Siirry sisältöön

Teosto huolehtii Sibeliuksen teosten tekijänoikeuksista

28.01.2021

Jean Sibelius on edelleen yksi soitetuimmista suomalaisista säveltäjistä maailmalla. Sibeliuksen teoksia käytetään monissa yhteyksissä ja aika ajoin nousee esiin kysymys niiden tekijänoikeuksien kunnioittamisesta. Viimeksi näin kävi Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisten yhteydessä tammikuussa 2021.

Suomessa musiikkiteoksen tekijänoikeussuoja on 70 vuotta tekijän kuolemasta. Sibeliuksen kohdalla suoja-aika päättyy siis vuonna 2027. Näin on myös Euroopassa. Yhdysvalloissa suoja-aika on 70 vuotta vain vuoden 1978 jälkeen tehdyillä teoksilla; tätä vanhemmilla teoksilla suoja-aika määräytyy teoksen julkaisuvuoden mukaan.

Teoston tehtävä on huolehtia asiakkaidensa tekijänoikeuksista ja siitä, että heille maksetaan heidän luovan työnsä hyödyntämisestä asianmukainen korvaus.

Finlandian suoja-aika on Yhdysvalloissa päättynyt

Presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa esitettiin Ryan J. Nowlinin teos Godspeed, John Glenn, joka sisältää selvästi tunnistettavissa olevan osan Sibeliuksen Finlandiasta. Tämä sai monet ajattelemaan, että Finlandian tekijänoikeutta on loukattu.

USA:ssa musiikin tekijänoikeuksien suoja-aikojen käytännöt kuitenkin poikkeavat Euroopan käytännöistä. USA:ssa Finlandian tekijänoikeussuoja on jo rauennut. Teos on näin ollen Yhdysvalloissa jo ns. vapaa teos (public domain). Tällainen teos on vapaasti hyödynnettävissä eikä siitä tarvitse maksaa tekijänoikeuskorvauksia.

On kuitenkin vielä epäselvää, mikä on USA:n markkinakäytäntö tilanteissa, joissa public domain -teos on liitetty osaksi uutta, Nowlinin huomattavasti uudempaa teosta. Teosto selvittää parhaillaan mikä on näissä tilanteissa Yhdysvaltojen markkinakäytäntö liittyen mm. alkuperäisen tekijän nimeämistä ja teoksen muokkaamista.

Toinen selvityksessä oleva asia on Finlandian kaksijakoinen status tällä hetkellä. Vaikka teos on Yhdysvalloissa vapaasti hyödynnettävissä, se on edelleen suojattu Suomessa ja useissa muissa maissa. Siitä huolimatta teosta esitettiin osana virkaanastujaisten televisiolähetystä myös meillä.

Käytännössä selvittäminen tarkoittaa tässä vaiheessa sitä, että Teosto on lähettäneet asiasta selvityspyynnön paikalliseen tekijänoikeusjärjestö ASCAPiin ja odottaa heidän kannanottoaan.

Kotimaiset tapaukset etenevät usein sovittelun kautta

Hiljattain Teosto on yhdessä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK:n kanssa saanut aikaan toisenkin ratkaisun, joka koskee Sibeliuksen teosten käyttöä. Kyseessä on matkailualan yritys, joka järjesti vuosien ajan useita Sibelius-aiheisia konsertteja maksamatta niistä asiaankuuluvia musiikin käyttölupia. Sibeliuksen perikunnan tekijänoikeuskorvaukset jäivät siis saamatta.

Asian tultua tietoon, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK teki Teoston toimeksiannosta asiasta tutkintapyynnön poliisille. Esitutkinnassa konserttien järjestäjä kuitenkin osoitti halunsa sopia ja maksaa vaaditut korvaukset jälkikäteen. Sopimukseen päästiin ja yritys on sittemmin tilittänyt koko vaaditun summan Teostolle, joka tilittää ne edelleen Sibeliuksen perikunnalle. Korvaussumma kohosi useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin.

”Sibelius on yksi suurista suomalaisista ikoneista, joten totta kai otamme tällaiset tapaukset erittäin vakavasti. Kaiken kaikkiaan musiikin vaikutus viennille ja Suomi-kuvalle on merkittävä. Siksi on tärkeää, että maailmalla soitetaan mahdollisimman paljon suomalaista musiikkia, ja että tekijänoikeusasiat ovat niiden osalta kunnossa”, sanoo Teoston asiakkuusjohtaja Jani Jalonen.

Jean Sibelius liittyi Teoston asiakkaaksi vuonna 1945 ja hänen teoksensa ovat olleet Teoston ulkomailla soitetuimpien kappaleiden listalla siitä asti. Samana vuonna perustettiin myös Sibelius-rahasto, josta Suomen Säveltäjät jakaa apurahoja taidemusiikin sävellystyöhän tänäkin päivänä.
Lue lisää Teoston historiikista.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä