja musiikin kustantajille vähenivät 10 prosenttia 5,5 miljoonaan euroon. Uudet lailliset musiikin digitaaliset jakelukanavat eivät ole korvanneet fyysisten äänitteiden myynnin vähenemistä. Teoston varsinaisen toiminnan kulut kasvoivat 14,3 prosenttia 6,7 miljoonaan euroon. Kulujen kasvu johtui pääasiassa investoinneista uudenlaiseen osaamiseen sekä järjestelmien ja palveluiden kehitykseen. Teosto on edelleen yksi tehokkaimmista tekijänoikeusjärjestöistä Euroopassa. Teosto jakaa vuoden 2009 myyntituotoistaan kulujen vähentämisen jälkeen 86,5 prosenttia eli 35,2 miljoonaa euroa kotimaisille ja ulkomaisille säveltäjille, sanoittajille ja musiikin kustantajille, joiden musiikkia on soitettu Suomessa julkisesti. Tilityssummasta käytetään suomalaisen musiikin edistämiseen oikeudenomistajien yhteisillä päätöksillä 5,7 prosenttia eli kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi Teosto tilittää kotimaisille oikeudenomistajilleen sisarjärjestöiltään ja yhteispohjoismaiselta, tallennusoikeuksia myyvältä NCB:ltä saamansa korvaukset, yhteensä yhdeksän miljoonaa. Tilitysten kokonaissumma nousee näin 44,2 miljoonaan. Konsertit vetivät yleisöä Teoston tuottojen rakenne pysyi jokseenkin ennallaan. Musiikin käyttö televisio- ja radiokanavilla tuotti 23,1 miljoonaa euroa eli 56 prosenttia kokonaistuotosta. Kasvua oli 1,4 prosenttia. Pienten TV-kanavien lisääntyminen lisäsi myös musiikin käyttöä. Tämä kompensoi perinteisten mainosrahoitteisten kanavien liikevaihdon pienenemisen vaikutuksia Teoston tuottoihin. Tuotot kaupallisten radioiden musiikinkäytöstä vähenivät 7,5 prosenttia, mikä heijastaa radioiden liikevaihdon kehitystä sekä soitetun musiikin määrän vähenemistä. TV- ja radiotoimintaan jo pitkään sovellettu liikevaihtopohjainen sopimusmalli kattaa myös radiokanavien rinnakkaislähetykset Internetissä. Kaupalliset radiot maksavat Teostolle keskimäärin seitsemän prosenttia liikevaihdostaan. Maksuperusteena on lisäksi kunkin kanavan käyttämän tekijänoikeuksilla suojatun musiikin määrä. Konsertti- ja tapahtumatuotot kasvoivat 2,4 prosenttia 6,4 miljoonaan euroon. Niiden osuus liikevaihdosta oli 16 prosenttia. Tuotot taustamusiikin käytöstä asiakastiloissa olivat 17 prosenttia. Ne kasvoivat runsaat kuusi prosenttia ja olivat yhteensä 6,9 miljoonaa euroa. Liikunta- ja hyvinvointipalveluissa taustamusiikin käytön kasvu oli huomattava, peräti 18 prosenttia. Internetistä ja uusista medioista kertyneiden tuottojen osuus, runsaat miljoona euroa, oli 76 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna eli kolme prosenttia liikevaihdosta.