Siirry sisältöön

Teosto keräsi 70,1 miljoonaa euroa musiikin tekijänoikeuskorvauksia vuonna 2021

Tekijänoikeuskorvausten lähteet 2021: 70, 1 miljoonaa euroa 89 % Teoston keräämät korvaukset 5 % esityskorvaukset ulkomailta 1 % muut 2 % korvaukset NCB:ltä 3 % Yksityisen kopioinnin hyvitys, sisöltää myös Teosto-rahaston saaman osuuden
20.05.2022

Teosto keräsi 70,1 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille. Summa sisältää Teoston ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen Teostolle keräämät korvaukset, yksityisen kopioinnin hyvityksen ja lainauskorvauksen. Tämä selviää Teoston vuosiraportista ja tilinpäätöksestä, joka hyväksyttiin yhdistyksen jäsenkokouksessa 18.5.2022.

Vaikka koronapandemia ravisteli musiikkialaa edelleen, Teosto keräsi tekijänoikeuskorvauksia lähes 7 prosenttia eli noin 4,5 miljoonaa euroa enemmän verrattuna ensimmäiseen koronavuoteen 2020. Samanaikaisesti Teoston omat toimintakulut vähenivät jopa 4,2 prosenttia.

Konserteista, keikoilta ja festivaaleilta kerätyt tekijänoikeuskorvaukset nousivat vuoden 2020 tasosta vain hieman, 0,9 miljoonasta 1,6 miljoonaan euroon. Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 live-alueen tekijäoikeuskorvauksia kerättiin jopa 5,2 miljoonaa euroa.

”Oikeudenomistajillemme vuosi 2021 oli vaikea, sillä koronasulkujen ja -rajoitusten myötä konsertti- ja festariesitykset olivat pääosin kiellettyjä. Ihmisten musiikin kaipuu näkyi selvästi musiikin mediakäytön kasvuna, sillä online-alueen tekijänoikeustuotot kasvoivat vuoden aikana ennätykselliset 26 prosenttia”, Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen kertoo.

Konsertit ja festivaalit kärsivät edelleen koronapandemiasta Live-alueen tuotot: 2017: 4,4 miljoonaa euroa 2018: 4,5 miljoonaa euroa 2019: 5,2 miljoonaa euroa 2020: 0,9 miljoonaa euroa 2021: 1,6 miljoonaa euroa

Musiikin online-kuuntelujen voimakas nousu heijastaa yleisemminkin median kulutustottumusten muutosta, sillä kuunteluista kerättyjen korvausten määrä on viidessä vuodessa lähes kaksinkertaistunut.

Teoston online-tuotot 2021

Kolme miljoonaa euroa koronatukea musiikin tekijöille ja kustantajille

Teosto käytti ennätykselliset 4,9 miljoonaa euroa kotimaisen musiikin edistämiseen (vuosi 2020: 2,3 M€). Valtaosa kotimaisen musiikin edistämiseen kohdistetuista määrärahoista koostui musiikin tekijöille ja kustantajille suunnatusta koronatuesta, jota jaettiin yhteensä kolme miljoonaa euroa.

4,9 miljoonan euron lisäksi Teosto rahoitti muun muassa Musiikin edistämissäätiön toimintaa 1,1 miljoonaa eurolla.

Koronapandemia nosti koko musiikkialan edunvalvonnan tarvetta

Vuosi 2021 oli historiallinen koko musiikkialan edunvalvonnan osalta eri aktiviteettien määrällä laskettuna. Teosto toteutti kymmeniä toimenpiteitä yhteiskunnan koronatukiin, luovien tekijöiden työttömyysturvan sovitteluun, yksityisen kopioinnin hyvitykseen ja tekijänoikeusdirektiivin kansalliseen valmisteluun liittyen.

”Toivoa sopii, että koronarajoitukset ovat taakse jäänyttä elämää ja musiikkia saa taas esittää keskeytyksettä elämyksiä ja kulttuuria janoavalle yhteiskunnallemme. Vaikka uusia epävarmuustekijöitä on ilmaantunut, turvaa elinvoimainen kotimainen musiikkiala henkistä huoltovarmuuttamme”, Risto Salminen toteaa.

Lisäksi yhteistyötä muiden suomalaisten musiikkialan järjestöjen kanssa tiivistettiin entisestään maaliskuussa 2021, kun Teosto muutti Espoon Keilaniemeen, Musiikin Satamaan yhdessä Gramexin, GT Musiikkiluvat Oy:n ja kuuden muun alan järjestön kanssa.

Teosto mittaa oman toimintansa hiilijalanjälkeä – vuonna 2021 merkittävää parannusta

Teoston hiilijalanjälki pieneni vuonna 2021 merkittävästi 80,8 tonnista 53,4 tonniin. Suurin merkitys oli koronapandemialla, joka vähensi liikkumisen ja tapahtumat minimiin. Suurin osa päästöistä syntyy energiankulutuksesta.

Teoston tuoreessa vastuullisuusraportissa yhdistys avaa toimintaansa kulttuurisen vastuun, taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun näkökulmasta.

Jaa somessa