Oliver-yhtye: Levyistä sinkkuihin siirtyminen isompi muutos kuin oletimme
Oliverin laulaja-kitaristi Jari Väyliö asuu nykyään Jyväskylässä, mistä käsin hän on kymmenen vuoden ajan pyörittänyt myös ohjelmatoimisto Rocktaloa, joka järjestää pääasiassa keikkoja.
Väyliö itse elää musiikilla ja ohjelmatoimistollaan, mutta muut bändin jäsenet tekevät päivätöitä kaupan alalla ja opetustöissä. Siihen nähden keikkoja kertyy paljon, esimerkiksi vuonna 2016 Oliver teki 36 keikkaa eri puolilla Suomea.
– Harva enää tekee keskellä viikkoa keikkoja. Vain erittäin isot nimet saavat kuulijoita viikolla, eikä soittolistalla menestyminen takaa keikkamenestystä. Pauli Hanhiniemi sanoi kerran hyvin, että keikka on kuulijoiden elämässä niin kuin huoltoasema, jolla kerätään voimia jatkaa matkaa eteenpäin. Se on hengähdystauko arjen huolista.
Vaikka Oliver-bändin nelikko on jo pitkään asunut Jyväskylässä ja Tampereella, 7 000 asukkaan Virrat Pirkanmaalla on edelleen bändin kotipaikka.
Pop, rock ja iskelmä rinnakkain
– Oliver on ensipuraisulla hyvinkin suomirockin makuinen, mutta kuulijat lähestyvät meitä myös popin ja iskelmän näkökulmista. Keikoilla olemme selvästi rankempi ja rouheampi bändi kuin levyillä. Monilla festivaaleilla esimerkiksi pop, rock ja iskelmä kulkevat rinnakkain. Sanoituksissa on ehkä eniten eroa: iskelmä voi olla aika siirappista, kun taas rock-sanoituksissa haastetaan kuulija painiotteluun. Itse teen lauluja niistä asioista, joista on vaikea puhua, Väyliö pohtii.
Oliver veti ensimmäiset keikkansa vuonna 2006, ja sen jälkeen niitä on kertynyt yli 450. Ahkera esiintyminen onkin yksi Oliverin vetovoiman salaisuuksista.
– Lähtökohtamme ovat amerikkalaisessa ja brittiläisessä kitararockissa, ja kuuntelemme esimerkiksi Coldplayta, U2:ta ja Mumford & Sonsia. Keikoilla kitararock-taustamme kuuluu hyvin.
Levyjen sijaan yksittäisiä biisejä
Oliver on julkaissut kolme levyä: Kauempaa sen tajuaa (2009), Kuolemankello (2011) ja Varjoja iholla (2013). Vuonna 2014 bändi ilmoitti lopettavansa levyjen teon ja satsaavansa yksittäisten biisien julkaisuun. Tavoite on julkaista 2–3 kappaletta vuodessa. Esimerkiksi helmikuussa julkaistu Juoksen on saanut hyvin radiosoittoa erityisesti Yle Suomen taajuudella. Single on soinut myös Iskelmä ja Radio Suomipop -kanavilla.
– Kappale kerrallaan julkaiseminen on vaikuttanut tekemiseemme enemmän kuin luulimmekaan. Meille ei ole tärkeää julkaista levyjä, vaan erinomaista musiikkia. Jokaisen kappaleen on oltava parempi kuin edellisen, ja niiden on läpäistävä oma tiukka seulamme. Kappaleiden julkaisun ajankohdat määrittävät kalenterivuotta ja työstämme on tullut aikataulutetumpaa. Yhden biisin painoarvo on kasvanut ja haastatteluissa esimerkiksi sanoituksiin tartutaan yksityiskohtaisemmin.
Jos jokainen julkaisu on hitti ja niin sanotut B-puolet puuttuvat, eikö bändin repertuaarista tule aika hengästyttävä?
– Emme tavoittele hittejä, vaikka joka julkaisun täytyy olla laadukas. Keikkoja ajatellen meillä on jo takana ne kolme levyllistä musiikkia, johon edelleen palaamme.
Musiikintekijänä Väyliö on haaveilija. Hän on tehnyt musiikkia myös esimerkiksi Mariskan sanoituksiin, mutta hänelle on tärkeää, että yhteistyökuviot syntyvät tuttujen ihmisten välille.
– Suhtaudun biisintekemiseen tosi emotionaalisesti. Vaikka sinkkujulkaisutaktiikka asettaa aikarajoja, biisin syntyä ei voi pakottaa. Säveltäminen on minulle nopeampaa kuin sanoittaminen, mutta usein kertosäe syntyy yhtä aikaa sävellyksen kanssa. Sanoitukseni käsittelevät usein kahden ihmisen välisen suhteen vaikeuksia ja läheisyyden vaatimaa rohkeutta. Iän myötä mukaan ovat tulleet tarinat erehtymisestä ja toisaalta armollisuudesta. Anteeksi antamalla olisimme ehyempiä ihmisiä, Väyliö pohtii.
Kasvaminen pikkukaupungissa
Jari Väyliö saa kiittää musiikkiuransa urkenemisesta koulua, seurakuntaa ja armeijaa.
– Pienellä paikkakunnalla mahdollisuuksia on paljon yhtä harrastajaa kohti. Koulussa sain heti esiintymistilaisuuksia ja rakentavaa palautetta. Musiikinopettajani Ulla Leppänen oli tosi kannustava. Sain kitaran lahjaksi kolmannen luokan jouluna, ja kävin soittotunneilla musiikkiopistossa ja seurakunnan kitarakerhossa. Vaikutteita sain lähinnä radiosta, Fazerin musiikkikerhosta ja kavereiden C-kasetteja lainaamalla. Armeija-aikana keikkailin laulajana rakuunarykmentin soittokunnan kanssa, ja silloin ymmärsin, että haluan tehdä musiikkia elääkseni.
Omien kappaleiden tekemisen Väyliö aloitti teini-ikäisenä ja aluksi niiden esittäminen jännitti.
– Meillä oli jo ala-asteella kavereiden kanssa bändi. Ensimmäisen biisin sävelsin valmiiseen runoon ja jännitin tosi paljon esittäessäni sen bändin pojille. Palaute oli kuitenkin innostunutta, joten jatkoin ja aloin myös sanoittaa. Kiersimme paljon nuorison taidetapahtumia ja saimme esiintymiskokemusta, Väyliö kertoo.
Oliver sai aikoinaan syntynsä huoltoasemalla, missä töiden kautta juttuun päätyivät Väyliö, Waltteri Markkanen ja Tero Kaihola. Alkuperäisestä kokoonpanosta on kaksi miestä vaihtunut ja nyt kitaraa soittaa Toni Pikkarainen ja bassoa Lasse Hietala. Rummuissa on edelleen Tero Kaihola. Uusi tuottajamme Rake Eskolin on minulle hengenheimolainen ja haastamme toisiamme rakentavasti.
Musiikkimediaan lisää rohkeutta
Oliverille on tärkeää tehdä asioita omilla ehdoilla.
– Olemme itsenäinen toimija ja teemme suuren osan bändin asioista itse. Jakelumme hoitaa Sony Music Finland, mutta promoamme biisit pääosin itse. Promotiimimme on saanut meille hyvin näkyvyyttä esimerkiksi verkkomediassa. Tavoitteemme on tehdä älyttömän hyvää musiikkia, josta itsekin pidämme. Uskomme kuulijoiden löytävän meidät sitä kautta. Laaja kansansuosio kuulostaa oikein hyvältä, mutta emme jää odottamaan sitä. Musiikin tekemisestä pitää nauttia tässä ja nyt.
Väyliö seuraa musiikkimediaa päivittäin sekä verkossa, printtinä että radiosta.
– Musiikkijuttujen ei tarvitsisi aina olla niin viihteellisiä ja pinnallisia. Kun annan haastatteluja, haluaisin puhua musiikista, enkä esimerkiksi perhesuhteistani tai kepeistä keikkasattumuksista. Viime aikoina median linja on vähän syventynyt, eivätkä musiikkijutut enää ole pelkkää hauskanpitoa. Arvostan esimerkiksi Soundin verkkomediaa, missä alaa katsotaan monipuolisesti.
Radiokanavilta Väyliö toivoo ohjelmaa, jonka kuuntelemista ei malttaisi keskeyttää, vaikka auto jo seisoo kotipihassa.
– Luotan siihen, että kuulijat arvostavat kunnon sisältöä ja että radiokanavat panostavat jatkossa vielä enemmän laadukkaaseen toimitukselliseen sisältöön. Sitä kautta radio antaa jotakin enemmän kuin Spotify. Tarkoitukseni ei ole lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, mutta olisi hyvä, jos musiikkimediaan saataisiin lisää itsenäisiä toimijoita mediatalojen väliin. Taivas vain on rajana, jos kuulija uskalletaan yllättää, eikä pelata varman päälle, Väyliö toteaa.