Club For Five -yhtyeelle Vuoden raportoija -tunnustus

Musiikintekijät ja -kustantajat jakoivat tänään Vuoden raportoija –tunnustuksen Club For Five -lauluyhtyeelle. Musiikkialan tunnustus ja 2000 euron palkintosumma myönnettiin yhtyeelle ansiokkaasta toiminnasta elävän musiikin saralla: Club For Five on esimerkillisesti huolehtinut esitetyn musiikin raportoinnista Teostolle ja varmistanut työllään, että musiikin esityskorvaukset voidaan kohdentaa oikein kappaleiden tekijöille.

Keikkojen raportoinnilla on tärkeä merkitys musiikintekijöille, sillä artistien ja bändien lähettämien tietojen avulla Teosto maksaa korvauksia esitettyjen kappaleiden alkuperäisille tekijöille. Monet säveltäjät ja sanoittajat eivät esiinny itse lainkaan, joten elävän musiikin korvaukset ovat heille tärkeää tuloa.

Energisiä esiintymisiä ja monipuolinen ohjelmisto

Club For Five on innovatiivisesta ja musikaalisesta lähestymistavastaan tunnettu a cappella -yhtye, jossa myös soitinten osuudet esitetään laulun keinoin. Ensi vuonna 20 vuotta täyttävässä yhtyeessä laulavat Maija Sariola, Tuukka Haapaniemi, Juha Viitala, Jouni Kannisto ja Susanna Lukkarinen.

Club For Fiven ohjelmisto kattaa monia genrejä. Tuotannon takaa löytyy myös useita kotimaisia musiikintekijöitä Sibeliuksesta Kassu Haloseen ja Aki Sirkesalosta Otto Kotilaiseen. Viisikolle ovat säveltäneet esimerkiksi Matti Mikkola, Laura Sippola, Eeppi Ursin ja Tomi Aholainen.

Aktiivisesti keikkaileva lauluyhtye on myös tehnyt lukuisia yhteistyöprojekteja eri orkestereiden kanssa. Pitkäaikaisin yhteistyökumppani on UMO Jazz Orchestra, jonka kanssa ohjelmistoon ovat kuuluneet niin Toivo Kärjen kuin Unto Monosenkin tangot. Myös Club For Fiven joulukonsertit ovat osa monen suomalaisen joulutraditiota.

Kotimaisella musiikilla tärkeä merkitys

Vuoden raportoija -tunnustuksen Club For Five sai arvokkaasta työstään musiikintekijöiden hyväksi. Yhtye esittää huomattavan paljon lainakappaleita, mutta raportoi esityksistään aktiivisesti Teostolle.

”Suomalainen musiikkikenttä on laaja ja monimuotoinen. Tuntuu upealta, että tunnustus osuu juuri meidän kohdallemme. Yhtyeemme on uransa aikana oppinut arvostamaan tekijänoikeusasioita, paitsi musiikintekijöinä myös esiintyjänä, jonka työ lepää lukuisien ammattilaisten luovan toiminnan varassa. Esitämme laajalti eri maiden ja aikakausien musiikkia, mutta suomalaisuuden ja suomalaisten nykytekijöiden merkitys on meille valtavan suuri”, kertovat Club For Fiven Jouni Kannisto ja Juha Viitala.

Tunnustuspalkinnon Club For Five -yhtyeelle antoivat Teosto, Suomen Säveltäjät ry, Suomen Musiikintekijät ry ja Suomen Musiikkikustantajat ry.

Vuoden raportoija -tunnustuksella halutaan kunnioittaa sellaisia esittäjiä ja tapahtumien järjestäjiä, jotka hoitavat esitetyn ohjelmiston ja lipputulojen raportoinnin mallikkaasti.

Edellisinä vuosina Vuoden Raportoija -tunnustuksen ovat saaneet mm. Sinitaivas, Saija Tuupanen, Pekkaniskan pojat, Suvi Teräsniska, Yö-yhtye, Markku Aro ja Marko Maunuksela.

Tunnustus jaettiin Suomen Musiikkikustantajien tilaisuudessa, jossa myönnettiin myös seuraavat palkinnot: vuoden biisi, vuoden vientiteko, vuoden nykykansanmusiikin säveltäjä, vuoden taidemusiikin säveltäjä ja kevyen musiikin tekijä.

Kuvaaja: Maarit Kytöharju