Siirry sisältöön

Tapahtumien järjestäminen ja musiikin käyttö

Tapahtumatietojen ja musiikkitietojen ilmoittaminen

Tapahtumien järjestäminen ja musiikin käyttö keikoilla, konserteissa, yritystapahtumissa ja juhlissa tarvitsee aina luvan riippumatta siitä, ovatko ne fyysisiä livetapahtumia vai striimattuja virtuaalitapahtumia. Lupa musiikin esittämiseen tarvitaan sekä pääsymaksullisiin että ilmaisiin tapahtumiin. Lupamaksut ovat musiikin käyttökorvauksia, jotka tilitämme musiikin tekijöille.

Kenen tulee huolehtia luvan hankkimisesta?

  • Luvan hankkii tapahtuman järjestäjä eli se, kenen vastuulla tapahtuman järjestäminen on tai kuka hallinnoi esityspaikkaa, kuten ravintolaa tai tanssilavaa.
  • Luvan voi hankkia myös ammattimainen tapahtumayritys, jonka vastuulla tapahtumien järjestäminen on. Tapahtumayritys voi hankkia luvat joko omiin tai asiakkaansa nimiin.

Kun tapahtumien järjestäminen on ajankohtaista – näin hankit luvan

  • Valitse tarvitsetko luvan yksittäiseen vai useampaan tapahtumaan.
  • Mikäli tapahtuma myös striimataan, tarvitset lisäksi livestriimausluvan. Huom! Maksuttomaan livestriimaukseen (josta ei jää tallennetta) YouTubessa, Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa ei tarvita Teoston lupaa ollenkaan.
  • Osta tapahtumalupa ja striimauslupa tarpeesi mukaan.

Millaisen luvan tarvitset?

Live-tapahtumien järjestäminen

YKSITTÄISET TAPAHTUMATUSEITA TAPAHTUMIA VUODEN AIKANA
Kenelle? Tapahtuma-, konsertti- ja festivaalijärjestäjille, messu- ja tapahtumajärjestäjille. Myös yritysten ja yhteisöjen henkilökuntajuhliin ja asiakastilaisuuksiin.

Sopivin lupa on useimmiten tapahtumalupa, joka on edullisin vaihtoehto yhden tapahtuman järjestäjälle, mutta soveltuu myös useiden (eri paikoissa) järjestettävien tapahtumien luvaksi. Hinta perustuu lipputuloihin tai maksuttomassa tapahtumassa yleisömäärään. Luvan saat ostettua kätevästi verkosta.

Tapahtumaluvan hintalaskuri



Kenelle? Kymppilupa soveltuu kenelle tahansa useampia enintään 200 hengen tapahtumia järjestävälle. Ravintolaluvat soveltuvat ravintoloille ja tanssilavoille. Tutustu eri lupien rajauksiin ja ehtoihin!

1) Kymppilupa: maksimissaan 10 tapahtumaa vuodessa, enintään 200 hengen tapahtuma, live- tai äänitemusiikki
2) Ravintolan vuosilupa (live tai äänite): kiinteä hinta, asiakaspaikkoja enintään 200, ei raportointia
3) Ravintolan kiinteä lupa (live tai äänite): hinnoittelu asiakaspaikkojen ja vuoden aikana järjestettyjen tapahtumien määrän mukaan
4) Ravintolan prossalupa (live tai äänite): hinnoittelu lipputulojen ja vuoden aikana järjestettyjen tapahtumien määrän mukaan

Jos striimaat tai tallennat – huomioi nämä!

TAPAHTUMA STRIIMATTUNA VIRTUAALITAPAHTUMANA LIVETAPAHTUMA, JOKA MYÖS LIVESTRIIMATAAN
  • Maksuttomaan livestriimaukseen (josta ei jää tallennetta) YouTubessa, Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa ei tarvita Teoston lupaa ollenkaan, sillä Teostolla on sopimus edellä mainittujen alustojen kanssa musiikinkäytön luvista ja korvauksista.

  • Esiintyjän ei tarvitse tehdä esitysilmoitusta maksuttomista striimeistä Teoston lisensoimilla alustoilla. 

  • Livestriimauslupa tarvitaan maksullisiin livestriimattuihin keikkoihin, konsertteihin ja pääasiallisesti musiikkia sisältäviin tapahtumiin kaikilla alustoilla (YouTube, Facebook ja Instagram mukaan lukien) sekä ilmaisiin livestriimeihin, jos ne striimataan jollain muulla kuin edellä mainitulla alustalla. Sisältää oikeuden jättää livestriimistä tehty tallenne jälkikatseluun 30 vuorokauden ajaksi.

  • Mediapienlupa tarvitaan muihin livestriimattuihin tapahtumiin, joissa musiikki ei ole pääosassa (esimerkiksi webinaarit ja urheilutapahtumat), jos ne striimataan jollain muulla alustalla kuin YouTube, Facebook ja Instagram. Tarvitaan kaikille alustoille silloin, jos livestriimatusta tapahtumasta jätetään tallenne myöhempää katselua varten.
  • Jos järjestät tapahtuman fyysisenä tilaisuutena, joka lisäksi livestriimataan jollain muulla alustalla kuin YouTube, Facebook tai Instagram, tarvitset toistaiseksi erillisen luvan sekä live- että striimattuun tapahtumaan.

  • Katso lupavaihtoehdot kohdasta tapahtuma striimattuna virtuaalitapahtumana.
  • Tapahtumajärjestäjän tulee aina ilmoittaa meille tapahtumaluvalla ja livestriimausluvalla järjestettyjen tapahtumien tiedot. Tietojen ilmoittaminen kannattaa, sillä kun teet ilmoitukset ajoissa, saat tapahtuman toteutuneisiin lipputuloihin tai kävijämäärään perustuvan laskun ja 3 % alennuksen. Jos et ilmoita tietoja, laskutamme musiikinkäyttökorvauksen arviolaskulla, joka on aina suurempi kuin ilmoitettuihin tietoihin perustuva lasku.

    Esiintyjän ensisijaisella vastuulla on ohjelmailmoituksen tekeminen eli musiikkitietojen ilmoittaminen (mitä kappaleita on esitetty, keitä kappaleiden tekijät ovat). Tämä koskee erityisesti coverartisteja ja -bändejä, jotka esittävät muiden tekemää musiikkia. Esiintyjät ilmoittavat musiikkitiedot tekemällä esitysilmoituksen verkkopalvelussamme. Katso esiintyjän ohjeet esitysilmoituksen tekemiseen.

    Joissain tapauksissa tapahtumajärjestäjä ilmoittaa kuitenkin myös musiikkitiedot. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi

    • orkesterikonsertit
    • oppilaitosten järjestämät konsertit, joissa esiintyjiä ovat oppilaat tai opiskelijat
    • kuntien ja seurakuntien järjestämät yhteislaulutilaisuudet tai muut tilaisuudet, jossa musiikkia esittävät kunnan asukkaat tai seurakunnan jäsenet
    • näyttämöesitysten musiikki
    • ulkomaisten bändien ja orkestereiden esiintymiset

    Ilmoituslomakkeet ja ohjeistusta musiikkitietojen ilmoittamiseen löydät kunkin luvan yhteydestä sekä kootusti Lomakkeet ja sopimusehdot -sivulta.

    • Siirry verkkopalveluun klikkaamalla Teosto.fi -verkkosivujen oikeasta yläreunasta Asioi verkossa nappia.
    • Kirjaudu palveluun Turvapostina saamillasi käyttäjätunnuksilla.
    • Klikkaa vaaleanpunaisessa Tapahtumalupa-laatikossa Tee ilmoitus/vahvistus -nappia.

    Uuden ilmoituksen tekeminen

    • Klikkaa Perusta uusi tapahtuma -nappia.
    • Anna pyydetyt tiedot (pääset etenemään lomakkeella valitsemalla Jatka).
    • Tarvittaessa pääset muokkaamaan tallentamiasi tietoja klikkaamalla tapahtuman nimeä ja sen jälkeen Muokkaa tapahtumaa -nappia

    Jos ilmoitat tietoja jo ennen tapahtumaa, jätä tapahtuma Tietoja puuttuu -tilaan, jotta pääset ilmoittamaan ja vahvistamaan toteutuneet tiedot tapahtuman jälkeen. Keskeneräisenä tallentamasi tapahtumat löydät jatkossa Keskeneräiset tapahtumat -osiosta.

    Aiemmin ilmoitettujen tietojen vahvistaminen

    • Vieritä sivua Keskeneräiset tapahtumat -listaan, klikkaa tapahtuman nimeä.
    • Klikkaa Muokkaa tapahtumaa -nappia ja anna tarvittavat tiedot.
    • Klikkaa Vahvista.

    Kun olet muokannut kaikki tiedot toteutuneen mukaan, klikkaa Vahvista-nappia. Jos nappi on piilossa, ilmoituksesta puuttuu tietoja.

    HUOM! Kun olet vahvistanut antamasi tiedot klikkaamalla Vahvista-nappia, et pääse enää täydentämään tai muokkaamaan antamiasi tietoja. Jos huomaat tiedoissa virheen, ota yhteys asiakaspalveluumme.

    Ilmoitukset on tehtävä ja ilmoitetut tiedot vahvistettava aina seuraavan kuukauden 15. päivä mennessä. HUOM! Ilmoitus on tehtävä myös niiltä kuukausilta, jolloin tapahtumia ei ole järjestetty valitsemalla Ei tapahtumia tässä kuussa.

    Muistathan kuukauden kaikki tiedot ilmoitettuasi myös vahvistaa ne valitsemalla Vahvista kuukauden tapahtumat. Jos vahvistus jää tekemättä, tiedot eivät siirry meille.

    • Siirry verkkopalveluun klikkaamalla Teosto.fi -verkkosivujen oikeasta yläreunasta Asioi verkossa nappia.
    • Kirjaudu palveluun Turvapostina saamillasi käyttäjätunnuksilla.
    • Klikkaa vaaleansinisessä Ravintoloiden luvat -laatikossa Tee kuukausi-ilmoitus -nappia
    • Valitse esityspaikka, jonka tietoja ilmoitat (klikkaa esityspaikan nimeä).
    • Valitse kuukausi, jolta tietoja ilmoitat (klikkaa kuukauden nimeä).
    • Jos et ole järjestänyt tapahtumia jonain kuukautena, avaa kuukausi ja valitse ilmoitussivun alareunassa Ei tapahtumia tässä kuussa.

    Äänitemusiikki (ilmoituksen ylempi osio)

    • Merkitse Syötä tapahtumamäärä -kenttään kyseisenä kuukautena järjestettyjen karaoke-, DJ-keikka- ja diskoiltojen lukumäärä.
    • Jos tapahtuma on livekeikka, jonka yhteydessä soitetaan myös äänitemusiikkia (esimerkiksi taustamusiikkina ennen keikkaa ja keikan jälkeen), älä ilmoita äänitemusiikkia omana tapahtumanaan. Näissä tapauksissa livemusiikista maksettava korvaus kattaa myös äänitemusiikin. joten pelkkä livekeikan ilmoittaminen riittää.
    • Jos esityspaikassa on saman illan aikana kaksi erillistä tapahtumaa (esimerkiksi ensin livekeikka ja sen jälkeen DJ tai disko, johon omat pääsyliput), ilmoita ne omina tapahtuminaan livekeikkana ja äänitemusikkitapahtumana.

    Livekeikat (ilmoituksen alempi osio)

    • Klikkaa Lisää tapahtuma, tai jos tapahtumia ei ole järjestetty Ei tapahtumia tässä kuussa.
    • Anna pyydetyt tapahtumatiedot (päivämäärä, esiintyjä ja/tai tilaisuuden nimi, lipun hinta) ja klikkaa Jatka seuraavaan vaiheeseen ja Tallenna tapahtuma
    • Toista edellinen kohta kaikkien ko. kuukauden livekeikkojen osalta
    • Kun olet ilmoittanut kaikkien keikkojen tiedot, klikkaa Siirry vahvistamaan
    • Tarkista että tiedot ovat oikein ja klikkaa Vahvista kuukauden tapahtumat

    HUOM! Jos tapahtuma on tullut tietoomme jo muuta kautta (esimerkiksi esiintyjän esitysilmoituksesta) ennen vahvistuksen deadlinea, se löytyy valmiina tapahtumien listalta Puuttuvia tietoja -tilassa.

    • Käy tässä tapauksessa tarkistamassa, että tiedot ovat oikein.
    • Tarvittaessa korjaa tai täydennä tietoja.
    • Tallenna tapahtuma.
    • Vahvista tapahtuma.

    Jos olet vasta ilmoittanut tapahtuman tiedot verkkopalvelussa, mutta et vielä vahvistanut niitä, pääset muokkaamaan tietoja verkkopalvelussa itse.

    • Tapahtumaluvalla järjestettyjen tapahtumien ilmoitetut tai keskeneräiset, mutta ei vielä vahvistetut tiedot löydät Vahvistamattomat tapahtumat– ja Keskeneräiset tapahtumat -otsikoiden alta.
    • Ravintolaluvilla järjestettyjen tapahtumien tietoja pääset katsomaan klikkaamalla vuosi- ja kuukausinäkymän listalla kuukauden nimeä.
    • Jos sinulla on useita esityspaikkoja, klikkaa ensin haluamasi esityspaikan nimeä, niin näet vuosi- ja kuukausinäkymän listauksen.

    Vahvistettuja tietoja et voi enää muuttaa tai muokata itse. Jos tiedot ovat virheelliset, ota tietojen korjaamista varten yhteys asiakaspalveluumme.

     

    Vahvistettuja tietoja et voi enää muuttaa, muokata tai peruuttaa itse. Jos tiedot ovat virheelliset, ota tietojen korjaamista varten yhteys asiakaspalveluumme.

    Livetapahtumiin sopivia lupia
    Kymppilupa
    • Kalenterivuoden aikana enintään kymmenen tapahtumaa
    • Ei ole sidottu tiettyyn esityspaikkaan, yleisömäärä enintään 200/tapahtuma
    • Luvan voi hankkia Laajana tai Suppeana
    • Laaja: livemusiikin, karaoken, äänitemusiikin ja taustamusiikin esittämiseen
    • Suppea: karaoken, äänitemusiikin ja taustamusiikin esittämiseen
    • Ei laskutus- tai musiikkitietojen raportointia Teostolle
    • Lupa on Y-tunnuskohtainen (yksi Kymppilupa per vuosi/yritys)
    • Samassa ravintolassa ei voi olla voimassa sekä Kymppilupa, että ravintolan live- tai äänitelupa
    • Maksetaan kerralla eikä maksua palauteta, vaikka tapahtumia järjestettäisiin alle kymmenen
    • Äänitemusiikin käyttöön tarvitaan myös Gramexin Tapahtumalisenssi, joka myydään yhdessä Kymppiluvan kanssa
    Lue lisää
    Tapahtumalupa
    • Sopii esimerkiksi yrityksille, yhteisöille ja järjestöille, jotka järjestävät tapahtumia
    • Antaa oikeuden esittää livemusiikkia, äänitemusiikkia tai karaokea kaikenkokoisissa kertaluontoisissa tapahtumissa
    • Sisältää sekä Teoston että Gramexin luvat
    • Maksullisiin ja maksuttomiin tapahtumiin
    • Tapahtumakohtainen hinta
    • Maksetaan 2-4 viikkoa kunkin tapahtuman jälkeen
    Lue lisää
    Ravintolan vuosilupa, live
    • Live-musiikin esittämiseen (artisti, bändi, orkesteri) keikoilla ja tapahtumissa
    • Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi klubit ja pubit), joilla on enintään 200 asiakaspaikkaa
    • Hinta määräytyy asiakaspaikkojen ja vuosittaisen tapahtumamäärän mukaan
    • Ei kuukausiraportointia Teostolle, tapahtumien määrä arvioidaan hankintahetkellä
    • Maksetaan kerralla vuoden alussa
    Lue lisää
    Ravintolan kiinteä lupa, live
    • Livemusiikin (esimerkiksi artisti, bändi, orkesteri) esittämiseen ravintoloissa
    • Vakituisille esityspaikoille, jotka järjestävät tapahtumia säännöllisesti (esimerkiksi klubit, yökerhot, tanssilavat), 1–1500 asiakaspaikkaa
    • Ennakoitava kiinteä hinta, määräytyy asiakaspaikkojen ja tapahtumien vuosittaisen määrän mukaan
    • Kuukausiraportointi verkkopalvelussa laskutustietojen osalta
    • Tasauslaskutus kunkin vuoden jälkeen toteutuneen tapahtumamäärän mukaan
    • Maksetaan vuosittain neljässä erässä
    Lue lisää
    Ravintolan prossalupa, live
    • Live-musiikin (artisti, bändi, orkesteri) esittämiseen ravintoloissa
    • Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi klubit, yökerhot, tanssilavat), joilla on yli 1500 asiakaspaikkaa tai joilla on yli 200 asiakaspaikkaa ja tapahtumat useimmiten maksuttomia
    • Hinta on prosenttiosuus lipputuloista, maksuttomissa tapahtumissa kuulijakohtainen
    • Kuukausiraportointi verkkopalvelussa laskutustietojen osalta
    • Tasauslaskutus kunkin vuoden jälkeen toteutuneen tapahtumamäärän mukaan
    Lue lisää
    Ravintolan vuosilupa, äänite
    • Äänitemusiikin (disko, DJ, karaoke) esittämiseen keikoilla ja tapahtumissa
    • Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi klubit ja pubit), joilla on enintään 200 asiakaspaikkaa
    • Hinta määräytyy asiakaspaikkojen ja vuosittaisen tapahtumamäärän mukaan
    • Ei kuukausiraportointia Teostolle, tapahtumien määrä arvioidaan hankintahetkellä
    • Maksetaan kerralla vuoden alussa
    • Lisäksi tarvitaan Gramexin Tanssimusiikki ravintolassa -lupa
    Lue lisää
    Ravintolan kiinteä lupa, äänite
    • Äänitemusiikin (disko, DJ, karaoke) esittämiseen ravintoloissa
    • Vakituisille esityspaikoille, jotka järjestävät tapahtumia säännöllisesti (esimerkiksi klubit, yökerhot, tanssilavat), 1–1500 asiakaspaikkaa
    • Ennakoitava kiinteä hinta, määräytyy asiakaspaikkojen ja tapahtumien vuosittaisen määrän mukaan
    • Kuukausiraportointi verkkopalvelussa laskutustietojen osalta
    • Tasauslaskutus kunkin vuoden jälkeen toteutuneen tapahtumamäärän mukaan
    • Maksetaan vuosittain neljässä erässä
    • Lisäksi tarvitaan Gramexin Tanssimusiikki ravintolassa -lupa
    Lue lisää
    Ravintolan prossalupa, äänite
    • Äänitemusiikin (disko, DJ, karaoke) esittämiseen ravintoloissa
    • Vakituisille esityspaikoille (esimerkiksi klubit, yökerhot, tanssilavat), joilla on yli 1500 asiakaspaikkaa tai joilla on yli 200 asiakaspaikkaa ja tapahtumat useimmiten maksuttomia
    • Hinta on prosenttiosuus lipputuloista, maksuttomissa tapahtumissa kuulijakohtainen
    • Kuukausiraportointi verkkopalvelussa laskutustietojen osalta
    • Tasauslaskutus kunkin vuoden jälkeen toteutuneen tapahtumamäärän mukaan
    • Lisäksi tarvitaan Gramexin Tanssimusiikki ravintolassa -lupa
    Lue lisää
    Striimitapahtumiin sopivia lupia
    Livestriimauslupa
    • Luvalla saat oikeuden livestriimata keikkoja, konsertteja tai muita pääasiallisesti musiikkia sisältäviä tapahtumia
    • Lupa tarvitaan kaikkien edellä mainittujen sisältöjen livestriimaukseen, jos ne ovat kuluttajille maksullisia
    • Lupa tarvitaan myös maksuttomien keikkojen, konserttien ja musiikkitapahtumien livestriimaukseen, jos striimaus on muulla kuin Teoston lisensoimalla alustalla. Teoston lisensoimia alustoja ovat YouTube, Facebook, Instagram ja TikTok.
    • Luvan hintaan sisältyy oikeus säilyttää livestriimistä tehtyä tallennetta on-demand -katselua varten 30 vuorokauden ajan
    • Livestriimattujen tapahtumien katseluoikeuksien ja liikevaihdon määrä raportoidaan Teostolle
    • Ei perusmaksuja, vaan luvan laskutus perustuu meille toimittamiisi raportteihin
    Lue lisää
    Mediapienlupa
    • Antaa oikeuden käyttää musiikkia netissä, radio- ja paikallis-TV-toiminnassa sekä latauspalveluissa
    • Ei kata musiikin käyttöä netissä tai somessa julkaistuissa mainos- tai markkinointisisällöissä
    • Vain toimijoille, joiden edellä mainituisa palveluista saama liikevaihto on enintään 50 000 euroa/vuosi
    • Kattaa sekä kuluttajille maksuttomat että maksulliset video- ja audio-sisällöt, joissa on musiikkia
    • Ei kata keikkojen eikä konserttien livestriimausta eikä tallenteita
    • Ei tarvita musiikkisisältöjen maksuttomaan livestriimaukseen Teoston lisensoimilla alustoilla (YouTube, Facebook, Instagram, TikTok)
    • Luvan hankkijan ei tarvitse raportoida Teostolle musiikin käyttötietoja
    Lue lisää
    Opas virtuaalitapahtuman suunnitteluun

    Lataa oppaamme, josta löydät ohjeet virtuaalisen tapahtuman järjestämiseen ja miten hankkia musiikkia ja esiintyjiä.

    Tutustu ja lataa opas
    Lisätietoa musiikin käyttöluvista
    Siili panostaa musiikin avulla viihtyvyyteen
    Musiikki luo tunnelmaa Siilin tapahtumiin

    IT-alan yritys Siilin tilaisuuksissa rokkaavat livebändit ovat tuoneet rentoa ja riehakasta tunnelmaa yrityksen juhliin.

    Lue lisää
    Annathan meille palautetta!

    Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!