Siirry sisältöön

Maaliskuun tilityksessä musiikintekijöille ja -kustantajille 1,8 miljoonaa euroa

23.03.2017

Maaliskuun tilitys Teoston asiakkaana oleville musiikintekijöille ja -kustantajille on maksettu. Maaliskuun tilityksessä Teoston asiakkaille maksettiin 1,8 miljoonaa euroa.

Tilityksessä maksettiin korvauksia radiossa ja ulkomailla esitetystä musiikista sekä mm. YouTubessa, Spotifyssä ja muissa online-palveluissa soitetusta musiikista. Lisäksi tilityksessä maksettiin ns. korjaustilityksiä, joissa maksetaan mm. aiemmissa tilityksissä kertyneitä korvauksia teoksille, joista ei ollut alkuperäiseen tilitykseen mennessä tehty teosilmoitusta. Korjaustilityksessä maksetaan myös reklamaatioiden ja selvinneiden kiistojen perusteella tehtyjä oikaisuja tilitykseen.

Ensimmäisissä korjaustilityksissä on mukana oikaisujen pohjalta maksettavia korvauksia useamman vuoden ajalta, mistä johtuen maaliskuun korjaustilitys on summaltaan suurempi kuin tulevissa kvartaalitilityksissä maksettavat korjaustilitykset. Tämä heijastuu myös yksittäisille oikeudenomistajille maksettaviin korjaustilitysten summiin. Korjaustilitykset näkyvät verkkopalvelun tilityserittelyssä alkuperäisillä esitysalueilla ja alkuperäisillä esityspäivämäärillä.

Seuraava tilitys Teoston asiakkaille maksetaan kesäkuussa 2017.

Jaa somessa