Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:n puheenjohtajana jatkaa sanoittaja Jori Nummelin. Edelleen hallituksessa jatkavat myös säveltäjät Mikko Heiniö ja Heikki Elo sekä musiikin kustantajien edustajina Tom Frisk ja Ari Nieminen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin kevyen musiikin säveltäjien edustajana Aktia Pankin pääekonomisti ja Taljanka-yhtyeen perustajajäsen Timo Tyrväinen. Teoston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin eilen Helsingissä. Kevätkokouksessa oli paikalla 126 yhdistyksen jäsentä ja valtakirjalla edustettuina 53. Hallitusvalintojen lisäksi kokous muun muassa hyväksyi Teoston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.