
|
 |
|
Teoston toimintakenttä
MIKÄ ON TEOSTON JA GRAMEXIN ERO?
Teosto edustaa musiikin luovia tekijöitä eli säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia sekä musiikin kustantajia. Teosto myöntää heidän puolestaan luvat musiikin käyttöön ja kerää heille maksettavat korvaukset elävän ja tallennetun musiikin käytöstä.
Gramex edustaa äänitteellä esiintyviä taiteilijoita ja äänitteen tuottajia ja kerää heille korvaukset. |
MIHIN TEOSTON KERÄÄMÄT RAHAT MENEVÄT?
Teosto edustaa sekä koti- että ulkomaisia säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja musiikinkustantajia. Musiikin käytöstä keräämänsä korvaukset Teosto ohjaa edustamilleen tekijöille ja kustantajille Suomeen ja ulkomaille. Suomesta kerätyistä esityskorvauksista menee vuosittain suorina tilityksinä tekijöille ja kustantajille sekä kotimaisen musiikin edistämiseen lähes 90 prosenttia. Lopulla katetaan toiminnasta aiheutuneet kulut.
Kotimaahan menevät korvaukset maksetaan suoraan kunkin Teostoon liittyneen oikeudenomistajan tilille. Ulkomaiset korvaukset tilittyvät sikäläisille saajille Teoston ulkomaisten sisarjärjestöjen kautta.
Musiikin edistäminen
Teosto käyttää noin kuusi prosenttia keräämistään esityskorvauksista kotimaisen luovan säveltaiteen edistämiseen. Tällä rahoitetaan mm. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskusta Fimiciä, jonka tehtävänä on saada suomalainen musiikki soimaan kaikkialla maailmassa.
Lisäksi edistämisvaroilla tuetaan Elvis ry:n, Suomen Säveltäjät ry:n, Suomen Musiikkikustantajat ry:n sekä Kirkkomusiikin Säveltäjät ry:n toimintaa. Varoista jaetaan myös vuotuinen Teosto-palkinto. Niillä tuetaan myös suomalaisen musiikin erityisvientihankkeita, kuten Music Export Finland ry:n eli Musexin työtä. Samoin niillä tuetaan Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty-projektia. |
MISTÄ TEOSTO TIETÄÄ, KENEN TEOKSIA ON ESITETTY JA PYSTYY MAKSAMAAN KORVAUKSET HEILLE?
Teosto saa radio- ja tv-yhtiöiltä sekä orkestereilta ja muilta elävän musiikin esittäjiltä tarkat tiedot esitetystä musiikista. Näiden ns. ohjelmailmoitusten perusteella Teosto pystyy ohjaamaan kerätyt korvaukset esitettyjen teosten tekijöille.
Ravintoloiden, myymälöiden jne. yritysten taustamusiikin käytöstä ei ole kustannus- eikä muista syistä mielekästä kerätä esitystietoja. Siksi Teosto teettää säännöllisesti taustamusiikin käytön lähteitä selvittäviä tutkimuksia, joiden perusteella taustamusiikin käytöstä kerätyt korvaukset ohjataan oikeudenomistajille. |
|
 |
|