Siirry sisältöön

Oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden irrottaminen Teoston hallinnoinnista

Voit irrottaa Teoston hallinnoinnista yhden tai useamman oikeusluokan kokonaan, jolloin emme edusta teoksiasi kyseisessä oikeusluokassa ollenkaan, vaan päätät niiden käytöstä itse.

Voit myös irrottaa oikeuksiasi rajatusti niin, että Teosto edustaa kaikkia oikeuksiasi valitsemallasi maantieteellisellä alueella, mutta joku muu yhteishallinnointiorganisaatio – esimerkiksi toisen maan tekijänoikeusjärjestö – edustaa Teostosta irrottamiasi oikeuksia muissa maanosissa tai maissa. Oikeusluokkien ja maantieteellisten alueiden itsehallinnointia voi käyttää myös ristiin eli voit ottaa tietyt oikeusluokat itsehallinnointiin valitsemassasi maassa ja joko hoitaa luvat ja laskutuksen itse tai antaa niiden hoitamisen kyseisen maan tekijänoikeusjärjestölle liittymässä heidän asiakkaakseen. Tämä saattaa olla järkevää silloin, jos merkittävä osa tekijänoikeuskorvauksistasi kertyy jostain muusta maanosasta tai maasta kuin Suomesta.

Teosto kerää ja tilittää kaikkien oikeusluokkien tekijänoikeuskorvaukset myös ulkomailta, mutta korvaukset ulkomailta kotiutuvat hitaammin kuin silloin, jos olet suoraan tietyn maan järjestön asiakas tai jäsen. Toisaalta eri järjestöissä on omat Teoston vastaavista poikkeavat säännöt, asiakassopimukset, tilitysaikataulut ja kuluprosentit, joten ennen oikeuksien irrottamista kannattaa ottaa huolellisesti selvää, onko oikeuksien siirto toiseen järjestöön tai yhteishallinnointiorganisaatioon sinulle kannattavaa. Myös asiakkuuden tai jäsenyyden irtisanomiseen ja päättymiseen voi olla eri organisaatioissa erilaisia sääntöjä ja aikatauluja, jotka sinun kannattaa selvittää etukäteen.

Huomioithan, että oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden irrottaminen koskee kaikkia Teoston asiakassopimuksen piiriin kuuluvia teoksiasi. Oikeusluokkia ei myöskään ole mahdollista pilkkoa pienempiin osiin.

Oikeusluokat ja Teoston noudattama maantieteellisten alueiden jako

Oikeuksien luokka Musiikin käyttö, jota koskee Esimerkkejä
ESITTÄMINEN
Yleinen esittämisoikeus länsä olevalle yleisölle
Musiikin julkinen esittäminen läsnä olevalle yleisölle elävänä esityksenä tai tallenteena. • Konsertti tai muu elävä esitys
• Radio- tai tv-kanava taustamusiikkina asiakastiloissa
• Kuntosalin taustamusiikki
• Elokuvan esittäminen elokuvateatterissa
RADIO JA TV
Oikeus välittää yleisölle radio- tai televisiolähetyksessä
Musiikin välittäminen yleisölle radio- tai televisiolähetyksissä riippumatta lähetyksen teknisestä menetelmästä. • Radioteitse lähetettävä radio- tai televisiolähetys
• Lähetyksen sateliittijakelu (simulcasting) tai edelleenlähettäminen
• Radiointi tai televisiointi tietoverkossa (webcasting)
• Lähetykseen sisältynyt ohjelmisto catch-up -verkkopalveluna
• Lähetystoimintaan liittyvä ohjelmisto verkossa tarjottavana oheispalveluna (broadcast-related online, ancillary online)
INTERNET
Oikeus välittää yleisölle tietoverkossa
Musiikin välittäminen yleisölle tietoverkossa, pois lukien radio- ja televisiolähetykset. • Musiikkitiedostojen latauspalvelu (download)
• Musiikkia suoratoistona tarjoava palvelu (streaming)
• Musiikkivideoita tarjoava palvelu (VOD)
• Elokuvia, sarjoja ym. ohjelmasisältöä tarjoava palvelu (VOD)
• Käyttäjälähtöistä sisältöä tarjoava palvelu (UGC)
• Käyttäjien lataamia sisältöjä tarjoava palvelu (UUC)
TALLENTAMINEN
Oikeus tallentaa ja levittää tallenteita
Oikeus tallentaa ja levittää tallenteita. • CD-levyjen valmistaminen ja jakelu
• DVD-levyjen valmistaminen ja jakelu
• Muu tallentaminen teosten massaluontoiseen käyttöön lukuun ottamatta oikeusluokkiin 2 ja 3 sisältyvää tallentamista
SYNKRONOINTI
Oikeus liittää liikkuvaan kuvaan
Musiikin liittäminen liikkuvaan kuvaan massaluonteisessa käytössä. Musiikin yhdistäminen liikkuvaan kuvaan massaluontoisessa käytössä, esim. UGC-palveluissa
Australaasia
Afrikka
Amerikka
Aasia
Baltian maat
Eurooppa
GSA = Saksa, Sveitsi, Itävalta
Pohjois-Amerikka
Pohjoismaat
Oseania
Etelä-Amerikka
Etelä-Eurooppa
maailma
Andorra
Arabiemiirikunnat
Afganistan
Antigua ja Barbuda
Anguilla
Albania
Armenia
Alankomaiden Antillit
Angola
Antarktis
Argentiina
Amerikan Samoa
Itävalta
Australia
Aruba
Ahvenanmaa
Azerbaidžan
Bosnia ja Hertsegovina
Barbados
Bangladesh
Belgia
Burkina Faso
Bulgaria
Bahrain
Burundi
Benin
Saint-Barthélemy
Bermuda
Brunei
Bolivia
Karibian Alankomaat
Brasilia
Bahama
Bhutan
Bouvet’nsaari
Botswana
Valko-Venäjä
Belize
Kanada
Kookossaaret (Keelingsaaret)
Kongon demokraattinen tasavalta
Keski-Afrikan tasavalta
Kongon tasavalta
Sveitsi
Norsunluurannikko
Cookinsaaret
Chile
Kamerun
Kiina
Kolumbia
Clippertoninsaari
Costa Rica
Kuuba
Kap Verde
Curaçao
Joulusaari
Kypros
Tšekki
Saksa
Diego Garcia
Djibouti
Tanska
Dominica
Dominikaaninen tasavalta
Algeria
Ceuta ja Melilla
Ecuador
Viro
Egypti
Länsi-Sahara
Eritrea
Espanja
Etiopia
Suomi
Fidži
Falklandinsaaret
Mikronesian liittovaltio
Färsaaret
Ranska
Gabon
Iso-Britannia
Grenada
Georgia
Ranskan Guayana
Guernsey
Ghana
Gibraltar
Grönlanti
Gambia
Guinea
Guadeloupe
Päiväntasaajan Guinea
Kreikka
Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret
Guatemala
Guam
Guinea-Bissau
Guyana
Hongkong – Kiinan e.h.a.
Heard ja McDonaldinsaaret
Honduras
Kroatia
Haiti
Unkari
Kanariansaaret
Indonesia
Irlanti
Israel
Mansaari
Intia
Brittiläinen Intian valtameren alue
Irak
Iran
Islanti
Italia
Jersey
Jamaika
Jordania
Japani
Kenia
Kirgisia
Kambodža
Kiribati
Komorit
Saint Kitts ja Nevis
Pohjois-Korea
Etelä-Korea
Kuwait
Caymansaaret
Kazakstan
Laos
Libanon
Saint Lucia
Liechtenstein
Sri Lanka
Liberia
Lesotho
Liettua
Luxemburg
Latvia
Libya
Marokko
Monaco
Moldova
Montenegro
Saint-Martin
Madagaskar
Marshallinsaaret
Makedonia
Mali
Myanmar (Burma)
Mongolia
Macao – Kiinan e.h.a.
Pohjois-Mariaanit
Martinique
Mauritania
Montserrat
Malta
Mauritius
Malediivit
Malawi
Meksiko
Malesia
Mosambik
Namibia
Uusi-Kaledonia
Niger
Norfolkinsaari
Nigeria
Nicaragua
Alankomaat
Norja
Nepal
Nauru
Niue
Uusi-Seelanti
Oman
Panama
Peru
Ranskan Polynesia
Papua-Uusi-Guinea
Filippiinit
Pakistan
Puola
Saint-Pierre ja Miquelon
Pitcairn
Puerto Rico
Palestiinalaisalueet
Portugali
Palau
Paraguay
Qatar
ulkomeri
Réunion
Romania
Serbia
Venäjä
Ruanda
Saudi-Arabia
Salomonsaaret
Seychellit
Sudan
Ruotsi
Singapore
Saint Helena
Slovenia
Huippuvuoret ja Jan Mayen
Slovakia
Sierra Leone
San Marino
Senegal
Somalia
Surinam
Etelä-Sudan
São Tomé ja Príncipe
El Salvador
Sint Maarten
Syyria
Swazimaa
Tristan da Cunha
Turks- ja Caicossaaret
Tšad
Ranskan eteläiset alueet
Togo
Thaimaa
Tadžikistan
Tokelau
Itä-Timor
Turkmenistan
Tunisia
Tonga
Turkki
Trinidad ja Tobago
Tuvalu
Taiwan
Tansania
Ukraina
Uganda
Yhdysvaltain erillissaaret
Yhdysvallat
Uruguay
Uzbekistan
Vatikaani
Saint Vincent ja Grenadiinit
Venezuela
Brittiläiset Neitsytsaaret
Yhdysvaltain Neitsytsaaret
Vietnam
Vanuatu
Wallis ja Futuna
Samoa
Kosovo
Jemen
Mayotte
Etelä-Afrikka
Sambia
Zimbabwe

Irrottamisesta sopiminen

Kun irrotat oikeusluokan tai maantieteellisen alueen Teoston hallinnoinnista, Teosto/NCB ei enää myönnä lupia teostesi käyttöön eikä kerää ja tilitä sinulle korvauksia musiikkisi käytöstä kyseisessä oikeusluokassa tai kyseisellä alueella.

Siksi sinun kannattaa aina sopia irrottamisesta myös teoksen muiden mahdollisten tekijöiden ja kustantajien eli oikeudenomistajien kanssa. Oikeuksien irrottaminen tulee voimaan meille tekemälläsi irrottamisilmoituksella, vaikka et olisi hankkinut irrottamiseen teoksen muiden oikeudenomistajien suostumusta, mutta muiden suostumuksen puuttuminen voi johtaa heidän sinulle esittämiinsä korvausvaatimuksiin, jos he eivät hyväksy irrottamista saadessaan tietää siitä.

Jos Teoston myöntämiin käyttölupiin liittyy tekijänoikeuslain 26 §:ssä tarkoitettu sopimuslisenssivaikutus, sinun katsotaan irrotettujen oikeusluokkien ja alueiden osalta myös kieltäneen teostesi käyttämisen sopimuslisenssin nojalla niissä tilanteissa, joissa sinulla on lakiin perustuva kielto-oikeus.

Teoston hallituksen ohjeistus oikeusluokkien ja maantieteellisten alueiden irrottamisesta

Suostumuksen saaminen teoksen muilta oikeudenomistajilta ei ole tarpeen, jos siirrät oikeuksien hallinnoinnin toiselle luotettavan hallinnoinnin edellytykset täyttävälle organisaatiolle, joita ovat pääsääntöisesti tunnetut tekijänoikeusjärjestöt.  Teoston hallitus vahvistaa, mitkä yhteishallinnointia harjoittavat organisaatiot kulloinkin täyttävät luotettavuuden edellytykset.

Maa Organisaatio
ALBANIA ALBAUTOR
ALGERIA ONDA
ANDORRA SDADV
ANGOLA UNAC-SA
ARGENTINA SADAIC
ARMENIA ARMAUTHOR NGO
AUSTRALASIA APRA
AUSTRALIA AMCOS
AUSTRIA AKM
AZERBAIJAN AAS
BARBADOS COSCAP
BELARUS NCIP
BELGIUM IMPF
BELGIUM SABAM
BELIZE BSCAP
BENIN BUBEDRA
BOLIVIA SOBODAYCOM
BOSNIA AND HERZEGOVINA AMUS
BOTSWANA COSBOTS
BRAZIL ABRAMUS
BRAZIL ADDAF
BRAZIL AMAR SOMBRÁS
BRAZIL ASSIM
BRAZIL SBACEM
BRAZIL SICAM
BRAZIL SOCINPRO
BRAZIL UBC
BULGARIA MUSICAUTOR
BURKINA FASO BBDA
CAMEROON CMC
CANADA CMRRA
CANADA SOCAN
CANADA SPACQ
CAPE VERDE SCM-COOPERATIVA
CHILE SCD
CHINA MCSC
COLOMBIA SAYCO
CONGO BCDA
COSTA RICA ACAM
CROATIA HDS-ZAMP
CUBA ACDAM
CZECH REPUBLIC OSA
DENMARK KODA
DENMARK NCB
DOMINICAN REPUBLIC SGACEDOM
ECUADOR SAYCE
EGYPT SACERAU
EL SALVADOR SACIM, EGC
ESTONIA EAU
FINLAND TEOSTO
FRANCE SACEM
FRANCE SACENC
GEORGIA GCA
GERMANY GEMA
GHANA GHAMRO
GREECE AUTODIA
GREECE EDEM
GREECE ORFIUM Greece
GUATEMALA AEI-GUATEMALA
GUINEA BGDA
HONDURAS AACIMH
HONG KONG CASH
HUNGARY ARTISJUS
ICELAND STEF
INDIA IPRS
INDONESIA WAMI
IRELAND IMRO
ISRAEL ACUM
ITALY SIAE
IVORY COAST BURIDA
JAMAICA JACAP
JAPAN JASRAC
JAPAN NexTone
KAZAKHSTAN ABYROY
KAZAKHSTAN KazAK
KENYA MCSK
KOREA, REPUBLIC OF KOMCA
KOREA, REPUBLIC OF KOSCAP
LATVIA AKKA-LAA
LITHUANIA LATGA
LUXEMBOURG SACEM LUXEMBOURG
MACAU MACA
MACEDONIA, THE FORMER YUGOSLAV REPUBLIC OF ZAMP Macedonia
MADAGASCAR OMDA
MALAWI COSOMA
MALAYSIA MACP
MALI BUMDA
MAURITIUS MASA
MEXICO SACM
MOLDOVA, REPUBLIC OF ANCO
MONGOLIA MOSCAP
MONTENEGRO PAM CG
MOROCCO BMDA
NAMIBIA NASCAM
NEPAL CPSN
NEPAL MRCSN
NETHERLANDS BUMA
NETHERLANDS STEMRA
NIGERIA MCSN
NORWAY TONO
PANAMA SPAC
PARAGUAY APA
PERU APDAYC
PHILIPPINES FILSCAP
POLAND ZAIKS
PORTUGAL SPA
ROMANIA UCMR-ADA
RUSSIAN FEDERATION RAO
RWANDA RSAU
SAINT LUCIA ECCO
SENEGAL SODAV
SERBIA SOKOJ
SEYCHELLES SACS
SINGAPORE COMPASS
SLOVAKIA SOZA
SLOVENIA SAZAS
SOUTH AFRICA CAPASSO
SOUTH AFRICA SAMRO
SPAIN EKKI
SPAIN SGAE
SPAIN UNISON
SURINAME SASUR
SWEDEN STIM
SWITZERLAND SUISA
TAIWAN, CHINESE TAIPEI MÜST
TANZANIA, UNITED REPUBLIC OF COSOTA
TANZANIA, UNITED REPUBLIC OF COSOZA
THAILAND MCT
TOGO BUTODRA
TRINIDAD AND TOBAGO ACCS
TRINIDAD AND TOBAGO COTT
TUNISIA OTDAV
TURKEY MESAM
TURKEY MSG
UGANDA UPRS
UKRAINE NGO-UACRR
UNITED ARAB EMIRATES ESMAA
UNITED KINGDOM MCPS
UNITED KINGDOM PRS
UNITED KINGDOM SOUNDREEF
UNITED STATES AllTrack
UNITED STATES AMRA
UNITED STATES ASCAP
UNITED STATES BMI
UNITED STATES HEXACORP LTD
UNITED STATES SESAC
URUGUAY AGADU
VENEZUELA SACVEN
VIET NAM VCPMC
ZAMBIA ZAMCOPS
ZIMBABWE ZIMURA

Miten irrottaminen tehdään?

Huomioithan, että et voi irrottaa teoksia, jos Teostolla on saatavia sinulta – esimerkiksi tilitysennakoita, joita ei vielä ole kokonaan vähennetty tilityksistäsi.

Irrota oikeudet täyttämällä linkin takaa avautuva lomake, hyväksy ehdot ja lähetä lomake meille. Alle 18-vuotiaan oikeudenomistajan irrottamislomakkeen ehdot hyväksyy huoltaja.

Oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden irrottamiset tulevat voimaan kaksi kertaa vuodessa

  • 1.1.–30.6. ilmoitetut muutokset tulevat voimaan 30.6.
  • 1.7.–31.12. ilmoitetut muutokset tulevat voimaan 31.12.

Mikäli irrottamiseen tarvitaan teosten muiden mahdollisten tekijöiden ja kustantajien suostumus, sinun kannattaa hankkia nämä luvat kirjallisesti ja säilyttää ne itselläsi. 

Lomake: Oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden irrottaminen
Alle 18-vuotiaan asiakkaan lomake: Oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden irrottaminen

Irrotettujen oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden luovuttaminen (takaisin) Teoston hallinnointiin

Jos haluat palauttaa Teoston hallinnointiin aiemmin irrottamiasi oikeuksia tai luovuttaa Teoston hallinnointiin oikeusluokkia tai maantieteellisiä alueita, jotka eivät ole aiemmin olleet hallinnoinnissamme, tee se täyttämällä ja lähettämällä meille alla oleva lomake.

Oikeuksien luovutukset Teostolle tulevat voimaan heti, kun olemme rekisteröineet ilmoituksesi.

Lomake: Oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden luovuttaminen
Alle 18-vuotiaan asiakkaan lomake: Oikeusluokkien tai maantieteellisten alueiden luovuttaminen

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä