Teostory

Teostory panel title

14.10.2013 Teksti: Markus Nordenstreng. Kuvat: Peter Stone

Markus Nordenstreng pohtii blogissa Marimekkoa, Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitetta sekä yhteiskunnallista keskustelua. Hän uskoo tekijänoikeuskysymysten olevan jatkossa yhä useammin myös rivikansalaisten huulilla.
 

Helsinkiläinen musiikintekijä ja sivutoiminen kulttuuritoimittaja Markus Nordenstreng pohtii tänään Teosto-blogissa Marimekkoa, Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitetta sekä yhteiskunnallista keskustelua. Nordenstreng uskoo, että tekijänoikeuskysymykset tulevat jatkossa olemaan yhä enemmän myös rivikansalaisten huulilla.

Jos on viime kuukausina tullut seuranneeksi kulttuuriuutisointia niin on ollut mahdotonta välttyä törmäämästä tekijänoikeuksiin. Uutiset kansallisen ylpeytemme Marimekon plagiointisyytöksistä ovat tuoneet tekijänoikeudet konkreettisesti suomalaisten silmille. Tavalliset kansalaiset ovat päätyneet pohtimaan, missä menee laittoman kopion ja vapaan muunnelman raja.

Myös Järkeä tekijänoikeuslakiin –kansalaisaloite on kiinnostanut mediaa ja kansaa. Avoimen ministeriön masinoima aloite onnistui keräämään määräaikaan mennessä yli 50 000 allekirjoittajaa ja päätyy näin eduskunnan käsiteltäväksi lähikuukausina.

Ajoitus julkiselle keskustelulle on otollinen. Tuoreessa muistissa ovat myös uutiset, jotka liittyivät TTVK:n tekemiin tiskijukkien musiikkitiedostoratsioihin ja viime syksyn Chisu-gateen. Lisäksi teosten opetus- ja parodiakäytön sekä mediatalojen epäreilujen avustajasopimuksien liittäminen kansalaisaloitteen piiriin ovat olleet omiaan lisäämään aiheen vetovoimaa. Aloitteen julkisiksi tukijoiksi lähti tunnettujen teknokraattien ohella kaikkien puolueiden nuorisojärjestöt sekä joukko nimekkäitä kulttuurivaikuttajia Palefacestä Timo Vuorensolaan.

Useiden kollegojeni lailla minuakin pyydettiin tukemaan Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitetta jo ennen sen julkistamista kevättalvella. Saatesanat kiireessä luettuani oli vaikeaa olla allekirjoittamatta. Kukapa artisti tai sisällöntuottaja ei haluaisi, että heidän asemaansa pyrittäisiin aktiivisesti parantamaan ja sopimuksia kohtuullistamaan, kuten johdannossa annetaan suoraan ymmärtää.

Huomattavan moni kansalaisaloitetta julkisesti tukenut taho on ollut kärppänä osoittamassa syyttävää sormeaan Marimekon suuntaan tekijänoikeuksien loukkaamisesta. Tämä on sikäli paradoksaalista, että kansalaisaloite nimenomaan ajaa huomattavia heikennyksiä tekijöiden oikeuksiin.

Jos nimittäin vaivautuu lukemaan kansalaisaloitteen tekstin loppuun asti käy pian selväksi, ettei aloitteessa todellisuudessa ajeta juuri mitään niitä asioita, joihin johdannossa viitataan. Tähtäimenä ovatkin huomattavat tekijänoikeuksien kavennukset, siis kulttuurintekijöiden ja sisällöntuottajien aseman konkreettinen heikentäminen Suomessa. Tämä ei sinänsä yllättänyt kun selvisi, että kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset muutospykälät on muovannut tekijänoikeuskriittisen Electronic Frontier Finlandin puuhamies Ville Oksanen.

Aloite ajaa varsin yksipuolisesti käyttäjien asiaa tekijöiden kustannuksella, kuten tietokirjailija Petteri Järvinen heinäkuisessa blogissaan kiteytti. Aloite sallisi käytännössä p2p-piraattiverkkojen vapaan käyttämisen Suomessa, kun laillisen lähteen vaatimus poistettaisiin laista. Musiikin ohella elokuvista, televisio-ohjelmista, e-kirjoista, valokuvista ja tietokoneohjelmista tulisi suomalaispiraateille laillista riistaa.

Kansalaisaloite on siinä oikeassa, että laillisen lähteen vaatimus aiheuttaa tavalliselle kuluttajalle päänvaivaa ja ongelmia tulisi ratkoa. Nousee kuitenkin kysymys, kuka investoisi Suomessa enää laillisiin maksullisiin palveluihin, jos sisältöä voisi napata mielin määrin laillisesti piraattikanavia pitkin? Ja olisiko tällainen politiikka itse asiassa omiaan synnyttämään Suomeen kaupallisen piraattibisneksen, josta sisällön tuottajat eivät hyötyisi lanttiakaan?

Ville Oksanen esittää, että tekijöiden menetykset kompensoitaisiin hyvitysmaksuilla. Vielä pari vuotta sitten Oksanen ja EFFI vastustivat hyvitysmaksujärjestelmää ja sen päivittämistä ajanutta kulttuuriministeriä jopa banderollein Helsingin katukuvassa. Takinkäännös on melkoinen. Lisäksi kiinnostaa, miten korvaustaso saataisiin sellaiseksi, että jaettavaa tekijöille ylipäätään riittäisi. Poliittista tahtoa hyvitysmaksukysymyksen ratkomiseen ei ole näyttänyt riittävän, vaikka asia kirjattiin hallitusohjelmaan.

Kiinnostavana yksityiskohtana aloitteen verkkotallennuskohdan yhteydessä mainitaan erikseen TVKaista-niminen kaupallinen nettitelevisiotallennepalvelu. Nopean googlauksen jälkeen itselleni selvisi, että Ville Oksasen Turre Legal –lakitoimiston juristi sai hiljattain syytteen törkeästä petoksesta ja tekijänoikeusrikoksesta toimittuaan nimenomaisen TVKaistan oikeudellisena avustajana. Asiaa puidaan paraikaa oikeudessa. Riippumatta siitä, mitä mieltä tekijänoikeuslaista tai sen nykyisistä verkkotallennussäädöksistä ollaan, lienee ihan paikallaan kysyä, onko moraalisesti oikein ajaa oman asiakkaan ja yhtiökumppanin asiaa kansalaisaloitteen nimissä.

Kansalaisaloitteen allekirjoittaneet kulttuurintekijät ovat esittäneet julkisesti tyytymättömyyttään tekijänoikeusjärjestöihin. Järjestöillä on ilman muuta syytä kriittiseen itsetutkiskeluun, mutta useissa tapauksissa tyytymättömyys näyttäisi liittyvän silkkaan tietämättömyyteen. Rivien välistä käy selväksi, että kansalaisaloitteessa pyritään puuttumaan lain kautta juuri tekijöiden siteisiin tekijänoikeusjärjestöihinsä. Sikäli onkin ristiriitaista, että samassa aloitteessa peräänkuulutetaan freelance-tekijöille reilumpia sopimuksia. Vähän sama kuin jos työnantaja väittäisi pokkana palkansaajille, että työntekijöiden palkka ja asema kohenisivat kunhan nämä älyäisivät erota ammattiliitoistaan.

Aloite ottaa kantaa teosten parodia- ja opetuskäyttöön. Nämä ovat ajankohtaisia ja liian pienelle huomiolle jääneitä kysymyksiä nykyisessä tekijänoikeuskeskustelussa. Uskon esimerkiksi, että tällä haavaa aniharva suomalainen lainsäätäjä edes tietää, mitä mashup-kulttuurilla tarkoitetaan, saati sen suhteesta tekijänoikeuslakiin. Samantyyppistä lisenssikädenvääntöä käytiin 80-90-luvuilla sample-käytöstä hiphop-levyillä.

Aloite esittää karrikoidusti, että mitä tahansa teosta voitaisiin muuntaa ja parodioida lupia kyselemättä ja tekijänoikeuskorvauksia maksamatta, vaikka lopputulos päätyisi kaupalliseen levitykseen. Näin kansalaisaloitteessa puututaan tekijöiden moraalisiin oikeuksiin ja liipataan myös hyvin läheltä viime aikaisia Marimekko-tapauksia.

Kansalaisaloitteen välikopioihin liittyvä pykälä taas mahdollistaisi käytännössä levyjen ja elokuvien raakamateriaalien tai kirjojen editoimattomien käsikirjoituksien kaupallisen käytön ilman että tekijä tai oikeudenomistaja olisivat oikeutettuja kostumaan bisneksestä penniäkään.

Teosten opetuskäytön laajentamistavoitteet ymmärrän sen sijaan hyvin. Voisiko ratkaisu olla siinä, että Opetusministeriö ostaisi tulevaisuudessa oppilaitoksille entistä laajempia opetusoikeuksia ja että vastaavasti tekijänoikeusjärjestöt tulisivat vastaan lisenssien hinnoissa? Ongelmallisempaa olisi, jos suomalaiset sisällöntuottajat pakotettaisiin lain voimalla luovuttamaan tuotantonsa ilmaiseksi oppilaitoksien käyttöön, kuten aloitteessa esitetään. Jos yksityisesti tuotettu sisältö yhtäkkiä pakkolunastettaisiin kunnille ja valtiolle, niin silloin otettaisiin nähdäkseni melkoinen harppaus kohti neuvostoliittolaista suunnitelmataloutta.

Toisaalta opettajien toistuvasti esittämä kritiikki siitä, miten luokkahuoneissa ei esimerkiksi saa näyttää oppilaille YouTube-videoita tai soittaa musiikkia Spotifysta ei käsittääkseni johdu pohjimmiltaan nykyisestä tekijänoikeuslaistamme vaan kyseisten palveluiden käyttäjäehdoista(*). Opetustilanne kun ei vastaa yksityistä käyttöä, vaikka miltä kantilta asiaa tarkastelisi. Mikäli käyttäjäehtoihin perää muutosta, niin arkijärjen mukaan asiasta kannattaisi reklamoida ennemminkin Googlen tai Spotifyn johdolle kuin Suomen eduskuntaan.

Sen sijaan kansalaisaloitteen kohtuullistamisvaatimukseen sisältyy mielestäni kannatettaviakin keloja, samoin tekijänoikeusneuvoston kokoonpanon muutosvaatimukseen, jonka myötä suomalaisessa tekijänoikeuslainsäädännössä kuuluisi konkreettisesti nykyistä enemmän myös kuluttajan ääni. Tällä kokoonpanolla voisi olla hedelmällistä pohtia esimerkiksi uudenlaisen ”kansalaislisenssin” kehittämistä. Muutaman euron vuotuista pisteveroa vastaan suomalaisilla veronmaksajille olisi mahdollisuus käyttää ja muokata nykyistä laajemmin sisältöä yksityiseen ja ei-kaupalliseen käyttöön. Hyvitysmaksun korvaavan pisteveron tulot suunnattaisiin tekijöille.

Siitä olen myös aloitteen allekirjoittajien kanssa yhtä mieltä, että tekijänoikeuslakia tulisi viipymättä päivittää ja viranomaisten käytäntöjä sorvailla. Eikä vain Suomessa vaan myös EU-tasolla. Toivottavasti eduskunnassa lähdetään asiaa perkaamaan enemmän kansalaisaloitteen rakentavan johdannon kuin sen kyseenalaisimpien muutosvaatimusten pohjalta. Haastan kaikki kollegani ideoimaan ja osallistumaan julkiseen keskusteluun. Tulevilla päätöksillä kun on huomattava vaikutus elinkeinoomme nyt ja jatkossa.

Se on käynyt ainakin selväksi, että yhteiskunnallista keskustelua tekijänoikeuksista ei voi painaa villaisella. Kansalaisaloitteen 52 000 allekirjoittajaa ei vastaa koko kansan ääntä, mutta jotain johtopäätöksiä tästä tulee vetää sekä eduskunnassa että tekijänoikeusjärjestöissä. Suomen tulevaisuuden päättäjillä on huomattavan vankka edustus allekirjoittajien keskuudessa. Toivottavasti asianosaiset oppivat Järkeä tekijänoikeuslakiin  -keisin kautta lukemaan aloitteet entistä huolellisemmin läpi ennen kuin sinetöivät ne allekirjoituksillaan.

Keskustelu tekijänoikeuksista ei varmastikaan tule päättymään kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyyn. Marimekon kuoseista tultaneen vääntämään kättä vielä pitkään ja jos ennusmerkkejä on yhtään uskominen, vastaavia tapauksia nousee esiin lisää. Sama koskee kaikkia luovia aloja ja sisällöntuotantoa kulttuurista journalismiin. Kun tähän soppaan lisätään elinkeinoelämän ja teknisten sovellusten ohella sananvapauskysymykset on päivänselvää, että tekijänoikeudet tulevat olemaan entistä enemmän rivikansalaisten huulilla tulevina vuosikymmeninä.

Teksti: Markus Nordenstreng
Kirjoittaja on helsinkiläinen musiikintekijä ja sivutoiminen kulttuuritoimittaja.

Kuva: Peter Stone

*Edit. Alleviivattu kohta, jota on pyydetty korjaamaan asiavirheenä.
Selvitys luettavissa Twitlongerissa.

palaa alkuun