Siirry sisältöön

Lauantai-ilta

Näitä muistoja olisi paljon, mutta mennään nyt kuitenkin vuoteen -1998 ja Virtasalmen juhannusfestareille. Toyota starttasi pihasta klo 06.00 kohti Etelä-Savoa, piti olla ajoissa paikalla. Perille päästyä korkattiin Codet (siihen aikaan suosikkijuoma) ja eikun teltan pystytykseen. Kaveri kävi puskapissallla ja tuli käymään jo pystytetyssä teltassa. Huomattiin sitten että kenkiin oli tarttunut ihmisen p*skaa ja nyt koko teltta oli siinä itsessään. Kaikki patjat ym siis roskiin. Yöllä alkoi sataam vettä ja märissä vaatteissa kömmittiin telttaan, juurakot painoivat ikävästi selkää. Aamulla satoi vettä ja oli pirun kylmä. Ostettiin pari klapia, että saatiin lämmiteltyä nuotion äärellä. Ei naurattanut. Vesisade jatkui. Päätettiin lähteä ajamaan 250km takaisin kotiin ja autosta löytyi yksi c-kasetti, joka oli Mambaa. Matka taittui hirveässä ukkosmyräkässä ja huudatettiin täysillä Mamban Lauantai-iltaa. Edelleen muistoissa on se onnen määrä, kun päästiin kotiin, ähdettiin paikalliseen kuppilaan ja jukeboxissa soi Mamba.
Nykyisin kylläkään ei ole Mamba soinut.. johtuisikohan c-kasettien poistumisesta ;)

Juhannusfestarit
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä