Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Teksti: Kaisa Huikuri. Video: Lauri Laavakari
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Bullhorn-levyn tunnelma vetää kuulijan mukaansa

Teosto-palkinnon esiraati toteaa kauniisti ja voimallisestikin soivasta Bullhorn-teoksesta, että ”Verneri Pohjola on perustanut musiikin keskelle itsenäisen alueen, jota suorituskeskeisen trumpetti-instrumentalismin normit eivät rasita.”

Viisitoistavuotiaana trumpetin soiton aloittanut Pohjola kertoo, että Bullhorn-levyä aloittaessaan hän tunsi työskentelevänsä kuin uuden äärellä. Levyllä soittaa pianistina Aki Rissanen ja basistina Antti Lötjönen, mutta kvartetin rumpaliksi tuli uutena jäsenenä Teppo Mäkynen

Intiimien ja rauhallisten sekä jylhien melodioiden maailmassa liikkuva Bullhorn kuvastaa Pohjolan mukaan tunnelmia siitä, miten reagoida maailmassa tapahtuviin suuriin asioihin ja samalla keskittyä omaan pienempään elämänpiiriin.

”Levyn teemoina on voimakas omakohtainen onnellisuuden ja ahdistuneisuuden yhteensovittaminen. Tuntuu, että pelottavia asioita tapahtuu maailmassa koko ajan. Bullhornin tunnelmat liittyvät tämän kaiken prosessointiin ja siihen, että ympärillä on kuitenkin paljon hyvää ja että kykenee olemaan onnellinen siitä huolimatta, että maailmassa tapahtuu paljon pahaa.”

Katso Vernerin videohaastattelu:

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Tutustu muihin Teosto-palkintoehdokkaisiin:

Pekko Käpin ja K:H:H:L:n levyllä jouhikko kohtaa bluesin
Laura Moisio: Ikuinen valo on levy haikeudesta ja onnesta
Autuus-ooppera käsittelee uskonnollista väkivaltaa

Katso video live-esityksestä: Bullhorn, Lontoo 2/2015

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

.

 

Jaa somessa