07.02.2019 Teksti: Markku Kaskela. Kuvat: Tomi Kontio

Jussi Liski on mies monien artistien taustoilta säveltäjänä, basistina ja kosketinsoittajana, sovittajana ja tuottajana. Muusikon uran rinnalla vahvana on kulkenut musiikin opettaminen.  Liski on soveltanut opetuksessa erityistä matalan kynnyksen metodia ja todistanut monet kerrat oppilaiden kokemaa löytämisen iloa. Hän toteaa, että musiikki ja taideaineet tukevat myös muiden aineiden oppimista.  

Jussi Liskiä voi kuvata armoitetuksi pedagogiksi, syvällisesti pohtivaksi ja oppilaisiinsa empaattisesti suhtautuvaksi opettajaksi. Vuosien varrella Liski kertoo kehittäneensä matalan kynnyksen metodin soittamisen opiskeluun. Hän on myös levyttänyt albumillisen omaa tuotantoa: vuonna 1994 ilmestynyt Tauotonta tarinaa on levy täynnä omaperäistä musiikkia, täysin ukon itsensä kuuloista. 

Voidaankin hyvin sanoa, että hänen opetustyönsä tänä päivänä Laajasalon Opistossa on luonnollista jatkumoa kaikelle edellä kuvatulle.  

”Sitä se nimenomaan on”, Jussi nyökkää kauniina pakkaspäivänä Opiston ruokalan pöydässä, valmiina aloittamaan tarinansa.

”Olen opettanut koko ikäni. Ensimmäiset oppilaat kotipuolessa olivat kavereitani naapuritaloista. Heidän vanhempansa olivat saaneet kuulla, että soitin kitaraa ja bassoa. He kysyivät, jos voisin auttaa myös heidän poikiaan, siis kavereitani, alkuun tiellä musiikin maailmaan. Ja niin sitten opetin.”

”Jo tuolloin aloin kehitellä opettamiseen matalan kynnyksen metodia”, hän kertoo.

”Se on sitten seurannut minua läpi elämäni, myös silloin, kun opiskelin ensin Sibelius-Akatemiassa ja sitten Metropoliassa, minne tein opinnäytteen matalan kynnyksen metodista.”

”Olen opettanut metodillani kaiken ikäisiä ihmisiä, aikuisista lapsiin, ja myös erityisryhmiä, kuten esimerkiksi kuuloimplantin saaneita lapsia, jotka ovat olleet syntymäkuuroja. Se on ollut eräs sykähdyttävimmistä periodeista opettajanurallani.”

Metodin taustalla on Liskin havainto siitä, että monet epämusikaalisena itseään pitävät tai soittotaidottomatkin voivat hyvin oppia soittamaan. Oppiminen ei edellytä nuottien lukua, vaan opetuksessa voi käyttää hyödyksi muita hahmotustapojakin. Oppilaitosten opettajan töiden lisäksi Jussi on pyynnöstä vetänyt bändileirejä myös asuinalueensa aikuisille ja lapsille, joista kaikki eivät ole aiemmin harrastaneet musiikkia.

Keskiössä löytämisen ilo

Puhutaan hetkinen Jussin nykyisestä työpaikasta. Laajasalon Opistoon hän rakensi yhdessä Mariskan kanssa Laulun linja -opintolinjan, jossa oppilaat oppivat laulua ja laulujen tekemistä.

”Linjan opiskelijat tulevat hyvin eri taustoista. He myös ovat kaiken ikäisiä, mikä on hienoa. Se on ollut haaste ja rikkaus Mariskalle ja minulle. Olemme voineet ryhmäyttää ihmisiä, jotka eivät kenties muulloin tapaisi toisiaan koskaan. Ikäjakautumansa takia he eivät välttämättä hengaisi kovinkaan paljon samoissa porukoissa.”

Opiskelijat ovat tulleet Laulun linjalle pääsykokeiden kautta. He osaavat laulaa ja jotkut myös soittavat jotakin soitinta.

”Vaikka Laulun linjan opiskelu on varsin pitkälle tavanomaista musiikin opiskelua teorioineen ja musiikkiteknologioineen, niin olen myös käyttänyt matalan kynnyksen metodia”, Jussi kertoo.

”Esimerkiksi kerran viikossa pidämme bändipajaa ja silloin tutustutaan johonkin soittimeen. Ne ovat hienoja tunteja. Jengi on ollut innoissaan. On ollut huikeaa, kun joku oppilaista on ottanut basson syliinsä ensimmäistä kertaa elämässään ja hetken opettelun jälkeen hän on saanut soittimesta muutaman äänen. Todellista löytämisen iloa, tärkeintä mitä musiikissa on. Se on ollut koko ajan meidän eräs prinsiipeistä tällä opintolinjalla. Säilyttää ilo ja nauttia siitä.”

”Bändipajan tunneilla oppilaat tuntuvat olevan kaikkein innokkaimpia”, pedagogi hymyilee.

Lasten big band -yhtye

Jussi Liskin oppilaina on ollut vuosien mittaan paljon lapsia. Kiinnostava esimerkki tästä liittyy Tule ja tööttää -hankkeeseen, joka on UMOn ja Helsingin Pop&Jazz Konservatorion tähän mennessä kahdesti järjestetty yhteishanke.

”Ne ovat olleet tosi mainioita proggiksia, koska lapsilla ei ole ennakkoasenteita soittimia kohtaan, kuten vaikkapa vetopasuunaan”, Jussi kertoo.

”On saattanut olla neljä kaveria vierekkäin, kaikilla vetopasuunat, jonka soittamisen he ovat aloittaneet nollasta ja jota he oppivat soittamaan keskenään. Kaverit eivät käy tunneilla musiikkiopistossa, vaan treenaavat pääsääntöisesti kimpassa. He saavat tukea toisiltaan. Semmoisen seuraaminen on ollut tosi sykähdyttävää.”

Jussi kertoo, että hankkeen lopuksi soittajista kasattiin Dream on - big band. 

”Vedin bändin komppiryhmää. Meitä oli joka soitinryhmän johdossa ammattilainen. Big bandin kokoaminen ja harjoittelu oli meille kaikille hieno kokemus. Varsinkin kun kuunneltiin lopuksi bändin soittoa, joka oli jo hyvin lupaavaa. Onnistumisen hetkiä puolin ja toisin!”

Tärkeää oli myös se, mitä Tule ja tööttää kenties opetti mahdollisille muusikonaluille, muun muassa pasunisteille, jotka aloittivat hetki sitten nollasta.

”Jos joku kavereista, oli hän soittanut sitten mitä soitinta tahansa, innostui jälkeenpäin oppimaan lisää jostain soittimesta, se ei ollut hänelle enää lainkaan niin vaikeaa. Jää oli rikottu.”

Jussi pohtii, että ’sokko tutustuminen’ eri soittimiin oli myös hieno oikopolku lapsille kohti hieman epätavallisimpia soittimia, eikä aina vain kohti niitä tavallisimpia, kuten kitaraa ja pianoa.

Soitin on soitin ja esine, metallinen kiekura tai mykkä lodju, kunnes siihen tutustuu hieman ja kokeilee soittaa sitä. Tule ja tööttää.

Taide-aineet auttavat muussa oppimisessa

Musiikin pedagogia on lähellä Jussi Liskin ajatuksia koko ajan. Hän muistuttaa, että siinä missä musiikki on mainio väline oppimiseen, on se hyvä apu meille yleisimminkin.

”Aivojen ja musiikin välistä suhdetta on tutkittu varsin paljon ja toistuvasti on havaittu, että musiikilla on aktivoiva vaikutus aivoihin", Jussi huomauttaa.

”Tämä on hyvä pitää mielessä, kun pohditaan oppimisen eri kysymyksiä. Taideaineet ovat koulussa tärkeitä. Ne eivät ole sitä vain itsessään, vaan avittavat myös muissa aineissa, kohottavat ja kehittävät oppilaan henkistä kykyä laajemminkin. Vaikka silloinkin, kun opiskelussa on tähtäimessä niin sanotusti kovat arvot.”

”Musiikin vaikuttavuus tuntuu jäävän opetussuunnitelmissa usein syrjään, ei nähdä sille tilaa, mikä on hyvin huolestuttavaa. Taideaineet terapoivat, avaavat henkistä voimavaraa. Meistä hyvin harva on niin sanotusti vaikkapa ’totaalisen ymmärtämätön’ musiikille, tuskin kukaan.”

Jussi haluaa myös huomauttaa, että vaikka musiikin harrastaminen on tärkeää, ei kaikista tarvitse tulla ammattimuusikoita. Musiikki on ilo, ei pakko.

”Esimerkiksi meillä Laulun linjalla kaikki opiskelijat eivät tähtää välttämättä ammattiin, vaan opiskelu on osa heidän harrastustaan ja näköalapaikka ammattimaisen musiikin tekemisen kenttään. Joka tapauksessa vuosi musiikin opinnoissa tarjoaa heille mainion pätkän elämää.”