Siirry sisältöön

Vuosikatsaus 2019 ja toimitusjohtajan esipuhe

12.05.2020

Kohti uuden tason tekijänoikeuspalveluita

Tänä keväänä tunnelmat Teostolla ovat olleet kaksijakoiset. Samalla kun olen hyvin iloinen viime vuoden tuloksesta ja organisaatiomme ottamista kehitysaskelista, en voi olla ajattelematta koronapandemian vaikutuksia yhteiskuntaamme.

Kulttuuriala otti pandemian vaikutukset ensimmäisten joukossa vastaan. Koronan iskut tekijänoikeuskorvauksia saaville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille ilmenevät osin vasta viiveellä, loppuvuodesta 2020 alkaen.

Koronan vaikutus myös Teoston 2020 tulokseen tulee olemaan merkittävä. Olemmekin osallistuneet luovan ja musiikkialan edunvalvontaan aktiivisesti, jotta oikeudenhaltijoidemme tukala asema huomioitaisiin valtiovallan tukiratkaisuissa.

Korona on vaikuttanut myös siihen, että jäsenistömme kevätkokousta ei ole voitu pitää. Koska avoimuus toiminnassamme on kuitenkin tärkeä arvo, julkaisemme vuosikatsauksen ja avoimuusraporttimme poikkeuksellisesti ennen kuin jäsenkokoustamme on voitu vielä järjestää ja vuoden 2019 toimintaa ja lukuja kokouksessa hyväksyä.  

Tuloksekas vuosi 2019

Vuosi 2019 oli Teostolle tuloksekas. Liikevaihdolla mitattuna vuosi oli ennätyksellinen. Liikevaihto kasvoi 2,9 prosenttia edellisvuoteen nähden 72,1 miljoonaan euroon. Tuloksia saavutettiin keräämällä musiikin tekijänoikeuskorvauksia, karsimalla kuluja ja tehostamalla toimintaamme. Emme kuitenkaan tehostaneet toimintaamme kehittämisen kustannuksella, sillä teimme myös tärkeitä uudistuksia.

Uudistimme Teoston strategian alkuvuodesta. Tärkeänä tavoitteenamme on kehittää tekijänoikeuspalvelumme uudelle tasolle. Rakensimme strategian kirjaimellisesti yhdessä – Teoston henkilöstö ja hallitus osallistuivat strategiatyöhön sekä sähköisessä työtilassa että yhteisten tapaamisten ja ”strategiakahvien” äärellä.

Strategiamme keskiössä ovat joustavat asiakaspalvelut, ensiluokkainen osaaminen digitaalisessa tekijänoikeuksien hallinnossa ja henkilöstömme osaamisen ja valmiuksien kehittäminen vastaamaan muuttuviin työelämävaatimuksiin.

Uudistimme viime keväänä myös oikeudenhaltija-asiakkaidemme asiakassopimuksen. Uudistuksen taustalla oli monivuotinen keskustelu Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa ja lopputuloksena syntyi kansainvälisesti poikkeuksellisen joustava sopimus oikeudenhaltijan kannalta.

Digitalisaatiosta tehoa kehittämiseen

Tekijänoikeushallinnon tulevaisuuden keskeinen elinehto ja menestystekijä on sen kyky digitalisoida prosessit ja käsitellä automaattisesti ja laadukkaasti musiikin ja maksatuksen datavirtoja.

Viime vuonna aloitimme valmistelut raportointi- ja tilitysjärjestelmiemme uusimiseksi tulevaisuudessa. Vaatimukset tietovirtojen käsittelytehokkuudelle, automaatioasteelle ja analyysikyvykkyydelle edellyttävät monivuotista hanketta, jonka valmistelut ovat nyt käynnissä.

Vuonna 2019 myimme myös enemmistöosuuden omistamastamme Mind Your Rights Oy:stä saksalaiselle IT-yhtiölle NKDS GmbH:lle. Mind Your Rights keskittyi globaalin livemusiikin tiedonvaihtoa koskevan alustan kehittämiseen, mutta yrityksestä luopumisen myötä fokusoimme toimintaamme enemmän tärkeimpien palveluidemme digitaaliseen kehittämiseen.

Yhteistyöverkostot ovat edelleen keskeinen tapamme toimia ja tähän liittyen perustimme kansainvälisten online-musiikkipalveluiden lisensointiin keskittyvän yrityksen Polaris Hub AB:n yhdessä norjalaisen Tonon ja tanskalaisen Kodan kanssa. Hub helpottaa ja tehostaa monella markkina-alueella toimivien musiikkipalveluiden oikeuksien lisensointia.

Edunvalvonnan vuosi 2019

Viime vuonna oli eduskuntavaalit ja Euroopan parlamentin vaalit. Hallitusohjelmatavoitteissamme 2019-2023 tavoittelemme kannustavaa pohjaa musiikkityölle, reiluja pelisääntöjä sisältömarkkinoille ja investointeja luovaan talouteen.

Merkittäviä uutisia kuultiin maaliskuussa, kun Euroopan parlamentti hyväksyi tekijänoikeusdirektiivin. Uudistettu direktiivi luo tärkeät pelisäännöt tekijänoikeussuojatun sisällön käyttöön liittyvien vastuukysymysten selkiyttämiseksi ja internetin alustatalouden toimijoille, jotka hyödyntävät tekijänoikeussuojattuja sisältöjä.

Luovan kotimaisen säveltaiteen edistäminen tulevaisuudessa

Teosto-rahasto perustettiin vuonna 2010 turvaamaan luovan kotimaisen säveltaiteen edistämistä tulevaisuudessa. Teosto-rahaston pääomaa on kasvatettu 2010-luvulla mm. rahastoimalla toimitalokiinteistön ja asunto-osakkeiden myyntivoitot sekä kansallisten varojen pidätyksiä. Rahaston pääoma on ylittänyt 30 miljoonaa euroa.

Keväällä 2019 perustettiin työryhmä, jonka tehtävänä oli pohtia miten luovan säveltaiteen edistämistoiminta ja sen jatkuvuus voitaisiin tulevaisuudessa muuttuvissa olosuhteissa parhaiten turvata. Syyskokous hyväksyi työryhmän esityksestä Teosto-rahaston säätiöintiä koskevien valmistelutöiden aloittamisen. Tavoitteena on esittää valmistelun tuloksia vuoden 2020 syyskokoukselle.

Teoston menestystekijät

Teoston tulevaisuuden ratkaisee se, miten onnistumme palvelemaan oikeudenomistajiamme ja ulkomaisia oikeudenhaltijoita ja mahdollistamaan musiikin käytön markkinoilla. Järjestömme voima on monimuotoisen oikeudenomistajakuntamme luottamus toimintaamme.

Jotta saavutamme visiomme uuden tason tekijänoikeuspalveluista, panostamme aktiivisesti henkilöstömme osaamiseen ja olennaisessa roolissa on myös kokemuksemme työmme merkityksellisyydestä: mahdollistaa musiikintekijöiden menestyminen!

Risto Salminen
Teoston toimitusjohtaja
    

Jaa somessa