Siirry sisältöön

Kulttuurisisällön käyttö digialustoilla kasvaa – yhä pienempi osa tuloista päätyy luovan työn tekijöille

12.07.2021

Luovan työn tekijöiden ansaintakeinot ovat yhä tiukemmassa, kun yhä suurempi osa sisällöistä on siirtynyt ylikansallisille digitaalisille alustoille. Lainsäädännöllä voitaisiin puuttua ongelmaan ja taata tekijöille kohtuulliset työskentelyolosuhteet, mutta Suomessa uudet lait ovat vielä epävarmalla pohjalla. Tästä haasteesta keskustellaan yhdessä päättäjien kanssa SuomiAreenassa tiistaina 13.7. klo 15.

SuomiAreena mainos

YouTuben, TikTokin ja Instagramin kaltaiset palvelut ovat yhä tärkeämpiä kanavia kulttuurisisältöjen löytämiseen. Striimikeikkojen, suoratoistopalvelujen ja virtuaalinäyttelyiden lisäksi kansalaiset viihtyvät myös äänikirjojen parissa.  

Luovan sisällön tekijät kuitenkin saavat digikäytöstä huomattavan pieniä korvauksia, jos ollenkaan. Tilanne on entisestään korostunut korona-aikana, jolloin digitaalisten alustojen käyttäjämäärät ovat kasvaneet huomattavasti. Esimerkiksi videopalvelu YouTuben käyttäjämäärät kasvoivat viime vuonna 15%, Tik Tokin 36 % ja äänikirjamyynti kasvoi Suomessa peräti 98 %.

Tilanteesta keskustellaan yhdessä tekijöiden ja päättäjien kanssa SuomiAreenan tilaisuudessa, jonka järjestävät yhdessä tekijänoikeusjärjestöt Kopiosto, Kuvasto, Sanasto, Teosto sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK.

Lainsäädännöllä on iso vaikutus siihen, miten luovalla työllä voi Suomessa elää

Kulttuurin kuluttamisessa digialustoilla on kaksi suurta haastetta. Ensinnäkin ylikansallisia alustoja ei ole velvoitettu sopimaan sisältöjen käytöstä niiden tekijöiden kanssa. Moni alusta kerää käyttäjiä esimerkiksi musiikin tai av-sisältöjen avulla ilman, että ne maksavat sisältöjen tekijöille korvauksia.

Toinen suuri haaste on, että tekijällä ei ole paljoakaan keinoja kieltää sisältöjensä käyttöä ja saada niitä poistettua internetin tuhansista palveluista ja sivustoilta. Tilanne sotii vahvasti tekijänoikeuden perustaa vastaan: luovan työn tulos on tekijänsä omaisuutta, tekijällä on oikeus päättää sen käytöstä ja saada käytöstä korvausta.

Ongelmaa taklaavat Euroopan tasolla viime aikoina valmistellut lakimuutokset. EU:n tekijänoikeusdirektiivi (DSM, Digital Single Market) hyväksyttiin parlamentissa vuonna 2019, ja lakiuudistus sen voimaansaattamiseksi Suomessa on parhaillaan käynnissä. EU:ssa vireillä olevalla digipalvelusäädöksellä (DSA, Digital Services Act) puolestaan olisi mahdollista helpottaa kaikenlaisiin oikeudenloukkauksiin puuttumista. EU-tasolla löydettävien ratkaisujen päätyminen suomalaiseen lainsäädäntöön on kuitenkin vielä hyvin epävarmaa ja erityisesti tekijänoikeusdirektiivin tuoma helpotus toimeentuloon ja tekijöiden neuvotteluasemaan uhkaa vesittyä virkamiesvalmistelussa.

Taiteen tekijät ja päättäjät keskustelevat digialustojen tuomista muutoksista

Luovan työn mahdollisuuksia digiajassa puntaroidaan SuomiAreenan suorassa lähetyksessä tiistaina 13.7. klo 15. Toimittaja Ronja Salmen luotsaamassa tilaisuudessa luovan alan tekijät puhuvat digitaalisuuden, uusien palvelujen ja sosiaalisen median alustojen merkityksestä omassa työssään. Keskustelemassa ovat:

  • musiikin tekijä Markus Nordenstreng
  • kirjailija JP Koskinen
  • kuvataiteilija Camilla Vuorenmaa
  • elokuvaohjaaja Saara Saarela

Lainsäätäjän näkemyksiä aiheeseen antavat kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko sekä kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Hanna Kosonen. Uudet lakimuutokset ovat tulossa heidän pöydälleen aivan lähiaikoina: Suomen uutta tekijänoikeuslakia odotetaan eduskunnan käsittelyyn syksyllä.

Luovan työn tekijät peräänkuuluttavat päättäjiltä keinoja, jotta luovan työn arvo tunnustettaisiin ja sillä voisi elää myös Suomessa. Vaakalaudalla on heidän mukaansa koko suomalaisen kulttuurin tulevaisuus. Keskustelussa kuulemme, mihin suuntaan suomalaista tilannetta tulisi kansanedustajien mielestä viedä.

Mukana on tietenkin myös kulttuuria: tilaisuudessa esiintyy Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama voimaduo Tuomo & Markus. Heidän musiikissaan amerikkalainen lauluntekijäperinne yhdistyy pohjoismaalaiseen jazziin ja souliin.

Katso keskustelua suorana tai tallenteena

Luovasti kohti huomista – Luova työ digiajassa on katsottavissa tiistaina 13.7. klo 15−15:45 MTV-palvelussa sekä SuomiAreenaTV-kanavalta kanavapaikalla 38.

Osallistu keskusteluun somessa aihetunnisteilla #SuomiAreena #LuovatAlat #tekijänoikeus

Linkki tilaisuuden striimiin: https://www.mtv.fi/sarja/suomiareena-10003189/luovasti-kohti-huomista-luova-tyo-digiajassa-1442532

Keskustelu tulee katsottavaksi myös tallenteena myöhemmin kesällä.

Jaa somessa