Teosto, tapahtuma, festivaali, diili, etelä-pohjanmaa, musiikki
13.08.2018 Teksti: Juhana Unkuri. Kuvat: Jussi Helttunen

Etelä-Pohjanmaalla varttunut Tommi Mäki, 26, on ollut organisaattori lapsesta asti. Mäen johtama Nordic Live Productions järjestää runsaasti isompia ja pienempiä musiikkitapahtumia. Tulevana syksynä Mäki nähdään Diilissä. ”Pohjalainen asenne on sitä, että asiat laitetaan hoitumaan ja onnistumaan.”

 

Tommi Mäki on tyytyväinen mies. Haastatteluhetkellä takana on Solar Sound Festival, joka keräsi kahtena päivänä oheistapahtumineen yli 23 000 kävijää.

Seinäjoella kuudetta kertaa järjestetyn urbaaniin ja elektroniseen musiikkiin erikoistuneen kaupunkifestivaalin artistikattaukseen kuuluivat tänä vuonna muun muassa Cheek, Mikael Gabriel, Sanni, Pikku G ja ruotsalainen Vigiland.

”Tapahtuma oli kokonaisuutena aikamoinen suksee. Uransa päättävä Cheek oli Solareilla ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Ohjelman hankinnassa onnistuttiin muutenkin upeasti. Järjestelyt toimivat hienosti, keli suosi ja lauantai myytiin loppuun”, Solar Soundin promoottorina toimiva Mäki listaa.

Mäki työskentelee toimitusjohtajana Nordic Live Productions Oy:ssä, joka järjestää vuosittain noin 150 musiikkitapahtumaa. Solar Soundin ohella muita vuosittaisia isoja festareita ovat Vaasa Festival, Aura Fest ja Polar Sound Festival. Lisäksi Nordic Live järjestää eri kokoisia klubitapahtumia, konsertteja ja yksityistilaisuuksia.

Mäki toteaa, että tapahtumajärjestäjän on oltava ajan hermolla ja aallonharjalla.

”Silloin on jo myöhässä, jos lukee lehdestä jonkun oleva kova artisti. Itse seuraan aktiivisesti Spotify- ja radiolistoja sekä monia musiikkijulkaisuja. Kotimaan ohella on perehdyttävä tilanteeseen maailmalla. Verkostoitumalla saa hyviä vinkkejä.”

Mäki korostaa, että tapahtumia järjestettäessä pelkkä musiikkiin satsaaminen ei riitä. Myös infran - niin logistiikan, järjestyksenvalvonnan, tekniikan, organisaatioviestinnän kuin siivouksen - on oltava kunnossa.

”Ne ovat oleellisia asioita, eivät jotain rahanreikiä. Luonnollisesti myös viranomaisyhteistyön ja kommunikaation kaupunkien päättäjien kanssa on toimittava hyvin.”

Ura alkoi synttäribileiSTÄ

Etelä-Pohjanmaalla, Ilmajoella Koskenkorvan kylässä varttunut Mäki oli lapsesta asti organisaattori niin koulussa kuin kerhoissa, ja teki monenlaista järjestö- ja vapaaehtoistyötä. Mäki loi verkostoja niin oppilaskunnassa, nuorisovaltuustossa, urheilussa kuin partiossakin.

Varsinaista bisnestä Mäki alkoi tehdä lukioiässä. Tuolloin hän toi Suomeen mopoautoja, tuunasi ne, myi eteenpäin ja loi myös varaosamarkkinoita. Mäki oli yksi Suomen ensimmäisiä mopoautojen maahantuojia ja brändääjiä.

Ensimmäisen omalla riskillä järjestetyn musiikkitapahtuman vuoro oli vuonna 2011, jolloin Mäki täytti 19.

”Inside-synttäribileiden sijaan päätin vuokrata Seinäjoelta Rytmikorjaamon ja myydä sinne lippuja. Esiintyjäksi hankin Asteen ja tuhat henkeä vetävä paikka tuli loppuunmyydyksi. Tuolla keikalla tapasin nykyisen yhteistyökumppanini. Kaksi vuotta myöhemmin järjestimme ensimmäisen kerran Solar Sound Festivalin.”

Nykyisin Vaasassa asuva Mäki uskoo, että pohjalaisuus näkyy hänen tyylissään ja toiminnassaan.

”Pohjalainen asenne on sitä, että asiat laitetaan hoitumaan ja onnistumaan.”

Yleisön osallistamista uusin keinoin

Mäki toivoo, että Suomeen tulisi lisää monikäyttöisiä tapahtumakeskuksia.

”On satsattava integraatioon, palvelun ja infran tulee olla näppärästi samassa paketissa. Tällaisia tapahtumakeskuksia onkin jo esimerkiksi Turussa, Tampereella ja Helsingissä.”

Mäki haluaisi Suomeen myös jenkkityylistä katsomokulttuuria.

”Amerikassa on hurmosta, meillä on pönötyskulttuuria. Katsomoon on saatava osallistavaa toimintaa.”

Mäki uskoo, että osallistamista voitaisiin lisätä digitaalisuuden kautta. Älypuhelimet ovat arkipäivää ja virtuaalitodellisuuden odotetaan vahvistuvan.

”Viihdeteollisuus voisi ottaa kovimman kilpailijansa eli internetin aseet käyttöön. Digitaalisuuden avulla yleisö ei olisi pelkästään viihdytettävänä, vaan he voisivat olla samalla sisällöntuottajina. Suhteellisen helposti toteutettava osallistumisen muoto voisi olla vaikkapa keikan päätösbiisistä äänestäminen. Tällaiset olisi tehtävä tietysti yhteistyössä artistien kanssa, heille mieluisalla tavalla.”

Mäki muistuttaa, että tapahtumajärjestäjä voi olla vaikuttamassa monilla tavoilla tapahtuman tunnelmaan.

”Joissain järjestämissäni tapahtumissa olen laittanut alueelle vähemmän tuoleja, jotta ihmiset liikkuisivat ja keskustelisivat enemmän.”

Myös eSports-ala kiinnostaa

Mäki toteaa, että tapahtumia suunniteltaessa yleisön toiveita ja näkemyksiä on syytä kartoittaa tarkasti.

”Tekemissämme tapahtumakyselyissä tulee monesti valtavan hyviä kehitysideoita. Voikin sanoa niin, että parhaat ideat tulevat usein saunanlauteilla tai kuluttajilta.”

Haastatteluhetkellä Mäellä on edessä Aura Fest, turkulainen urbaanin ja elektronisen musiikin tapahtuma. Syyskuussa MTV3:lla alkaa Diili, jossa Tommi Mäki on mukana kilpailemassa. Tällä tuotantokaudella etsitään markkinointijohtajaa Hjallis Harkimon kansainvälisiä esports-tapahtumia järjestävään yritykseen.

”Tapahtumajärjestäjänä haluan olla mukana tekemässä uusia asioita. Esport on kiinnostava ala, Suomessa vielä hiomaton timantti. Diilin kuvaukset ovat ohi, mutta tarkemmin en voi aiheesta vielä kertoa. Sen voi todeta, että ohjelma oli aikamoinen seikkailu ja tiedossa on mielenkiintoista settiä.”

Lue myös: 

Joensuun ravintola Kerubi: Rockin rinnalle tullut lisää vaihtoehtoja