Musiikin tekijöille ja kustantajille 12,5 miljoonaa euroa syyskuun tilityksessä

Syyskuun tilitys on maksettu Teoston asiakkaina oleville musiikin tekijöille ja kustantajille. Tilityksessä maksettiin korvauksia yhteensä 12,5 miljoonaa euroa, josta 6,1 miljoonaa euroa maksettiin kotimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille.

Tilityksessä maksettiin korvauksia pääosin tammi-maaliskuussa 2018 radiossa ja tv:ssä esitetystä musiikista sekä korvaukset ulkomailla alkuvuonna soitetusta musiikista. Lisäksi tilitys sisälsi korvauksia online-palveluissa kuunnellusta musiikista ja vuoden 2017 yksityisen kopioinnin hyvityksen.

Syyskuussa maksetut korvaukset musiikin käyttöalueiden mukaan

Musiikin käytön alue

Tilitetty summa (miljoonaa euroa)

Radio ja tv: Yle ja kaupallinen tv sekä radio

5,6

Taustamusiikki (radion perusteella tilitettävä)

1,4

Online:
Video on Demand (mm. Netflix ja HBO) ja
NMP:n online-tilitys (mm. Spotify, YouTube ja iTunes)

2,9

Yksityisen kopioinnin hyvitys

1,4

Esitykset ulkomailla

1,3

Tilitykset nopeutuvat: jatkossa tv-korvaukset maksetaan neljä kertaa vuodessa

Tavoitteenamme on maksaa tilitykset musiikin tekijöille ja kustantajille mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti sen jälkeen, kun musiikkia on käytetty. Syyskuussa nopeutimme tv-alueen tilitystä siten, että maksamme jatkossa tv-korvauksia jokaisen tilityksemme yhteydessä, neljä kertaa vuodessa. TV-alueen nopeutuksen myötä valtaosa Teoston tilittämistä korvauksista maksetaan kvartaaleittain.

Seuraava Teoston tilitys musiikin tekijöille ja kustantajille maksetaan 13.12.