Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jani Hellström
Kuva: Joel Hiljanen

Emma Tammisen biisit syntyvät olohuoneen lattialla

“Um, why aren’t you famous yet?” kysyy nimimerkki TheLoveBug. Muutamat muut yhtyvät kysymykseen.

“You must do more covers! I love your voice, it is amazing! Why aren’t you famous yet? C’mon WORLD. Why are we not funding this?” ihmettelee UndiscoveredMarvel.

Tällaisia kommentteja kerää parikymppinen Emma Tamminen. YouTube-kommentaattorit eivät ole ainoita, jotka ovat Tammisen huomanneet: Universal kiinnitti lauluntekijän rosteriinsa reilu vuosi sitten. Oman singlen ”Sulla on toinen” lisäksi häntä voi kuulla äskettäin julkaistussa Uniikin biisissä ”Smäidätään”.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Tamminen hymyilee ujosti puhuessaan musiikkiurastaan. Hän kertoo haaveilleensa siitä aina, muttei koskaan uskonut olevansa nykyisessä tilanteessaan.

”Tää on sellanen asia, jota mä oon rehellisesti toivonut siitä lähtien, ku pikkutyttönä lauluin shampoo-purkkiin. Olin kuitenkin sen verran kyyninen tällaista uravalintaa kohtaan, että ajattelin aina tarvitsevani toisen suunnitelman sen ohelle ja lähdin opiskelemaan toista alaa. Nyt alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen, että musiikkia vois tehdä päätoimisena työnä”, Tamminen selittää.

”Pidän toki myös siitä alasta, jota opiskelen ja kaikista ihmisistä siellä. Ongelmallista on kuitenkin, etten oikein osaa olla paikoillani koulussa vaan haluaisin koko ajan tehdä jotain. Siksi varmaan musiikki onkin minulle niin vapauttavaa.”

TAMMINEN VARTTUI Helsingin Lauttasaaressa, jossa hän asui kahdestaan äitinsä kanssa. Musiikin hän löysi ensi kerran kunnolla 12–13-vuotiaana. Murrosikään saapuva Tamminen paitsi popitti musiikkia täysillä, mutta myös lauloi omien sanojensa mukaan ” toistuvasti keuhkonsa pihalle”.

”Sain usein naapureilta jänniä katseita ja pään pudistuksia. Välillä joku tuli kysymään, että minäkö se rapun lauleskelija olen”, Tamminen naurahtaa.

”Itseni ilmaiseminen on ollu aina mulle älyttömän tärkeää – henkireikä oikeastaan. Ennen musiikkia mä maalasin ja piirsin. Sitten kun musiikki löytyi, aloin tukeutua siihen yhä voimakkaammin.”

17-vuotiaana Tamminen kertoo saaneensa aikuistumispuuskan. Hän muutti yksin asumaan Kontulaan, mikä osoittautui tähänastisen musiikkiuran merkittävimmäksi käänteeksi. Samaisessa asunnossa Tamminen on opetellut kirjoittamaan biisejä.

Omien biisien kirjoittaminen sai alkunsa, kun Tammisen ystävä unohti kitaransa huoneen nurkkaan illanvieton jälkeen. Tamminen opetteli perusotteet ja alkoi laulaa. Ensimmäinen Tammisen oma biisi sai nimen ”Romeo”. Tätä kappaletta Tamminen muistelee edelleen suurella lämmöllä.

”Se on edelleen musta hyvä biisi. Jotenkin myös mun ystävät tuntuivat pitävän siitä paljon ja siitä tuli sellainen ’hitti’ meidän kaveripiirin keskuudessa.”

MYÖS NYKYISTEN BIISIEN syntytapa on perujaan tuolta ajalta.

”Useimmiten mun biisit syntyy niin, että istun vaan olohuoneen lattialla ja on jokin fiilis, melsupätkä tai fraasi, jonka haluaa kertoa myös muille. Ne tilanteet on sellasia intiimejä hetkiä.”

”Useat mun biisit on tietysti aika henkilökohtaisia. Viime aikoina mua on alkanu kiinnostaa myös muiden kerronta ja tarinat entistä enemmän. Olisi kiva kirjoittaa myös muille.”

Tamminen kertoo kokeilevansa uudenlaisia biisinkirjoitustapoja usein matkimalla muita artisteja heidän tyyliään.

”Esimerkiksi saatan kuunnella Jari Sillanpäätä ja leikkiä kirjoittavani biisiä hänelle. Siinä oppii joka kerta paljon.”

TAMMISEN TAIDOT HUOMATTIIN Youtube-kanavan kautta. Cover-videoihin tarttui lauttasaarelainen perheenisä, joka ylläpiti työpajaa ja toivoi, että voisi tehdä jonkun kanssa yhteistyötä musiikin saralla. Vastineeksi hän tarjosi Tammiselle tilat harjoitteluun ja itsensä kehittämiseen.

”Se alkoi sellasesta yhteisestä jamittelusta, jonka ohella työstettiin niin minun kuin hänenkin biisejä. Yhteistyö auttoi tosi paljon kehittymään”, Tamminen kertoo.

Samainen perheenisä tutustutti Tammisen myös Maki Kolehmaiseen, joka vei hänet lopulta Universalille.

”Toinen single olisi tarkoitus julkaista nyt syksyllä. Viime vuosi oli tosi aktiivista kirjoittamista ja nyt mulla on arviolta repullinen hyviä biisejä kasassa.”

”Odotan uuden biisin julkaisua todella paljon, sillä olen aika huono odottamaan asioita, vaikka siinä on puolensa, että pitää biiseihin vähän etäisyyttä aina välillä”, Tamminen summaa.

Jaa somessa