Teosto r.y.

 ASIAKASPALVELU   
HAE LUPA
ILMOITA TAPAHTUMA- JA LASKUTUSTIEDOT
ILMOITA ESITYSTIETOJA
ILMOITA MUUTOSTIETOJA
LOMAKKEET
PALAUTE
USEIN KYSYTTYÄ
TJÄNSTER PÅ SVENSKA


MUSIIKIN KÄYTTÖ ANSIOTOIMINNASSA JA TAPAHTUMISSA

Mitä tarkoittaa musiikin julkinen esittäminen?

Julkisena pidetään yleensä kaikkea muuta paitsi lähimmässä perhe- ja ystäväpiirissä tapahtuvaa musiikin esittämistä. Tekijänoikeuslaissa ei ole annettu määritelmää esityksen julkisuudesta, joten ongelmallisia tapauksia joudutaan arvioimaan oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden valossa.

Julkiseksi esitys voidaan määritellä seuraavin perustein:

1. Tilaisuus on avoin yleisölle eikä osallistujia ole ennakolta yksilöllisesti määritelty. Esimerkiksi tilaisuus, johon kuka tahansa voi osallistua, on julkinen riippumatta siitä, kuinka moni tulee paikalle. Asiaan ei vaikuta myöskään se, onko tilaisuus maksullinen vai maksuton.

2. Teos esitetään suurelle suljetulle piirille. Tällaisia tilaisuuksia voivat olla vaikkapa eläkeläisten tai opiskelijoiden tanssit tai jonkin ammattiryhmän kokoontumiset.

3. Teos esitetään ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille. Suurehko suljettu piiri voi olla kyseessä, kun musiikkia soitetaan työntekijöille työpaikalla, työpaikkaruokalassa tai yrityksen juhlissa jne.

Kun esitys on julkinen, teoksen tekijöillä on yksinoikeus määrätä esittämisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esityksen järjestäjä tarvitsee esittämiseen musiikin tekijöiden luvan. Suomessa luvat myöntää Teosto edustamiensa tekijöiden puolesta. Teosto laskuttaa myös esityskorvaukset ja tilittää ne sitten musiikin tekijöille.

Tekijän yksinoikeutta on rajoitettu joiltakin osin. Ilman tekijän lupaa teoksen saa esittää jumalanpalveluksessa ja opetustoiminnassa (ei koske ansiotarkoituksessa harjoitettavaa opetusta) sekä tilaisuudessa, jossa teosten esittäminen ei ole pääasia ja johon pääsy on maksuton ja jota ei järjestetä ansiotarkoituksessa. Tällaiseen esittämiseen ei siis tarvita Teoston lupaa eikä Teosto laskuta esityksestä korvausta.
Yrityksessämme soi vain radio. Miksi meidän pitää maksaa Teostolle, kun radioyhtiöt jo maksavat?

Kun myymälä, ravintola, kampaamo tai muu yritys soittaa musiikkia ansiotoimintansa yhteydessä, kyseessä on uusi julkinen esitys, josta pitää maksaa Teostolle.

Radio- ja televisioyhtiöiden lähetysoikeussopimukset ja Teostolle maksamat korvaukset kattavat vain yhtiöiden oman lähetystoiminnan. Radio- ja televisiolähetysten vastaanottajalla ei ole näiden sopimusten nojalla oikeutta esittää vastaanottamaansa musiikkia edelleen. Kun myymälä, ravintola, kampaamo tai muu yritys soittaa musiikkia radiosta tai televisiosta, kyseessä on uusi julkinen esitys. Siksi yritys tarvitsee esittämiseensä Teoston luvan ja Teosto laskuttaa yritykseltä esittämisestä korvauksen.
Olen jo maksanut korvaukset ostaessani levyn!

Kaupasta ostamasi CD-levy tai DVD on tarkoitettu yksityiseen käyttöösi. Levyn myyntihinta ei sisällä esityskorvauksia, joita maksetaan musiikin esittämisestä julkisessa tilaisuudessa tai ansiotoiminnan yhteydessä. Jos siis soitat musiikkia tällaisessa yhteydessä, tarvitset siihen Teostolta erillisen luvan.
Ravintolassani esiintyy bändi, jolle maksan palkan. Miksi pitää vielä maksaa Teostolle?

Esiintyjät saavat palkkansa työnantajalta eli ravintolalta tai ohjelmatoimistolta. Kun ravintola maksaa tämän lisäksi Teostolle musiikin esityskorvauksen, Teosto jakaa nämä rahat musiikin tekijöille eli säveltäjille,sanoittajille ja sovittajille sekä musiikin kustantajille. Esiintyjät saavat siis palkkionsa suoraan ravintolalta, musiikintekijät Teoston kautta.





Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. Lauttasaarentie 1, 00200 Helsinki, puh. (09) 681 011, faksi (09) 677 134, teosto@teosto.fi © TEOSTO 2007