Siirry sisältöön

TEOSTO – JOTTA MUSIIKKI SOISI TULEVAISUUDESSAKIN

Musiikin tekeminen on luovaa työtä, josta korvaus tulee pienistä puroista, vaihtelevasti ja viiveellä. Teosto on olemassa, jotta musiikin ammattilaisilla on mahdollisuus tehdä työtään – ja että musiikkia olisi helppo käyttää kaikkialla.

Teoston perustivat lähes sata vuotta sitten säveltäjät valvomaan musiikkinsa etuja maailmalla. Tätä perustehtävää toteutamme edelleen.

Keräämme tietoa musiikin käytöstä
Myymme lupia musiikin käyttöön
Keräämme korvaukset musiikista
Tilitämme rahat musiikin tekijöille

Tätä kaikkea teemme, jotta musiikin tekijät voisivat keskittyä siihen, mitä osaavat parhaiten – uuden, tunteita herättävän musiikin luomiseen.

Juha Tapio keikalla
Teosto on valtava mahdollistaja. Se antaa lauluntekijöille työskentelemisen mahdollisuuden
Juha Tapio, lauluntekijä, muusikko

Voittoa tavoittelematon järjestö

Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet – säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja kustantajat. He päättävät jäsenkokouksessa toiminnan painopisteet ja budjetin. Teostoon pääsee liittymään edullisella kertamaksulla. Tämän jälkeen tilitysten keräämisen, kansainvälisen verkoston ja muut palvelut saa käyttöön koko loppuelämäkseen.

Mä muistan, kun tuli ensimmäiset Teostot… se oli yksi niistä hetkistä kun tajusin, että mä voin saada tästä jonkun korvauksen! Se oli ikään kuin lupa jatkaa mun työtä.
Maija Vilkkumaa, musiikintekijä, muusikko

Kannamme vastuuta musiikin tulevaisuudesta

Jokainen stara on ollut joskus aloittelija – lähtenyt kulkemaan kohti unelmaansa luovuutensa, rohkeutensa ja intohimonsa varassa. Me Teostossa teemme työtä sen puolesta, että yhä uusilla musiikin tekijöillä olisi mahdollisuus lähteä tälle polulle.

Jaamme tietoa musiikkialasta ja musiikintekijyydestä
Tuemme rahallisesti musiikin monimuotoisuutta
Kehitämme musiikkialaa yhteistyöhakkeissa
Valvomme tekijöiden etuja poliittisessa päätöksenteossa

Voimakkaasti uudistuva ja kansainvälinen

Teosto kehittää toimintaansa jatkuvasti. Tänä päivänä monipuoliset verkkopalvelut, erilaiset musiikkialan innovaatiot ja kehityshankkeet varmistavat, että Teosto on musiikkialan kehityksessä vahvasti mukana. Laajan, lähes sata maata kattavan kansainvälisen verkoston ansiosta Teoston asiakkaille avautuu yhdellä kertaa koko maailman markkina.

Tätä kautta ne teokset, joita on tehnyt jo vuosia sitten, tuottaa taloudellista pääomaa. On hienoa, että yhteistyö toimii eri puolille maailmaa.
Outi Tarkiainen, säveltäjä

Seuraa meitä somessa

MITEN MUSIIKKI SYNTYY: KUUNTELE TARINOITA

CHISU: KEHITYS ON MINULLE TÄRKEÄÄ

”Teoston avulla mulla on mahdollisuus tehdä tätä työtä. Se on sellainen turvaverkko taiteen tekemisen keskellä”

TIMO LASSY: LUOTA OMAAN SOUNDIIN

”Hienoa, että Suomessa on toimiva tekijänoikeusjärjestö, jolla on kontakteja maailmalle. On tukemassa ja kehittämässä musiikintekijöiden asemaa.”

Kaija Saariaho
KAIJA SAARIAHO: MUSIIKKI ON KAIKKI KAIKESSA

”Se antaa taiteilijalle voimaa ja tukea, että Teosto huolehtii musiikistamme. Ja että työmme voidaan palkita myös rahallisesti – se on valtavan tärkeää.”

Tilaa Teostory-uutiskirje

Saat Teostory-verkkolehtemme uusimmat jutut ja alan tärkeimmät kuulumisen kerran kuukaudessa sähköpostiisi. Teostory tarjoaa ajankohtaisia näkökulmia musiikkialaan ja kiinnostavia haastatteluita.

Jaa somessa
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä