Siirry sisältöön

Ehdotus tallennusoikeuksien tulevasta hallinnointimallista

22.12.2016

NCB:n yleiskokoukselle esiteltiin 7.12.2016 ehdotus tallennusoikeuksien tulevasta hallinnointimallista Pohjoismaissa. NCB teki ehdotuksen yhteistyössä konsulttiyhtiö EY:n (Ernst & Young) kanssa.

Ehdotuksessa tallennusoikeuksien lisensointi, korvausten kerääminen ja tilitys jatkuisivat entiseen tapaan, mutta ne toteutettaisiin uudella organisoitumismallilla, jossa hallinnolliset toiminnot ja keskeiset resurssit ulkoistettaisiin tanskalaisen tekijänoikeusjärjestö Kodan hoitoon. Uuden järjestelyn tavoitteena on turvata toiminnan jatkuvuus ja osaaminen. Virallinen päätös tulevaisuuden hallinnointimallista tehtäneen NCB:n ylimääräisessä yleiskokouksessa 22.3.2017.

Jos yleiskokous päättää hallinnointimallin muutoksesta, NCB ja sen omistavat järjestöt (Suomessa Teosto) varmistavat omalta osaltaan, että uuden mallin käyttöönotto sujuu mahdollisimman vaivattomasti niin musiikintekijöiden ja -kustantajien kuin NCB:n lisensointikumppanienkin kannalta.

Jaa somessa