Striimaus ja musiikin käyttö koronatilanteen aikana

Julkaistu 16.3.2020
Päivitetty 18.6.2020

1. Saako Youtubessa, Facebookissa,Instagramissa ja SoundCloudissa striimata musiikkia ilman erillistä Teostolta hankittua lupaa? 

Sekä yksityishenkilöt että yritykset/yhteisöt voivat aina livestriimata musiikkia näissä palveluissa. Teostolla on kyseisten palvelujen kanssa lisensointisopimus ja musiikin striimaus onnistuu niissä ilman erikseen hankittavaa lupaa. Sopimuksen ansiosta palvelut maksavat musiikista korvauksia Teostolle, ja me tilitämme korvaukset eteenpäin asiakkainamme oleville musiikintekijöille ja musiikkikustantajille. Voit esittää itse tekemääsi musiikkia tai muiden tekijöiden musiikkia.

Yksityishenkilöt voivat aina jättää julkaisemansa livestriimit em. palveluihin myöhemmin katseltaviksi. Koronatilanteen vuoksi myös yritykset ja yhteisöt voivat poikkeuksellisesti jättää livestriimin em. palveluihin livetilanteen jälkeen 31.7.2020 saakka. Yritykset ja yhteisöt tarvitsevat 1.8.2020 alkaen erillisen luvan livestriimeistä syntyneiden tallenteiden jättämiseen em. palveluihin. Valmistelemme parhaillaan striimauksen lupamallia ja tiedotamme lupakäytännöistä mahdollisimman pian. 

Jos yritys tai yhteisö haluaa julkaista näissä palveluissa muita musiikkia sisältäviä videoita, kuin livestriimejä (esim.  uutis- ja ajankohtaisohjelmia, lyhytelokuvia, opetusohjelmia jne.) on kuitenkin hankittava Teoston Mediapienlupa.

2. Voinko julkaista musiikkia sisältävän livestriimin jollakin muullalustalla, kuin Youtubessa, Facebookissa, Instagramissa tai SoundCloudissa?  Esim. omalla kotisivullani?

Voit livestriimata musiikkia myös muilla alustoilla seuraavissa tapauksissa 

1) Sinulla on voimassa oleva Teoston lupa musiikin julkiseen esittämiseen ja striimin katselu on maksutonta. Voimassa oleva lupa musiikin julkisesta esittämisestä sisältää koronatilanteen vuoksi poikkeuksellisesti myös luvan välittää musiikkia verkossa livestriiminä. Koronatilanteen ajan voit poikkeuksellisesti jättää livestriimin omille kotisivuillesi tai muuhun palveluun katseltaviksi myös livetilanteen jälkeen. Tämä poikkeusmenettely on voimassa 31.7.2020 saakka. 1.8.2020 alkaen tarvitset erillisen luvan livestriimaukseen omilla kotisivuillasi tai muilla alustoilla. Valmistelemme parhaillaan striimauksen lupamallia ja tiedotamme lupakäytännöistä mahdollisimman pian. 

2) Sinulla on voimassa oleva Teoston Mediapienlupa.  Myös yksityishenkilöt tarvitsevat Mediapienluvan, jos he haluavat livestriimata tai julkaista musiikkia tai musiikkia sisältäviä videoita omilla kotisivuillaan tai muilla alustoilla kuin Youtubessa, Facebookissa, Instagramissa tai SoundCloudissa, joiden kanssa Teostolla on lisensointisopimus. Mediapienluvan haltijat voivat jättää livestriimin omille kotisivuille tai muuhun palveluun katseltavaksi myös livetilanteen jälkeen. 

3. Tehdäänkö striimatusta keikasta esitysilmoitus Teostolle?

Suosituksemme on, että esiintymisistä tehdään esitysilmoitus Teoston verkkopalvelussa. Pyrimme tilittämään esityskorvauksia musiikin tekijöille ja kustantajille myös digikanavissa striimatuista esityksistä. Seurakunnat, kunnat, teatterit, musiikkioppilaitokset ja konservatoriot tekevät striimatuista esityksistä esitysilmoitukset samalla tavalla kuin muutenkin lomakkeilla, jotka löytyvät Teosto.fi:ltä lupien yhteydestä. 

4. Mikä lupa minun tulee hankkia, jos haluan esittää musiikkia verkossa maksua vastaan? 

Jos järjestät netissä striimattavan keikan, konsertin tai muun livemusiikkitapahtuman, johon myydään pääsylippuja eli maksullisia katseluoikeuksia, sinun on hankittava striimaamiseen erillinen lupa. Lue lisätietoja luvasta ja ohjeet sen hankkimiseen.

5. Voiko musiikkia hyödyntää liikuntatuntien striimauksessa?  

Poikkeuksellisen koronatilanteen aikana musiikin käyttö striimauksessa on luvallista, jos lupa on aiemmin hankittu liikuntatunteja varten esimerkiksi liikuntasalille. Lupa sisältää myös oikeuden jättää liikuntatunnit katseltavaksi verkkoalustalle livetilanteen jälkeen. Tämä poikkeusmenettely on voimassa 31.7.2020 saakka. 1.8.2020 alkaen striimaukseen tarvitaan erillinen lupa. Valmistelemme parhaillaan striimauksen lupamallia ja tiedotamme lupakäytännöistä mahdollisimman pian. 

6. Voiko kaupunki hyödyntää musiikkia striimauksessa koskien kulttuuripalveluiden, palvelutalojen ja koulujen toimintaa? 

Poikkeuksellisen koronatilanteen takia kaupungit ja kunnat voivat nyt hyödyntää striimausta nykyisen lupansa puitteissa. Lupa sisältää myös oikeuden jättää esitys katseltavaksi verkkoalustalle livetilanteen jälkeen. Tämä poikkeusmenettely on voimassa 31.7.2020 saakka. 1.8.2020 alkaen striimaukseen tarvitaan erillinen lupa. Valmistelemme parhaillaan striimauksen lupamallia ja tiedotamme lupakäytännöistä mahdollisimman pian. 

7. Voiko seurakunta käyttää musiikkia verkon ja sosiaalisen median striimauksissaan?

Poikkeuksellisen koronatilanteen takia tämä on mahdollista nykyisen luvan puitteissa. Lupa sisältää myös oikeuden jättää esitys katseltavaksi verkkoalustalle livetilanteen jälkeen. Tämä poikkeusmenettely on voimassa 31.7.2020 saakka. 1.8.2020 alkaen striimaukseen tarvitaan erillinen lupa. Valmistelemme parhaillaan striimauksen lupamallia ja tiedotamme lupakäytännöistä mahdollisimman pian. 

8. Pitääkö Olympiakomitean alaisten urheiluseurojen hankkia lupa, kun musiikkia hyödynnetään striimauksessa?

Poikkeuksellisen koronatilanteen takia tämä on mahdollista nykyisen luvan puitteissa. Lupa sisältää myös oikeuden jättää esitys katseltavaksi verkkoalustalle livetilanteen jälkeen. Tämä poikkeusmenettely on voimassa 31.7.2020 saakka. 1.8.2020 alkaen striimaukseen tarvitaan erillinen lupa. Valmistelemme parhaillaan striimauksen lupamallia ja tiedotamme lupakäytännöistä mahdollisimman pian. 

Lisätietoa:
Teoston asiakaspalvelun yhteystiedot sekä yhteydenottolomake
Toimintaohjeita musiikkia käyttäville asiakkaillemme

Katso myös esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien järjestö Gramexin tiedote striimauksesta omilta kotisivuilta korona-aikana

Päivitämme sivua tilanteen muuttuessa ja meille esitettyjen kysymysten myötä. Tilanteen päivittyessä ilmoitamme myös, kuinka kauan nämä poikkeusjärjestelyt ovat voimassa.

"Koronatilanteen vuoksi joihinkin lupiin tehdyt väliaikaiset poikkeukset ovat voimassa 31.7.2020 saakka."