Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Lauri Laavakari
Kuva: Lauri Laavakari

Tiina Vainikainen – Palava kiinnostus hittimusaan

Tiina Vainikaiselle on ollut jo lapsesta asti selvää, että hän tulee tekemään töitä musiikin parissa. Suunnitelma B:tä ei ole edes ollut. Myös tyylilaji on ollut jo kauan selvillä.

”Pop-musa on ollut mulla aina se juttu. Myös R&B on ollut aina lähellä sydäntä ja se kuuluu myös varmasti läpi kaikessa mitä teen.”

Vaikka musiikin parissa työskentely on ollut lapsesta asti selvä uravaihtoehto, ei biisien tekeminen muille artisteille ole ollut itsestään selvää.

”Tein biisejä itselleni aika pitkään, varmaan johonkin vuoteen 2009-2010 asti. Koin että haluan olla artisti.”

Tiina piti pari vuotta taukoa musiikista, ja sen jälkeen kurssi muuttui.

”Ehkä kasvoin vähäsen ja selkiytyi, että haluan tehdä biisejä nimenomaan muille artisteille ja paljon erilaista musaa eri tyyppien kanssa.”

Itseopiskelua ja demojen lähettämistä

Vaikka pohjalla olivat opinnot konservatoriossa ja muusikon tutkinto, vaati biisien teon opettelu kovaa työtä ja itseopiskelua. Aikasemmin Tiina oli tehnyt demot bändin kanssa ja kun tauon jälkeen musiikin tekeminen alkoi uudestaan, ei vanhoja verkostoja ollut jäljellä.

”Aloin opetella ihan nollasta Logicin käyttöä ja tein koneella demoja. Etsin ihmisten sähköposteja kuumeisesti ja paukuttelin menemään niitä yhteydenottoja. Mulla ei ollut ketään, joka olisi auttanut eteenpäin. Mutta tein sellaisella asenteella, että runnon vaikka väkisin.”

Lokakuussa 2015 Tiina rohkaistui ottamaan yhteyttä MGI:hin eli Henri Lanziin, joka on tuottanut biisejä muun muassa JVG:lle, Cheekille ja Asteelle sekä ulkomaisille huippunimille, kuten Pitbull ja Justin Bieber.

”Olin etsinyt Henkan yhteystiedot jo kevään aikana, mutta en ollut uskaltanu lähettää demoja. Ajattelin, että voi ei, jos nää biisit on ihan huonoja, nolaan itseni ja ovi sulkeutuu loppuiäksi.”

Demojen lähettämisen jälkeen nousi kylmä hiki, mutta yhteydenotto kannatti. Parin viikon päästä MGI ja Tiina tapasivat ja yhteistyö alkoi. Myös demojen joukossa ollutta biisiä lähdettiin työstämään yhdessä eteenpäin ja siitä syntyi Evelinan hittibiisi Sireenit.

”MGI nappasi sen ja sanoi, että tästä voisi tulla hyvä. Evelina muokkasi ja kirjoitti versejen tekstejä oman näköisiksi MGI:n ja Simo Pirhosen kanssa mun alkuperäisen tekstin ja tarinan pohjalta. MGI ja Jaron&Istala tekivät tuotannon. Loppu on sitten historiaa, platinalevy tulossa.”

Sireenit nousi pian julkaisun jälkeen Spotifyn, Suomen virallisen sinkkulistan, virallisen latauslistan ja iTunesin ykköseksi. Tiina toteaa, että tunne oli käsittämätön ja sama fiilis jatkuu edelleen.

”Herään joka aamu ja mietin, miten mieletöntä on, että saan tehdä tätä hommaa elääkseni kaiken sen yrittämisen jälkeen. Mulla on matka vasta ihan alussa, mutta se kaikki minkä läpi olen jo puskenut tulee pitämään mun jalat maassa loppuelämäni.”

Omasta tyylistä kannattaa pitää kiinni

Oman jutun löytäminen ja siitä kiinnipitäminen on ollut Tiinalle tärkeää, mutta ajoittain myös haastavaa.

”Konservatoriossa opiskellessa Jyväskylässä tuntui siltä, että olen outolintu muiden joukossa. Kaikki muut olivat suuntautuneet niin eri tyyliseen musiikkiin ja mä olin se tyyppi, joka fiilistelee top 10 -biisejä.”

Hän rohkaiseekin muita nuoria musiikintekijöitä pitämään kiinni omasta tyylistään.

”Ennen kuin mut sainattiin HMC:lle ja M-Eazylle, mulle sanottiin, että R&B-soundista pitäisi päästä pois. Jos olisin alusta pitäen tajunnut, että pitää olla oma juttu ja soundi, niin olisi varmaan säästynyt muutama turha itku.”

Co-write-sessioihin alusta asti

Myös päättäväinen tekeminen ja uuden opettelu ovat asioita, joihin Tiina kannustaa. Samaten riskien ottamiseen.

”Monista asioista on oltava valmis tinkimään, mutta se maksaa itsensä kyllä takaisin jossain vaiheessa. Jos oikeasti täysillä haluaa tehdä ja päästä huipulle, se vaatii monesti joitain uhrauksia ja riskinottoa. Eikä kannata jäädä märehtimään, jos ei osaa jotakin. Alkaa vaan tehdä ja opetella. Ja co-writeihin kannattaa hakeutua alusta asti.”

Co-write-sessioihin säveltämään ja sanoittamaan pääsee esimerkiksi Teoston, Music Finlandin ja Musiikkikustantajien järjestämällä TOP 20 – Future Hitmakers -kurssilla. Tiina oli mukana keväällä 2016 ensimmäistä kertaa järjestetyllä kursilla.

”Suosittelisin ehdottomasti muille, etenkin sellaisille, joilla ei ole kokemusta co-writesta. On tosi hyvä, jos pääsee käsiksi siihen hommaan ja suoraan oikeisiin liideihin tekemään oikeille artisteille.”

Co-write-sessioiden lisäksi kurssilla kuultiin tunnettuja musiikintekijöitä, jotka kertoivat omista työskentelytavoistaan, omien biisiensä synnystä ja urapolustaan.

”Usein kun katsoo tekijöitä, jotka on isoja nimiä, niin ajattelee, että niille on käynyt jotain ihmeellistä ja ne on vaan päätynyt siihen. Mutta kun kuuli niitä tarinoita, niin tajusi, että ne on ihan samalla tavalla aloittanut jostakin ja tehneet oikeita juttuja. Se oli todella rohkaisevaa.”

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Evelina – Sireenit
Säv. T.Vainikainen, H.Lanz
San. E.Tammenlaakso, T.Vainikainen, H.Lanz, S.Pirhonen
Sov. H.Lanz, I.Paakkari, A.Istala

HMC Publishing
Tuotanto: MGI & GoodWill / M-Eazy Music
Co-Tuotanto: Jaron & Istala
Tuotantolisät: Hector Mendoza jr.
Universal Music Oy & M-Eazy Music

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Arttu Lindeman – Läikkyy
San. A. Lindeman
Säv. & San. H.Lanz, O-M.Kalliosaari, K.Mäkipelto, T.Vainikainen, S.Pirhonen
Säv. A.Istala, I.Paakkari
M-Eazy Music Publishing
HMC Publishing
Tuotanto: MGI & Kashwell / M-Eazy Music
Tuotantolisät: Jaron & Istala
Kertosäkeen vokaalit: Tiana

Jaa somessa