|
Sibelius-rahasto jakoi apurahoja ja avustuksia
Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto jakoi joulukuussa apurahoja ja avustuksia säveltäjille ja sävellystilauksia tehneille tahoille yhteensä
77 500 euroa. Tästä summasta jaettiin työskentelyapurahoina 31 000 euroa. Työskentelyapurahan saivat Heinz-Juhani Hofmann, Juho Kangas, Sami Klemola, Markku Klami, Juha T. Koskinen, Tiina Myllärinen, Ville Raasakka, Jukka Ruohomäki, Jovanka Trbojevic, Matthew Whittall ja Aki Yli-Salomäki.
Suomen Säveltäjät ja Finlands Svenska Författareförening jakavat yhteisesti Pegasos-avustuksia kotimaisen runoilijan tekstiin tehtävälle sävellykselle. Avustuksia jaettiin tänä vuonna yhteensä 3 000 euroa seuraavasti: 2 000 euroa Key Ensemblelle kamarikuoroteoksen tilaamiseen säveltäjä Lauri Mäntysaarelta kirjailija Märta Tikkasen tekstiin ja 1 000 euroa Tiina Penttiselle laulusarjan tilaamiseen säveltäjä Paavo Korpijaakolta Rakel Liehun tekstiin.
Sävellystilauksia varten jaettiin avustuksia yhteensä 43 500 euroa seuraavasti:
| Tilaaja | Säveltäjä | Myönnetty euroa |
Kallio-Kuninkalan festivaaliyhdistys ry
Hanna Kinnunen
Niko Kumpuvaara
Kuudennen kerroksen orkesteri
Markku Luolajan-Mikkola
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Tiina Penttinen
Plus Ensemble
Joonas Pohjonen
Lily-Marlene Puusepp
Radion kamarikuoron laulajat/HKK
Saram-Gallois-Andersson Trio
Tampereen kaupunki/Tampere Biennale
WindEnergie Duo | Seppo Pohjola
Riikka Talvitie
Kirmo Lintinen
Jukka Tiensuu
Olli Virtaperko
Markus Fagerudd
Paavo Korpijaakko
Perttu Haapanen
Kimmo Kuitunen
Kimmo Hakola
Johan Tallgren
Harri Suilamo
Paola Livorsi
Tapio Nevanlinna | 4 000
2 000
4 000
5 000
2 500
4 000
2 500
4 000
3 500
3 500
500
3 500
2 000
2 500 |
 |  |  |
|