04.05.2015 Teksti: Antti Rask, asiakaspalvelupäällikkö. Kuvat: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Kevään tunnistaa auringosta, kukkasista ja siitä, että toimitukset kirjoittavat Teoston ratsaavan katusoittajia, blogaa Teoston asiakaspäällikkö Antti Rask.

Viikonlopun aikana sosiaalisessa mediassa levisi laajasti kirjoitus siitä, kuinka viranomaiset eivät valvo katusoittajien lupia. Tässä yhteydessä nostettiin esiin, kuinka Teosto vaatii tästä huolimatta luvan musiikin julkiseen esittämiseen. Tämä poiki Teostolle muun muassa Päivän Byrokraatti -palkinnon ja tuohtuneita nettikirjoituksia siitä, kuinka tekijänoikeudet ja Teosto ovat kulttuurille ennen kaikkea haitallisia asioita.

Palkintokahvien lomassa kävimme Teostossa keskustelua katusoittolupien perusteista. Tiedottamista luvista ja ennen kaikkea niiden perusteista on varmasti syytä lisätä, sillä katusoittaminen tuntuu nousevan uutisaiheeksi yhtä varmasti kuin muuttolintujen saapuminen tai uudet perunat.

Musiikin julkiseen esittämiseen, kuten katusoittoon, tarvitaan aina musiikintekijöiden ja -kustantajien lupa. Sen määrittelee laki.

Teosto on musiikintekijöiden ja -kustantajien perustama aatteellinen ja voittoa tavoittelematon järjestö, josta luvan musiikin julkiseen esittämiseen saa. Koska musiikin käyttäjä - kuten katusoittaja - tavoittelee musiikin soittamisella yleensä jotain (taloudellista) etua tai hyötyä, musiikin käytöstä maksetaan korvaus myös musiikin tekijälle. Teosto kerää musiikin tekijöiden ja kustantajien korvaukset lupamaksuina ja tilittää kerätyt korvaukset edelleen heille.

Katusoittoon tarvittavan luvan nimi on Elävän musiikin pienlupa. Elävän musiikin pienlupa maksaa noin 100 euroa ja se oikeuttaa 1-10 keikan soittamiseen. Kyseinen lupa ei myöskään rajoitu vain katusoittoon, vaan samalla luvalla voi järjestää myös enintään 200 hengen yleisötapahtumia, joissa soi elävä musiikki. Luvan voi hakea esimerkiksi Teoston nettisivuilla.

Luvanhakijoilta ei erikseen kysytä, tuleeko lupa katusoittoon vai ei, joten meillä ei ole tarkkaa tietoa kuinka monta Elävän musiikin pienlupaa on hankittu nimenomaan katusoittoa varten. Kovinkaan paljon kyselyjä asian tiimoilta meille ei kuitenkaan tule.

Vaikka kysymyksiä katusoittoluvista ei Teostolle tulvien tulekaan, toivottavasti musiikki soi mahdollisimman taajaan kaupunkien turuilla ja toreilla jatkossakin, sillä musiikki jos mikä onnistuu nostamaan keväisen tunnelman uudelle tasolle. Kerran siis katusoittajille ja keväälle!

Kirjoittaja on päivisin Teoston asiakaspalvelupäällikkö ja öisin freelance-muusikko ja dj sekä elävän musiikin yhdistysaktiivi. Antti tiedostaa, että musiikissakin tulevaisuus tehdään ruohonjuuritasolla.

palaa alkuun