Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Pasi Kostiainen
Kuva: Pasi Kostiainen

Jurek Reunamäki, miten uudistaja uudistuu itse?

Jurek Reunamäki on tuottaja ja biisintekijä, jonka avulla Suomen ykkösartistit ovat päivittäneet soundiaan. Parin viime vuoden aikana Reunamäki on kuitenkin halunnut uudistua itse. Prosessi on lupaavasti käynnissä.

Kesäkuun alussa Jurek Reunamäki pääsi koronan tuoman poikkeusajan ja parin kuukauden jälkeen takaisin Helsingin Kruununhaassa sijaitsevalle studiotyöhuoneelleen.

”Tämä on ollut eristysaikana suljettu”, hän kertoo Kaiku -kustannusyhtiön kirjoittajien stuodiokompleksissa.

Kotonakin musiikinteko on onnistunut, mutta avarassa studiossa vuosikertakosketinsoittimien ja nuoruudestaan saakka omistamiensa kitaroiden äärellä Reunamäki puhkuu taas uutta intoa.

Korona muutti suunnitelmia työskentelyn osalta paitsi Helsingissä, myös laajemmalla säteellä. Tehtyään viime vuosina säveltäjänä ja tuottajana kotimaisia hittilevyjä muun muassa Antti TuiskunJannanErinin ja Sannin kanssa, Reunamäki on suunnannut töitään myös kansainvälisille markkinoille.

”Tarkoitus oli mennä Los Angelesiin ja viettää siellä vähän pidempi ajanjakso.”

TAVARAMERKKI TUISKUSTA

Reunamäki on päässyt toteuttamaan edelleen itseään siinä roolissa, josta kertoi pari vuotta sitten Teoston säv.san.sov. -podcastissa. Tuottajana, säveltäjänä ja vähän sanoittajanakin hän ”rakentaa maailmoja”.

”Ykkösjuttu on ollut maailmojen rakentaminen ja biisien kirjoittaminen”, hän sanoi podcastissa.

Kuuntele Jurek Reunamäen haastattelu Säv.San.Sov.-podcastissa

Aluksi, jo musiikista intoilevana nuorukaisena Kuopiossa hän oli panostanut eniten koukeroista progressiivista rockia soittavan bändinsä äänitysten ja demojen tekemiseen. Mutta silloin hän ei osannut kuvitellakaan luovaa musiikkityötä ilman esiintymistä. Mutta esiintymiseen, esilläoloon itse Reunamäki ei tuntenut samanlaista vetoa.

”Se, että tätähän voi tehdä niin, että muut esittää! Ja silti saa taiteilla! Se on ollut isoin valaistuminen itselle.”

Valaistuminen kirkastui vähitellen. Nyt takana on jo kymmenen vuotta Kaiku -kustannusyhtiön kirjoittajana.

On ollut aika haastaa itsensä uudelleen.

Reunamäki kertoo, että Antti Tuiskun Peto on irti -hitti ja sen sisältänyt En kommentoi -albumi (2015) ovat määritelleet hänet tuottajana näihin päiviin saakka.

Hän osui biisintekijänä ja tuottajana saumaan, jossa artisti halusi määritellä itsensä ja soundinsa uudelleen – ja pääsi mukaan luomaan uutta Tuiskua.

Albumit Anatude (2017) ja Valittu kansa (2020) tehtiin pitkälti samalla työryhmällä, johon kuuluvat Tuiskun ja Reunamäen lisäksi Kalle LindrothSaara TörmäAku Rannila ja Henna Sarriola.

”Siinä oli onneakin, että siihen saumaan osui”, hän sanoo nyt.

En kommentoi -levyn jälkeen muutkin artistit ovat nimenomaan käyneet uudistumassa Reunamäen tuotannossa.

En kommentoi -levyn jälkeen muutkin artistit ovat nimenomaan käyneet uudistumassa Reunamäen tuotannossa.

Mutta miten uudistuja uudistuu itse? Siis uudistuu samaan tapaan kuin artistit tahtovat uudistua: tuoden tekemisiinsä jotain uutta ilman, että tavaramerkiksi muodostunut vanha katoaa.

Tätä Reunamäki on parin viime vuoden aikana miettinyt kiivaasti – ja löytänytkin pari konkreettista ratkaisua.

KALIFORNIA KUTSUU

”Kyse on yhtä aikaa kehittämisestä, säilyttämisestä – ja rikki räjäyttämisestä. Miten uudistua ilman, että menettää oman tekemisensä sielua?”, hän muotoilee kysymyksen itse.

Ensimmäinen vastaus on ollut työtapojen muuttaminen. Nyt Reunamäki taas käyttää vanhaa Wurlitzerin sähköpianoa ja Roland Juno-60 -klassikkosyntetisaattoria. Hän käyttää niitä ja muita vastaavia laitteita mahdollisuuksien mukaan ihan oikeina instrumentteina, ei tietokoneelle mahtuvina mallinnuksina.

”Tämä on iso muutos. Pitkään oli ihan dogma, että kaikki pitää pystyä tekemään läppärillä. Nyt huvittaa taas soittaa. Kyllästyin siihen hiirellä leikkimiseen ja näytön tuijottamiseen.”

Ja toinen uudistumisen ulottuvuus on reviirin laajennus: Reunamäki on parin viime vuoden aikana hakeutunut yhä useammin tekemään biisejä ryhmätöinä Los Angelesiin. Hän kuvailee, että aluksi, noin ensimmäisen vuoden ajan paikalliset musiikinluontitalkoot muistuttavat pika-deittailua.

”Se on kuin speed datingia sikäli, että aluksi tehdään biisejä mahdollisimman monissa eri kokoonpanoissa. Sohitaan vähän joka suuntaan. Ja siitä sitten muodostuu suhteita. Niiden kanssa aletaan sitten tehdä enemmän, keiden kanssa homma sujuu”, Reunamäki kuvailee.

Ellei korona olisi ajanut musiikintekijöitä poteroihin Atlantin molemmin puolin, olisi Reunamäki viettänyt jo keväällä enemmän aikaa Yhdysvalloissa.

”Työluvan hakuprosessi on käynnissä.”

Ja joskus kun korona hellittää, Reunamäki viettänee vuodesta noin puolet Kaliforniassa ja toisen puolet Suomessa.

Ellei sitten korona uudista myös musiikinteon rutiineja kansainvälisesti. Yllättäen koronapandemian pakottama etätyö on helpottanut suomalaisen musiikintekijän asemaa paikallisten, yhdysvaltalaisten rinnalla.

”Kun kaikki toimivat etänä, ei olekaan ollut hyötyä siitä, että on paikan päällä Losissa. Sen sijaan siitä on apua, että pystyy toteuttamaan esimerkiksi sävellysideansa studiossa itse.”

Jaa somessa
Jaa somessa
Lue lisää