Siirry sisältöön
Lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen on mahdollista yhden tai useamman kappaleen osalta. Mikko Kuustonen soittaa kitaraa ja säveltää musiikkia.

Lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen

Lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen onnistuu myös tekijänoikeuskorvauksien kautta!

Tekijänoikeuskorvausten lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen onnistuu kauttamme, kun valtuutat meidät maksamaan teostesi käytöstä kerätyt korvaukset suoraan valitsemallesi hyväntekeväisyysorganisaatiolle. Voit valita lahjoitettavaksi yhden tai useamman teoksen.

Tutustuthan huolellisesti lahjoituksen ehtoihin, ennen lahjoittamista. Huomioithan myös, että valtuutus lahjoittamisesta koskee aina:

  • koko teosta
  • teoksen kaikkia tekijöitä
  • kaikkia kyseisen teoksen käytöstä kerättyjä korvauksia

Lahjoitusvaltakirjan voi ilmoittaa Teostolle teoksen säveltäjä, sanoittaja, edunsaaja/perillinen tai kustantajan edustaja.

Mikäli yhdellä tai useammalla teoksen tekijällä on käytössä Teosto-tulojen yhtiömalli ja haluat tehdä lahjoituksen, ota yhteys suoraan sinulle nimettyyn asiakasvastaavaan tai asiakaspalveluumme.

Toimi näin, kun lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen on ajankohtaista

Jos teoksella tai teoksilla on sinun lisäksesi myös muita tekijöitä tai teos on kustannettu, myös kaikkien muiden tekijöiden ja kustantajan on hyväksyttävä hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen.

Valtuutuksen voit tehdä täyttämällä tältä sivulta löytyvän valtakirjan ja toimittamalla sen allekirjoitettuna meille. Perimme tilityksestä verottajan edellyttämän ennakonpidätyksen ennen sen maksamista nimeämällesi hyväntekeväisyysorganisaatiolle.

Lahjoitusvaltakirjan voimassaolo

Lahjoitetut tekijänoikeuskorvaukset maksamme valitsemallesi hyväntekeväisyysorganisaatiolle normaalin tilitysaikataulumme mukaisesti, jonka näet Teoston tilityskalenterista. Valtakirjan käsittely kestää useamman päivän, joten toimitathan valtakirjan meille riittävän ajoissa ennen valitsemaasi voimaantulopäivää. Valtakirjan voimaantulon jälkeen ohjaamme maksettavat tilitykset valitsemallesi taholle.

Valtakirja voi olla voimassa toistaiseksi tai tietyn haluamasi ajan. Valtakirjassa voit määritellä sen päättymisajankohdan.

Voiko perikunta tehdä lahjoitusvaltakirjan?

Kun teosten tuottoja hyväntekeväisyyteen lahjoittanut tekijä tai yksi teoksen tekijöistä kuolee – lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen päättyy. Lahjoitusvaltakirja raukeaa ja teosten käytöstä kerätyt korvaukset maksetaan valtakirjan raukeamisen jälkeen tekijän perillisille.

Perilliset voivat halutessaan jatkaa lahjoitusta tekemällä uuden lahjoitusvaltakirjan. Perittyjen tekijänoikeuksien osalta perilliset eivät kuitenkaan voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen vain osaa perimiensä oikeuksien tuotoista. Teoston kautta lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen on mahdollista ainoastaan kaikkien perittyjen oikeuksien tuottojen osalta.

Perittyjen oikeuksien osittainen lahjoittaminen

Jos perilliset eivät halua lahjoittaa kaikkia perimiensä oikeuksien tuottoja hyväntekeväisyyteen, heidän ei kannata tehdä uutta lahjoitusvaltakirjaa, vaan tehdä lahjoitus tekijänoikeustuloista suoraan valitsemalleen hyväntekeväisyysorganisaatiolle.

Onnistuuko musiikin lahjoittaminen hyväntekeväisyyskonserttiin ilman korvausta?

Jos haluat antaa teoksiasi käytettäväksi esimerkiksi hyväntekeväisyyskonsertissa tai muussa tapahtumassa ilman Teoston tapahtumajärjestäjältä keräämää musiikinkäyttökorvausta, voit tehdä sen irrottamalla yksittäisen konsertin tai tapahtuman Teoston edustuksesta itsehallinnointiin. Tämän jälkeen voit itse myöntää haluamallesi taholle luvan käyttää teoksia maksutta kyseisessä tapahtumassa.

Jos teoksella tai teoksilla on sinun lisäksesi myös muita tekijöitä tai teokset ovat kustannettuja, myös kaikkien muiden tekijöiden ja kustantajan on hyväksyttävä tapahtuman irrottaminen itsehallinnointiin. Myös perikunnat voivat irrottaa yksittäisen tapahtuman itsehallinnointiin samalla tavalla kuin musiikin tekijät tai kustantaja. Irrottamisilmoituksen tekee perikunnan nimeämä yhteyshenkilö.

Tarkemmat ohjeet käyttöoikeuksien myöntämiseen löydät verkkosivuiltamme.

Usein kysyttyä lahjoittamisesta

Kuka voi lahjoittaa? Tekijä, tekijän edunsaaja tai kustantaja​. Teoksen osapuolten tulee olla Teoston asiakkaita. Tekijällä ei tule olla Teosto-tulojen yhtiömallia käytössä. Kustantajat vastaavat lahjoituksen mahdollisista vaikutuksista muihin sopimuksiinsa (esim. hallinnointi)
Mitä lahjoitetaan? Asiakkaan koko tilitys tai tiettyä teosta koskeva koko tilitys. ​
Kuka voi vastaanottaa lahjoituksen? Vakiintunut rekisteröity hyväntekeväisyysjärjestö kuten SPR, Unicef, Suomen luonnonsuojeluliitto jne. ​
Koskeeko lahjoitus netto- vai brutto-osuutta tilityksistä? Tekijän lahjoitus koskee netto-osuutta tilityksistä.​ Kustantajien ja muiden yhtiömuotoisten lahjoittajien (esim. yhtiömallia käyttävät tekijät) osalta noudatetaan kuhunkin soveltuvaa verosääntelyä. ​
Kuinka pitkään lahjoitus voi kestää? Asiakkaan valinnan mukaan toistaiseksi tai määräajan. Huomioithan kuitenkin, että tekijän kuoltua lahjoitukseen voi tulla muutoksia. ​
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä