Siirry sisältöön
Tapahtumien järjestäminen vaatii musiikinkäyttöluvan

Kaikki Nuoret Tyypit

Tehosekoitin on ollut suosikkini suomalaisista bändeistä vuosikausia, edelleenkin vaikka bändiä ei enää olekaan. Festareita kiersin sinne missä Teharit esiintyivät, ja heidän keikkansa olivat aina täyttä rautaa. Kun Kaikki Nuoret Tyypit tuli, olin 15-vuotias rokkaripunkkariwannabe. Yksinäinen teini, joka kävi yksin keikoilla joraamassa. Elämä oli suoranaista paskaa, koulu meni huonosti ja kotona oli inhottavaa. Mutta tämä kappale herätti minussa JOTAIN. Sanoitukset sopivat täydellisesti sen ajan nuorisoon, sen jälkeiseen,ja tämänpäiväiseen. Musiikki tässä kappaleessa on ilmiömäistä, saa minussa edelleen yli 30-vuotiaana aikaan mielettömän riemun, ilon ja kaipuun kesästä, festareista ja nuoruudesta. Ei tätä kappaletta voi kuunnella paikallaan istuen, sitä on tanssittava. Vaikka monia suomalaisia hyviä kappaleita löytyy, tässä biisissä on TAIKAA. En osaa selittää sitä tarkemmin, sydän repeää ilosta tätä kappaletta kuunnellessa. (Ja tulee kova ikävä nuoruuden kesiä, Tehosekoitinta ja heidän festarikeikkojaan. Kukaan suomalainen artisti ei osaa esiintyä samalla ilolla ja palolla. Ainkaan minulle :D)

Kakkulapio
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä