Siirry sisältöön

Vuosikatsaus 2017

Toimitusjohtajan esipuhe

Teosto perustettiin 7.3.1928 mahdollistamaan musiikintekijöiden menestyminen.  Taustalla oli Yleisradion radiolähetysten käynnistyminen vuotta aiemmin ja kansainvälinen tekijänoikeuskehitys.

Maailma näyttää tänään hyvin toisenlaiselta kuin 90 vuotta sitten Teoston aloittaessa toimintaansa maisteri Lauri Ikosen johdolla. Musiikin jakelun ja kuluttamisen tavat ovat muuttuneet, ja vaikka Yleisradio on edelleen merkittävä jakelukanava musiikille, tänä päivänä kuluttajien saatavilla on laillisten online-palveluiden kautta enemmän musiikkia kuin koskaan aiemmin. Viihdesisällöt, ja erityisesti musiikki, ovat merkityksellinen osa tämän päivän jakamis- ja alustataloutta.

Valmiina muutokseen!

Voimme olla varmoja, että viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut kehitys tulee jatkumaan yhä kiihtyvällä vauhdilla. Me Teostossa haluamme olla paitsi valmiina tuleviin muutoksiin, myös vaikuttaa niiden suuntaan. Meille on tärkeää tarjota kilpailukykyisiä palveluita myös kansainvälisille markkinoille suuntaaville tai siellä jo menestyville asiakkaillemme.

Vuonna 2017 tutkimmekin musiikin kuluttamisen tapoja ja trendejä, ja kehitimme uudenlaisia, jopa uraauurtavia, mahdollisuuksia edustamiemme musiikintekijöiden ja -kustantajien tekijänoikeuskorvausten kotiuttamiseen ulkomailta. Lisäksi panostimme tilitystemme nopeutukseen ja järjestimme yhdessä Music Finlandin ja Suomen Musiikkikustantajien kanssa jo toisen Top 20 – Future Hitmakers -kurssin potentiaalisille kansainvälisesti menestyville musiikintekijöille.

Haluamme palveluillamme tarjota vaivattoman käyttöliittymän myös musiikkia käyttäville asiakkaillemme ja mahdollistaa uudenlaista liiketoimintaa. Pyrimme varmistamaan, että musiikin käyttäminen liiketoiminnassa on mahdollisimman helppoa. Osa tätä tavoitettamme toteutui viime vuonna, kun Teoston ja Gramexin taustamusiikkiasiakkaat siirtyivät käyttämään yhteisyrityksemme GT Musiikkiluvat Oy:n palveluita. Taustamusiikkiasiakkaamme saavat nyt tarvitsemansa luvat kätevästi yhdeltä luukulta.

Vuoden 2017 alussa astui voimaan uusi yhteishallinnointilaki, joka sääntelee Teoston, kuten muidenkin yhteishallinnointiorganisaatioiden toimintaa. Vaikka Teoston toimintatavat vastasivat jo pitkälti uuden lain vaatimuksia, se edellytti meiltä Teoston sääntöjen tarkistamista sekä oikeudenhaltijoiden asiakassopimuksen uudistamista.

Muutosta kuvastaa myös pitkäaikaisen kumppanimme Nordisk Copyright Bureaun (NCB) toimintojen ulkoistaminen tanskalaiselle tekijänoikeusjärjestö Kodalle. Muutos oli välttämätön, sillä NCB:n keräämät korvaukset olivat olleet laskussa jo pitkään, johtuen fyysisen levymyynnin vähenemisestä ja vastaavasti digitaalisten palveluiden käytön kasvusta. Ulkoistuksen yhteydessä varmistimme kuitenkin sen, että Teoston asiakkaat saavat jatkossakin suomenkielistä palvelua NCB-asioidensa hoitamiseen.  

Digitaaliset musiikkipalvelut jyräävät: arvokuilu täytyy poistaa

Tutkimme keväällä 2017 musiikin kulutusta Pohjoismaissa yhdessä muiden Polaris-järjestöjen (norjalainen Tono ja tanskalainen Koda) kanssa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että digitaaliset palvelut ovat toden teolla lyöneet itsensä läpi: pohjoismaisista kuluttajista jo 80 % käyttää striimauspalveluita musiikin kuunteluun, ja ylivoimaisesti suosituimpia musiikkipalveluita ovat YouTube ja Spotify. Myös musiikin striimaus sosiaalisessa mediassa, erityisesti Facebookissa, on kasvussa.

Saimme konkreettisen osoituksen YouTuben merkityksestä musiikin kuuntelun kanavana loppuvuodesta 2017, kun Google veti hetkellisesti musiikkisisällöt pois Suomen YouTubesta. Poisvedon taustalla olivat pitkittyneet sopimusneuvottelumme Googlen kanssa, ja vaikka musiikki oli poissa kuluttajien ulottuvilta lopulta vain yhden päivän, tilanne aiheutti valtavan palautevyöryn niin perinteisen kuin sosiaalisen mediankin puolella. Samalla saimme vahvistusta näkemyksellemme siitä, kuinka merkittävä musiikkipalvelu YouTube on Suomessa.

YouTuben, Facebookin ja muiden alustapalveluiden merkitys musiikin kuluttamisessa onkin ollut keskeinen viestimme, kun olemme vaikuttaneet EU:n tekijänoikeusuudistuksen valmisteluun niin kotimaassa kuin Brysselissä.

Tällä hetkellä Facebookin ja YouTuben kaltaiset alustapalvelut rakentavat liiketoimintansa luovien sisältöjen vapaan saatavuuden varaan, eivätkä joko maksa tekijänoikeuskorvauksia oikeudenhaltijoille lainkaan tai ainakaan aineistojen todellisen hyödyntämisen mukaisesti.

Tavoitteenamme on varmistaa, että luovien sisältöjen kerryttämä arvo jakautuisi oikeudenmukaisina tuloina myös musiikintekijöille ja -kustantajille. Lisäksi haluamme varmistaa, että kuluttajat voivat nauttia mahdollisimman laajasti luovista sisällöistä. Uskomme, että kyseessä on yhtälö, jossa kaikki osapuolet voivat voittaa, kunhan arvo jakautuu oikeudenmukaisesti toimijoiden kesken.

Kotimaassa vaikuttamistyömme keskiössä oli musiikintekijöiden verokohtelu. Teimme töitä sen eteen, että lainsäädäntö tukisi nykyistä paremmin musiikintekijöiden ammatillisia toimintaedellytyksiä ja että musiikintekijöiden verotus mahdollistaisi luovan työn päätoimisen tekemisen ja menestymisen myös yrittäjänä.

Työntäyteinen juhlavuosi

Lukujen valossa kasvun alueena vuonna 2017 oli online; online-korvausten määrä kasvoi peräti 15 prosenttia edellisvuodesta.  Yli puolet Teoston keräämistä korvauksista on kuitenkin edelleen peräisin radiosta ja televisiosta.

Mainosrahoitteiset televisiokanavat kärsivät viime vuonna haastavasta taloustilanteesta, mikä heijastui myös korvausten määrään. Korvauksista käytävät neuvottelut ja hintatason ylläpitäminen tulevat jatkossa olemaan yhä haastavampia av-alueella. Vaikka uudistimme viime vuonna av-hinnoitteluamme ja saimme sille myönteisen linjauksen Kilpailu- ja kuluttajavirastolta, erimielisyydet hintatasosta jatkuvat joidenkin tv-sisältöjen lähettäjäyritysten kanssa edelleen.  

Tiukoissakin tilanteissa 90-vuotinen historiamme tarjoaa toiminnallemme vahvan selkänojan. Tekijänoikeudet ovat osaamisemme ytimessä ja meillä on vankka kokemus musiikintekijöiden asioiden ajamisesta. Siksi suhtaudun luottavaisesti siihen, että pystymme selättämään tulevat haasteet, kehittämään omaa ja markkinoiden toimintaa ja tekemään uusia avauksia. Maailman muuttuessa perustehtävämme pysyy kuitenkin samana: mahdollistamme musiikintekijän menestyksen.

Katri Sipilä
Teoston toimitusjohtaja

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä

Käytämme sivustolla omia ja kolmannen osapuolten evästeitä sivuston välttämättömiin toimintoihin, analyyseihin ja seurataksemme palveluiden käyttöä sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen ja yksilöllisempien palveluiden tarjoamiseksi. Voit hyväksyä kaikki evästeet painamalla ”hyväksy kaikki” tai muokata evästeasetuksia painamalla ”vaihda evästeasetuksia”. Lue lisää evästeistämme.