Siirry sisältöön

Kulttuurikummiverkosto tuo yhteen päättäjiä ja musiikin tekijöitä

Kulttuurikummit on Teoston vuodesta 2009 toiminut vaikuttamisverkosto, joka tuo päättäjät yhteen musiikintekijöiden ja säveltäjien kanssa. Lisäämme ymmärrystä, keskustelua ja tiedonkulkua musiikkialan ammattilaisten ja alan toimintaedellytyksistä päättävien kesken.

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala puhui kesäkuussa 2023 Teoston kulttuurikummien tilaisuudessa
Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala puhui kesäkuussa Teoston kulttuurikummien tilaisuudessa

Päättäjät voivat kummitoiminnassa tutustua oman vaalipiirinsä musiikintekijöihin, säveltäjiin sekä alan ajankohtaisiin asioihin. Tavoite on, että politiikan ammattilaisilla on luontevia kontakteja , joiden kanssa keskustella luovaan työhön liittyvien päätösten vaikutuksista. 

Musiikin tekijöille kummitoiminta antaa mahdollisuuden välittää kansanedustajille tietoa arjestaan ja työstään sekä kirkastaa tekijöiden oikeuksien merkitystä heille. Esimerkiksi sosiaaliturvan tai yritysrahoituksen käytännöt eivät tällä hetkellä tue riittävästi ammattimaisen musiikintekijän elinkeinoa, johon kuuluvat tulojen kausittaisuus ja kysynnän vaihtelu. Vaihtuvilla eväillä syntyy kuitenkin yhteistä kotimaista kulttuuria. Lue lisää vaikuttamisteemoistamme.

Mitä on kulttuurikummitoiminta?

Yleisö kuuntelee ja katsoo musiikkiesityksiä

  • kummin ja kansanedustajan kahdenvälistä yhteydenpitoa ajankohtaisista luovan alan asioista
  • isompia verkostotapahtumia muutaman kerran vuodessa
  • pienemmän porukan vaikuttamista liittyen yksittäisiin teemoihin.
  • vierailuja eduskuntaan, europarlamentttin ja valmisteluryhmiin
  • sosiaalisen median vaikuttamista ja keskustelua

Kulttuurikummien toimintaan osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja omien aikataulujen mukaan joustavaa. Toimijoille lähetetään säännöllisesti tietoa alan ajankohtaisista vaikuttamisen teemoista. 

Kultturikummit – liity mukaan

Olen kiinnostunut kulttuurikummitoiminnasta.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Vappu Aura
viestintä-, markkinointi- yhteiskuntasuhdejohtaja
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä