Siirry sisältöön

Näin hallinnoit oikeuksiasi

Jare Brand Teoston asiakas vuodesta 2008
VilleGalle Teoston asiakas vuodesta 2011

Teoston asiakassopimus joustaa tarpeidesi mukaan. Voit olla asiakkaamme ja antaa meidän huolehtia musiikkisi oikeuksista ja niiden korvauksista – mutta samaan aikaan voit myös sopia musiikkisi käytöstä itse irrottamalla osan oikeuksistasi itsehallinnointiin. 

Kun liityt asiakkaaksemme, luovutat tekemäsi musiikin teokseen liittyvien oikeuksien hallinnoimisen Teostolle. Oikeuksien hallinnointi koskee sekä jo teosilmoituksella rekisteröityjä kappaleitasi että uusia, tulevia teoksiasi. Teosilmoituksen tekemättä jättäminen ei tarkoita, että ilmoittamaton teoksesi olisi Teoston hallinnoinnin ulkopuolella.

Voit kuitenkin irrottaa osan oikeuksistasi Teostosta ja luovuttaa ne jollekin toiselle sopimusta vastaan. Voit esimerkiksi luovuttaa osan oikeuksistasi toisen maan tekijänoikeusjärjestön hoidettavaksi eli olla samaan aikaan sekä Teoston että ulkomaisen tekijänoikeusjärjestön asiakas.

Automaattinen itsehallinnointi

Tietyissä tapauksissa teostesi oikeudet ovat automaattisesti itsehallinnoituja eli päätät niiden käytöstä lähtökohtaisesti itse. Automaattisesta itsehallinnoinnista ja muista asiakassopimuksen joustoista on päättänyt Teoston hallitus jäsenistön tarpeisiin perustuen.

Teoston asiakassopimuksen ulkopuolelle on kokonaan rajattu joitain musiikinkäytön alueita. Ne ovat siis lähtökohtaisesti itsehallinnoituja ja vain sinä itse tai kustantajasi (jos sinulla on kustannussopimus) voitte antaa luvan käyttää musiikkiasi yllä mainituissa tapauksissa.

Automaattisesti itsehallinnoitua on

  • pelimusiikki
  • musiikin intensiivinen käyttö* (kannatuslaulut, musiikkitunnukset jne.)
  • ns. suuret oikeudet eli erityisesti näyttämöteosta (esimerkiksi oopperaa tai balettia) varten sävelletyn musiikin esittäminen alkuperäisessä (näyttämö)yhteydessään
  • pienten oikeuksien teoksista koottujen näyttämöteosten musiikki (nk. liitemusiikki, joka on alun perin sävelletty muuhun tarkoitukseen kuin kyseistä näyttämöteosta varten), jos musiikkisi on kustannettua ja tietyt kustantajien määrittelemät kriteerit musiikin käytöstä täyttyvät.

Lue lisää:

Kun kyseessä on automaattinen itsehallinnointi, sinä (tai kustantajasi)

  • neuvottelet itse musiikin käytön ehdoista ja korvauksen suuruudesta
  • laskutat itse korvaukset, kun musiikkiasi käytetään
  • tarvittaessa hoidat perintätoimenpiteet

*Musiikin käyttö on intensiivistä esimerkiksi silloin, kun jokin tapahtuma, ilmiö, tavara tai taideteos rakentuu niin olennaisesti tietyn tai tiettyjen musiikkiteosten käyttöön niin, että kyseinen musiikkiteos tai sen tekijä (henkilö) yhdistetään siihen tapahtumaan, ilmiöön, tuotteeseen tai taideteokseen, jossa musiikkia käytetään. Musiikin intensiivistä käyttöä ovat esimerkiksi urheilujoukkueiden kannatuslaulut, yritysten, tuotteiden tai palveluiden tunnusmusiikit jne.

Joissain tapauksissa musiikin synkronointioikeuksien myöntäminen on lähtökohtaisesti itsehallinnoitua, mutta sen esitys- ja tallennusoikeuksia hallinnoi silti Teosto tai Teosto/NCB. Me siis keräämme korvaukset musiikkisi esittämisestä ja tallentamisesta, vaikka sinä itse (tai kustantajasi) olet sopinut musiikin liittämisestä av- tai näyttämösisältöön.

Synkronoinnin osalta automaattisesti itsehallinnoituja musiikin käyttötilanteita sekä olemassa olevan että tilausmusiikin osalta ovat

  • musiikin käyttö teatterilevitykseen tulevissa elokuvissa, lyhytelokuvissa ja dokumenteissa
  • musiikinkäyttö Pohjoismaiden ulkopuolella esitettävissä tv-draamasarjoissa

Tee aina teosilmoitus myös tilausmusiikista, jonka tilauspalkkiosta ja synkronointikorvauksesta sovit itse. Ilman teosilmoitusta emme voi kohdistaa ja tilittää sinulle teoksen käytöstä keräämiämme esitys- ja tallennuskorvauksia. Huolehdi myös, että tuotantoyhtiön cue sheet on musiikin osalta oikein täytetty. Katso lisätietoja>>

Jos haluat itse hallinnoida synkronointioikeuksien lisäksi myös esitys- ja tallennusoikeuksia yllä mainituissa tilanteissa, sinun on erikseen irrotettava kyseiset oikeudet Teoston hallinnoinnista.

Halutessasi saat meiltä palvelua synkronoinnin automaattiseen itsehallinnointiin

Teoston yhteistyökumppani Nordisk Copyright Bureau NCB tarjoaa palvelua niille musiikintekijöille ja kustantajille, jotka eivät halua itse sopia musiikkinsa käytöstä, vaikka kyse on tilanteesta, joka kuuluu automaattisen itsehallinnoinnin piiriin.

Voit erikseen pyytää NCB:tä hoitamaan lisensoinnin ja synkronointioikeuksien laskuttamisen julkisen hinnastonsa mukaan. Katso suorat yhteystiedot Ota yhteyttä -sivultamme

NCB:n provisio palvelusta on 18 % synkronointikorvauksesta. Provisio vähennetään tilityksen yhteydessä, eikä siitä lähetetä erillistä laskua. Katso NCB:n hinnasto >>

Mainoksissa käytettävän musiikin synkronointi- ja tallennusoikeuksien myöntäminen on lähtökohtaisesti itsehallinnoitua, mutta sen esitysoikeuksia hallinnoi silti Teosto. Me siis keräämme korvaukset musiikkisi esittämisestä, vaikka sinä itse (tai kustantajasi) olet sopinut musiikin liittämisestä mainokseen ja sen tallentamisesta.

Synkronointi- ja tallennusoikeuksien itsehallinnointi koskee sekä olemassa olevaa että tilausmusiikkia.

Tee aina teosilmoitus myös mainosmusiikista. Ilman teosilmoitusta emme voi kohdistaa ja tilittää sinulle musiikin käytöstä keräämiämme esityskorvauksia. Huolehdi myös, että musiikkiasi käyttävä mainostuotantoyhtiö ilmoittaa mainoksen musiikkitiedot kaikkien kaupallisten tv-kanavien yhteisessä Spotgate-palvelussa. Pyydä myös saada tietoosi mainoksen yksilöivä Spotgate-ID-numero: tarvitset sitä, jos tuotantoyhtiö ei syystä tai toisesta täytä musiikkitietoja Spotgateen.

Jos haluat itse hallinnoida synkronointi- ja tallennusoikeuksien lisäksi myös esitysoikeuksia yllä mainituissa tilanteissa, sinun on erikseen irrotettava kyseiset oikeudet Teoston hallinnoinnista.

Oikeuksien irrottaminen Teostosta ja tapauskohtaiset käyttöluvat

Voit halutessasi irrottaa Teoston hallinnoinnista yhden tai useamman oikeusluokan tai maantieteellisen alueen. Näin voit joko myydä oikeuksia erilaisiin käyttötarkoituksiin tai antaa oikeutesi jonkun muun organisaation hallinnoitaviksi. Lisäksi voit tietyissä tapauksissa myöntää itse tapauskohtaisen käyttöluvan teostesi käyttöön. Nämä hallinnointivaihtoehdot perustuvat yhteishallinnointilakiin ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston määräyksiin.

Oikeuksien irrottamisesta ja tapauskohtaisen käyttöluvan myöntämisestä voi päättää vain teoksen säveltäjä, sanoittaja ja kustantaja.

Jos irrotat oikeuksiasi Teostosta tai myönnät itse tapauskohtaisen käyttöluvan, suosittelemme, että sovit musiikkisi käytöstä aina mahdollisimman tarkkaan ja kirjallisesti. Käy läpi sinulle tarjottu sopimus ja sovi musiikin käytön ehdot (mm. voimassaolo, mitä koskee ja mitä ei), musiikin käytön hinta ja maksuehdot. Teoston jäsenjärjestöt tarjoavat tarvittaessa sopimusneuvontaa ja sopimusten tulkinta-apua jäsenilleen. Lisätietoja saat myös kansainvälisiltä neuvontasivustoilta kuten Your Music Your Future -sivustolta.

Tuotantomusiikki on ammattikäyttöön tarkoitettua tunnus- tai taustamusiikkia, jota voit myydä mihin tahansa audio- tai av-tuotantoon. Se on tehty käytettäväksi esimerkiksi radio- ja tv-mainoksissa, tv-ohjelmissa, elokuvissa, yritysvideoissa ja verkkosivuilla. Tuotantomusiikkia kutsutaan myös nimillä katalogimusiikki, kirjastomusiikki, Production Music tai Library Music.

Teosilmoituksen tekemisen jälkeen voit ottaa tuotantomusiikin itsehallinnointiin synkronointi- ja tallennusoikeuksien osalta tekemällä meille erillisen ilmoituksen, jolla rekisteröit teoksen tuotantomusiikiksi. Sen jälkeen voit hoitaa itse teoksen synkronointioikeuksia ja fyysisten kappaleiden tallennusoikeuksia (CD:t, DVD:t).

Tuotantomusiikin esityskorvaukset jäävät kuitenkin Teoston hallinnoitaviksi, eli me keräämme ja tilitämme sinulle esityskorvaukset, vaikka hoidatkin itse synkronoinnin luvat ja laskutuksen.

Teoksen online-tallenneoikeudet (ns. serverikopioita koskevat oikeudet) säilyvät kuitenkin Teoston hallinnoinnissa. Me keräämme verkkopalveluntarjoajilta esityskorvaukset ja tallennuskorvaukset myös tuotantomusiikista ja tilitämme ne sinulle.

Miten rekisteröin teokseni tuotantomusiikiksi?

Tee tuotantomusiikiksi tekemästäsi teoksesta teosilmoitus tavalliseen tapaan. Kun teosilmoitus on käsitelty ja teos on viety kansainväliseen teostietokantaan, sinun on rekisteröitävä se tuotantomusiikiksi erillisellä ilmoituksella, jonka teet verkkopalvelussamme.

Jos teoksella on useita tekijöitä, sinun täytyy huolehtia siitä, että kaikki teoksen tekijät ja mahdollinen kustantaja ovat tietoisia ja hyväksyneet teoksen rekisteröimisen tuotantomusiikiksi. Kun rekisteröit teoksesi tuotantomusiikiksi, sinä itse

  • neuvottelet musiikin käytön ehdoista ja korvauksen suuruudesta
  • laskutat korvaukset, kun musiikkiasi käytetään
  • hoidat tarvittaessa perintätoimenpiteet

Teosto/NCB ei siis kerää eikä tilitä sinulle kyseisen teoksen synkronointi- tai kopiokorvauksia.

Katso myös: Kysymyksiä ja vastauksia itsehallinnoinnista

Katalogikaupat koskevat tekijän koko musiikkikatalogia. Tällöin katalogin ostajalle siirtyvät  tekijän kaikki kaupalliset tekijänoikeudet (esitys- ja tallennusoikeudet) teoksiin.

Katalogikaupoissa tekijä irrottaa ensin kaikki oikeutensa Teostosta itsehallinnointiin. Tämän jälkeen hän sopii ostajan kanssa oikeuksien siirtymisestä sopimuksella. Kauppa koskee tekijän koko katalogia eli tekijän kaikkia olemassa olevia ja  mahdollisesti tulevia teoksia.

Kaupan jälkeen  katalogin ostaja voi solmia Teoston kanssa uuden sopimuksen, jonka perusteella Teosto kerää korvaukset katalogin musiikista ja tilittää ne ostajalle.

Huomioithan, että Teosto ei kerää eikä maksa sinulle korvauksia niistä oikeuksista, joita itsehallinnoit. Emme myöskään hoida esimerkiksi perintätoimenpiteitä puolestasi.

Toimi näin, kun haluat hoitaa musiikkisi käyttöön liittyviä asioita itse

Piirretty maapallo
Oikeusluokat tai maantieteelliset alueet

Oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden irrottaminen Teoston hallinnoinnista.

Koko teos

Teoksen irrottaminen kokonaan kaikkien oikeuksien osalta Teoston hallinnoinnista

Tapauskohtaiset käyttöluvat

Käyttöluvan myöntäminen tiettyyn, yksittäiseen käyttötilanteeseen.

Teoksen ei-kaupallinen käyttö

Käyttöluvan myöntäminen tietyn teoksen ei-kaupalliseen käyttöön.

Musiikki näyttämöteoksessa

Näytelmät, tanssiteokset yms.

Kysymyksiä ja vastauksia itsehallinnoinnista

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lue lisää:

Teoston asiakassopimus

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä