Siirry sisältöön

Käyttöluvan myöntäminen yksittäiseen elävän musiikin tapahtumaan (livetapahtuma)

Teoksen säveltäjä, sanoittaja ja kustantaja voivat halutessaan myöntää itse käyttöluvan yhdelle tai useammalle teokselleen tietyssä elävän musiikin tapahtumassa tai tilaisuudessa – esimerkiksi livekonsertissa tai -keikalla.

Itse myöntämäsi käyttölupa koskee vain teosten esittämistä ja sitä tapahtumaa, johon olet sen myöntänyt. Lupa on voimassa vain sinä päivänä, jolloin tapahtuma on. Teoksen tai teosten muut oikeudet (esim. synkronointi ja tallentaminen) pysyvät Teoston hallinnoinnissa.

Käyttöluvan myöntämisestä sopiminen

Jos yhdellä tai useammalla tapahtumassa esitettävällä teoksella on sinun lisäksesi myös muita tekijöitä tai kustantajia eli oikeudenomistajia, myös heidän kaikkien on annettava suostumuksensa käyttöluvan myöntämiseen.  

Kun irrotat oikeutesi yksittäisen tapahtuman osalta ja itsehallinnoit, sinun on itse sovittava hinta ja ehdot teostesi käyttämiselle kyseisessä tapahtumassa sekä hoidettava korvausten laskutus ja mahdolliset perintätoimenpiteet. Teosto ei kerää eikä tilitä sinulle esityskorvauksia musiikkisi käytöstä kyseisessä tapahtumassa.

Miten käyttölupa myönnetään?

Ilmoita halustasi myöntää käyttölupa itse sekä Teostolle että tapahtuman järjestäjälle viimeistään 30 päivää ennen tapahtuman ajankohtaa. Tee ilmoitus Teostolle verkkopalvelussamme Teokset-sivun Itsehallinnointi-välilehdellä.

Jos tapahtumia on useita, sinun on tehtävä niistä jokaisesta verkkopalvelussa erillinen ilmoitus.

Jos tapahtuma tallennetaan ja/tai näytetään live-esiintymisen lisäksi esimerkiksi televisiossa tai striimattuna suoratoistopalvelussa ja haluat myöntää myös tähän liittyvän käyttöoikeuden itse, sinun täytyy tehdä tv-esityksestä tai striimauksesta erillinen ilmoitus.

Synkronointioikeuksien automaattinen itsehallinointi

Kysymyksiä ja vastauksia itsehallinnoinnista

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä