20.06.2018 Teksti: Juhana Unkuri. Kuvat: -

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Haapavesi on kukkeimmillaan juhannuksen jälkeen, jolloin järjestetään Haapavesi Folk Music Festival. Tapahtuma on niin suosittu, että kaupungin haasteena on majoitustilan riittävyys. Toiminnanjohtaja Pirjo Karjalainen kertoo, että muusikot ympäri maailmaa ottavat yhteyttä ja  pyytävät päästä esiintymään. "Pyyntöjen määrä on suorastaan mykistävä ja vetää nöyräksi." 

Valmistelut ja virittäytyminen viikonlopun tapahtumaan käynnistyvät jo alkuviikosta. Festivaalialueen rakennustyöhön ja festivaalin pyörittämiseen osallistuu vuosittain noin 150 vapaaehtoista.

"Haapavesi Folk on koko yhteisön ponnistus, johon osallistutaan vuosi vuoden jälkeen. Uusienkin talkoolaisten on helppo tulla mukaan: jokainen tulee omana itsenään ja tekee mitä osaa", toiminnanjohtaja Pirjo Karjalainen kertoo.

Tapahtuma näkyy ja kuuluu monin tavoin kaupungin keskustassa. Pikkukaupunki täyttyy vähitellen juhannuksesta lähtien.

Alkuviikosta käynnistyvillä festivaalin kesäkursseilla voi perehtyä tänä vuonna esimerkiksi vanhoihin eestiläisiin ja ruotsalaisiin virsiin, tanskalaiseen polkkaan ja hopsaan, ukulelen soittoon ja irlantilaiseen kansanmusiikkiin -vastaavanlaisia kursseja on tarjolla myös keväisin ja syksyisin.

Festivaali kerää yhteen myös entisiä haapavetisiä. Suurin osa yleisöstä tulee muualta Suomesta, etenkin pääkaupunkiseudulta ja Oulun suunnalta. Pienen kaupungin haasteena onkin majoitustilan riittävyys; Haapavedeltä löytyy yksi hotelli, yksi bb-majoitus ja leirintäalue mökkeineen sekä muita pienempiä vaihtoehtoja.

Kaikki virallisemmat majoituspaikat ovat ääriään myöten täynnä festivaalin aikaan. Apuna ovat yksityishenkilöiden vuokraamat mökit, kotimajoitus sekä festivaalin järjestämä patjamajoitus.

Artistit ovat kunniavieraita

Karjalainen toteaa, että Haapavesi Folkeilla on ollut ilo saada esiintyjiksi vuosittain niin Suomen etupään artisteja kuin ulkomaisia huippumuusikoita. Hänen mukaansa vuoden mittaan tuhannet muusikot ympäri maailmaa, joukossa kansainvälisesti tunnettujakin artisteja, ottavat yhteyttä ja pyytävät päästä esiintymään Haapavesi Folkeille.

"Pyyntöjen määrä on suorastaan mykistävä ja vetää nöyräksi. Artistipalaute on ollut kautta vuosien positiivista, joten asioita on tehty oikein. Meille artistit ovat kunniavieraita."

Mukana tapaa olla niin uusia kuin jo aiemmin tapahtumassa esiintyneitä artisteja. Tänä vuonna ohjelmiston kokoaa uusi taiteellinen johtaja, haapavetislähtöinen hanuristi Teija Niku.

Karjalaisen mukaan ohjelmassa näkyy paikallisuus kautta linjan. Folk-kurssilla opiskelevat lapset ja nuoret pääsevät festivaalille esiintymään.

"Perjantai-iltapäivän ilmaisosion esiintyjälista koostuu pitkälti haapavetisistä tai haapavetislähtöisistä muusikoista. Monen muusikon ura on saanut täällä alkunsa."

Karjalaisen mukaan tapahtuman merkitys Haapaveden kaupungille on hyvin suuri. Kansallisen ja kansainvälisen tunnettuuden ja imagoedun lisäksi festivaaliviikko tuo kaupunkiin satoja, jopa tuhansia ihmisiä.

"He käyttävät palveluja ja jättävät rahaa paikkakunnalle. Myös festivaaliorganisaatio ostaa palveluja ja tarvikkeita paikallisista yrityksistä. Laskelmien mukaan festivaalin vaikutus kaupungin talouteen on satojatuhansia euroja."

"Toivomme, että kaupungin päättäjät näkisivät jokavuotisen kaupungin festivaaliavustuksen sijoituksena eivätkä pelkkänä menoeränä. Vaikeina taloudellisina aikoina avustus joutuu suurennuslasin alle. Tapahtumalle avustus on elintärkeä."

Tänä vuonna tapahtuma tekee ensimmäisen kerran yhteistyötä Haapaveden Yrittäjät ry:n kanssa.

"Yrittäjät järjestävät viikolla kaksipäiväiset Folk-markkinat, jotka myös tuovat Haapavedelle väkeä lähialueelta. Festivaali puolestaan jalkautuu kaupungin kauppaliikkeisiin ja markkinoille kesäpelimannien ja festivaalisomistuksen myötä."

Vahvaa poikkitaiteellisuutta

Juhlafestivaalilla julkaistaan historiikki tapahtuman 30-vuotisesta taipaleesta. Kirjan kirjoittaja, Kansanmusiikki-lehden päätoimittaja Sauli Heikkilä on ollut mukana festivaalilla alusta asti monenlaisissa rooleissa.

Haapavesi Folkeilla on ollut alusta asti vahva poikkitaiteellinen sävy. Ohjelmaan on sisältynyt folkin lisäksi kevyttä musiikkia, jazzia, klassista musiikkia, tanssia, teatteria ja kirjallisuutta. Lapsille on ollut omaa ohjelmaa.

Karjalaisen mukaan tänä vuonna ohjelmassa on tavallistakin enemmän esityksiä, jotka ylittävät ja yhdistävät genrerajoja. 30-vuotisjuhlan hengessä tapahtumassa kuullaan jo ensimmäisellä festivaalilla mukana ollutta JPP:tä eli Järvelän Pikkupelimanneja. Myös lastenpäivän teemana on syntymäpäivä.

Muita esiintyjiä ovat muun muassa kotimaisen kansanmusiikin kärkikastiin kuuluvat Frigg, Jaakko Laitinen & Väärä raha ja Juurakko. Jarkko Martikainen soittaa hittejään kansanmusiikkitrio Haaga Folk Machinen kanssa, ja Paleface yhdistelee kansanmusiikkia ja rappia. Irlantilainen viulisti-laulaja-concertinansoittaja Niamh Ní Charra esiintyy trionsa kanssa. Finlandia-voittaja Juha Hurme pitää Älykkään kirjallisen huumorin peruskurssin, jonka tämänvuotisena aiheena on Minna Canth.

Tapahtumassa on ollut viime vuosina 10 000- 11 000 kävijää. Karjalainen kertoo festivaalin kasvaneen vuosien mittaan hallitusti, eikä kasvaminen ole ollut itsetarkoitus.

"Festivaalialueemme on sopivan väljä nykyisen kokoiselle tapahtumalle. Haluamme panostaa yleisön, esiintyjien ja talkoolaisten viihtyvyyteen. Voisi sanoa, että pieni on myös kaunista."

"Yleisömme nauttii esitysten ohella tunnelmasta. Se on kävijäkyselyissäkin osoittautunut tärkeimmäksi syyksi osallistua festivaaliin."

LUE LISÄÄ: 

Haapavesi Folk 28.6.-30.6.